AKT:n Ismo Kokko: ”Emme hyväksy lakko-oikeuden rajoittamista”
15.9.2023 09:51:52 EEST | Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry | Tiedote
AKT ei hyväksy hallituksen suunnitelmia lakko-oikeuden rajoittamiseksi ja on valmis muiden liittojen kanssa järjestölliseen yhteistyöhön heikennysten torjumiseksi. AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon mukaan hallitus esittää pelkkiä heikennyksiä, ja tarkoituksellisesti sivuuttaa kaikki ne toimivat pohjoismaiset esimerkit, joilla työrauhaa voitaisiin Suomessakin edistää.
Orpo-Purran hallitus haluaa pikavauhtia rajoittaa lakko-oikeutta ja tekee sen kyseenalaisin perustein. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ei hyväksy hallituksen aikeita puuttua lakko-oikeuteen ja rajoittaa työntekijöiden tärkeää, viimeistä keinoa puolustaa oikeuksiaan.
Suomessa hallitus rakentaa tarinaa, jonka mukaan lakko-oikeuden muutoksissa ei olisi kyse perusoikeuksien rajoittamisesta, vaan kansallisesta kilpailukyvystä. Vertailua tehdään eri maihin tarkoitushakuisesti ja hallituksen toimiksi valikoituu vain sääntelyä, joka on epäedullista työntekijöiden kannalta. Työntekijöille edulliset keinot työrauhan edistämiseksi on rajattu esityksistä pois.
- Hallitus on poiminut haluamansa rusinat muiden Pohjoismaiden pullista. Sen perustelut lakko-oikeuden rajoituksille eivät kerta kaikkiaan ole kestäviä, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Toisin kuin hallitus väittää, esimerkiksi Ruotsissa poliittisia lakkoja ei ole lailla rajoitettu. Sen sijaan Ruotsissa neuvotteluyhteys työnantajien ja työntekijöiden välille on rakennettu niin vahvaksi, että yhteisymmärrys on helppo saada syntymään ja jo se rajoittaa tarvetta lakkoilla.
- Kun perustuslailla suojattuja perusoikeuksia lähdetään rajoittamaan, tulee sen olla sekä yleisesti hyväksyttävää että painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa. Perusoikeuksia ei voi rajoittaa tarpeettomasti, ennakoivasti tai vain varmuuden vuoksi. Asiaa valmistelevasta kolmikantaryhmästä on tihkunut tietoja, että juuri tästä on kyse, Kokko sanoo.
Lakko-oikeus kuuluu saumatta työntekijöiden ammatilliseen järjestäytymisoikeuteen. Suomi muiden maiden mukana on ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILOn työtaisteluoikeutta koskevat yleissopimukset.
Hallituksen kaavailemat rajoitukset koskisivat poliittisia työtaisteluja sekä ns. tukityötaisteluja, joissa liitot tiukan paikan tullen tukevat toisiaan. Tukea tarvitsee yleensä työnantajan erityisen painostuksen kohteena oleva liitto tai ryhmä, eivätkä tukitaisteluun ryhtyvät hyödy asiasta itse millään tavalla.
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta11.9.2026 13:48:51 EEST | Tiedote
Teiden huono kunto hidastaa kuljetuksia. - Jokainen minuutti, tunti ja vuorokausi tarkoittaa menetettyjä euroja Suomen kilpailukyvylle. Erityisesti poikittaisliikenne länsirannikon satamiin kulkee heikkokuntoisia teitä pitkin, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko muistuttaa. AKT vaatii vuositasolla 400 miljoonaa euroa lisärahaa tieverkon kunnossapitoon.
PEth-testejä ei ilman työntekijän lupaa – oikeusasiamieheltä oikea ratkaisu31.8.2026 09:51:52 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto nosti reilu vuosi sitten ensimmäisenä julkisuuteen työntekijöille tehdyt PEth-testit. Uusi testi kertoo pomolle, ryyppäsitkö lomalla | AKT-lehti Oikeusasiamiehen tuore ratkaisu kertoo, että AKT oli työntekijöiden yksityisyyttä puolustaessaan oikealla linjalla.
Yli 90 prosenttia HCT-kuljettajista kertoo - taukopaikkoja liian vähän21.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
AKT:n tuore kysely kertoo, että raskaan liikenteen taukopaikkoja on liian vähän erityisesti pitkille HCT-yhdistelmille. Huoltoasemien määrä ja palvelut ovat heikentyneet. Tauko- ja lepopaikoista on pulaa etenkin öisin, mikä rassaa ammattikuljettajia. - Kyse on viime kädessä Suomen huoltovarmuudesta, AKT:n toinen varapuheenjohtaja Niko Blom sanoo.
Jatkokaudelle valittu Ismo Kokko: ”Tärkeimmät työmarkkinaneuvottelut käydään kevään lopuksi säätytalolla”12.6.2026 15:07:02 EEST | Tiedote
AKT:n edustajakokous valitsi Ismo Kokon yksimielisesti jatkokaudelle liiton puheenjohtajaksi. – AKT:n en oltava liitto, joka elää ajassa. Nyt täytyy katsoa eteenpäin, Kokko totesi linjapuheessaan.
”Painopiste on siirtynyt raiteilta maanteille”11.6.2026 13:32:30 EEST | Tiedote
AKT kokoontuu 11.-13.6. XIX edustajakokoukseensa Tampereella. Avajaisissa esiin nousi vakava huoli työntekijöiden yhä ahtaammasta asemasta. Vastapainona nähtiin ay-liikkeen ja AKT:n perustehtävän suuri merkitys. – Ay-aktivismi on normaalia, törkyviestintä ei, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoi avajaispuheessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme