Pohjois-Pohjanmaa odottaa liikennehankkeiden edistyvän budjettiriihessä
Rakentamisen vaikea suhdannetilanne näkyy vahvasti Pohjois-Pohjanmaalla, jonne on jo kohdistunut kaksi rakennusteollisuuden merkittävintä konkurssia. Vallitsevassa suhdannetilanteessa on perusteltua käynnistää taloutta elvyttävä hallituksen investointiohjelma nopeasti ja etupainotteisesti.

Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun seudun saavutettavuuden kehittäminen on koko Suomen etu. Ilman toimivia väyliä eivät ulkomaan kaupan tuotteet kulje eivätkä pohjoisen mittakaavaltaan poikkeukselliset investoinnit toteudu. Myös turvallisuuspoliittisesti ja huoltovarmuuden kannalta saavutettavuudella on tärkeä merkitys.
Hallituksen 19.–20. syyskuuta pidettävään budjettiriiheen on Pohjois-Pohjanmaalta koostettu nopean toteuttamisvalmiuden hanketarjotin (liitteenä). Siinä esitettävät toimenpiteet jakautuvat kolmeen luokkaan: hyvän suunnitteluvalmiuden omaavien hankkeiden toteuttamiseen, maakunnallisten kärkihankkeiden suunnitteluvalmiuden edistämiseen sekä tienpidon rahoituksen korotukseen.
Nopean toteuttamisvalmiuden hankkeet parantaisivat erityisesti maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, eri liikennemuotojen kytkeytymistä sekä huoltovarmuutta.
Nelostien ja pääradan maakunnallisten kärkihankkeiden suunnittelun rahoituksella edistettäisiin Suomen kytkeytymistä maayhteyksin Ruotsiin ja Norjaan ja parannettaisiin edellytyksiä hyödyntää EU-rahoitusta tulevaisuudessa.
Perustienpidon rahoituksen nostamisella kyettäisiin tekemään nopeasti elvyttäviä ja korjausvelkaa kiinni kurovia päällystämis- ja parantamishankkeita, joilla parannetaan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Perustiedonpidon rahoituksen nostamisella vaikutukset leviävät kattavasti alueella.
Lisäksi yksi Oulun kaupungin ja maakunnallisen vaikuttamisen kärkihanke on Oulun henkilöratapihan uudistaminen. Oulun henkilöratapihahanke on osa kaupunkiseutujen ja valtion välisiä MAL-sopimusneuvotteluita. Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset ovat sopimuksia, jotka valtio solmii suurimpien kaupunkiseutujen kanssa.
Yhteyshenkilöt
Markus ErkkiläsuunnittelujohtajaPohjois-Pohjanmaan liitto
Puh:+358 40 685 4045markus.erkkila@pohjois-pohjanmaa.fiJussi RämetmaakuntajohtajaPohjois-Pohjanmaan liitto
Puh:+358 40 586 3877jussi.ramet@pohjois-pohjanmaa.fiArja HankivaaraViestintä- ja hallintopäällikköPohjois-Pohjanmaan liitto
Puh:+358 50 322 5797arja.hankivaara@pohjois-pohjanmaa.fiLiitteet
Pohjois-Pohjanmaan liitto - pohjoisen puolesta avoimessa yhteistyössä
Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä. Liiton tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön, liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan liitto
Ennakko: Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokous 25.9.202320.9.2023 08:58:54 EEST | Tiedote
Maakuntahallituksen 25.9.2023 kokouksen esityslista on julkaistu Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.
Selvitys lentoliikenteen vaikutuksista aluetalouteen valmis – Heikot yhteydet näkyvät yritysten liikevaihdossa ja investointien määrässä15.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Lentoliikenteen tarjontaan, kapasiteettiin ja lentolippujen hintoihin liittyvät haasteet ovat vaivanneet viime vuosina etenkin Oulun, Kajaanin ja Kuusamon lentoliikennettä. Ne ovat vaikuttaneet samalla koko alueen saavutettavuuteen ja eri toimialojen kilpailukykyyn. Tähän tarpeeseen valmistui selvitys lentoliikenteen vaikutuksista aluetalouteen.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 21.8.202321.8.2023 14:39:31 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus piti syyskauden ensimmäisen kokouksensa Oulussa maanantaina 21. elokuuta.
Ennakko: Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokous 21.8.202316.8.2023 12:05:38 EEST | Tiedote
Maakuntahallituksen 21.8.2023 kokouksen esityslista on julkaistu Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.
”Pulahda puhtaaseen Perämereen” – Maakuntajohtaja ja kaupunginjohtaja kannustavat esimerkillään osallistumaan Itämeripäivään 31.8.202316.8.2023 10:06:03 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Itämeripäivää vietetään 31.8.2023. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun kaupunki osallistuvat tapahtumaan toteuttamalla haastekampanjan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme