Pirkanmaan hyvinvointialue

Minun tiimini -toimintamalli laajenee koko Pirkanmaalle

Jaa

Minun tiimini -toimintamalli on Pirkanmaan hyvinvointialueelle valittu tapa tehdä monialaista yhteistyötä asiakaslähtöisesti. Mallia on kokeiltu Ylöjärvellä, Tampereella ja Lempäälässä. Vuoteen 2025 mennessä malli laajenee hyvinvointialueen kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Piirroskuvassa kolme ihmistä istuu pinkillä sohvalla ja keskustelee keskenään. Yksi ihminen seisoo ja kirjoittaa kannettavalla tietokoneella.

Minun tiimini -mallin perusidea on koota asiakkaan toiveiden mukaisesti hänelle oma tiimi eri toimijoista. Tiimissä voi olla eri alojen ammattilaisia, läheisiä ja järjestötoimijoita. Tiimin tavoitteena on tarjota asiakkaalle hänen tarvitseman tuki oikea-aikaisesti. Malli sopii esimerkiksi paljon palveluja tarvitseville tai muuten monialaisesta yhteistyöstä hyötyville asiakkaille. Se soveltuu niin aikuisten, ikäihmisten kuin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.

Malli on saanut asiakkailta ja heidän läheisiltään hyvää palautetta. Sen tarjoamaa apua on kiitelty konkreettiseksi ja aidosti asiakkaan elämäntilanteen huomioivaksi. Asiakkaan ei tarvitse juosta eri ammattilaisten luona vaan tiimi kerää ammattilaiset yhteen asiakkaan ja hänen läheistensä luo. Yhdessä keskustelemalla voidaan löytää juuri asiakkaan tarpeisiin sopiva palvelukokonaisuus.

– Tähänastiset kokemukset Minun tiimiini osallistuneilta asiakkailta, heidän läheisiltään ja ammattilaisilta puoltavat mallin laajempaa käyttöönottoa. Asiakkaiden huolet, joita Minun tiimini -mallilla on ratkottu, ovat liittyneet muun muassa yksinäisyyteen, päihde- ja mielenterveyshäiriöihin tai monisairastuvuuteen. Vireillä on myös tutkimushankkeita korkeakoulujen kanssa, jotta saisimme näyttöä mallin vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta, kertoo suunnittelupäällikkö Tiina Piispanen.

Valmennusta myös järjestöjen ja kuntien ammattilaisille

Ensimmäisten joukossa toimintamallia ollaan ottamassa käyttöön Nokialla, Ylöjärvellä, Lempäälässä, Akaassa, Valkeakoskella ja Tampereella Tesomalla. Tavoitteena on, että jatkossa kaikkia hyvinvointialueen monialaisia tiimejä, joissa asiakas on mukana, kutsutaan nimellä Minun tiimini. Tarkemmat suunnitelmat mallin laajentamisesta tulevina vuosina on kirjattu tiekarttaan.

Toimintamallin käyttöönoton laajentaminen tapahtuu kouluttamalla sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja esihenkilöitä. Hyvinvointialue järjestää Minun tiimini -mallista myös kaikille avoimia verkkovalmennuksia, joihin toivotaan mukaan esimerkiksi kuntien ja järjestöjen ammattilaisia. Tarkemmat tiedot valmennuksista löytyvät hyvinvointialueen verkkosivuilta: Minun tiimini -toimintamalli.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää julkiset sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalvelut yli puolelle miljoonalle pirkanmaalaiselle. Lue lisää pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote

Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye