SDP:n Paula Werning: Kuntien valtionosuuksien kohtuullistaminen ei voi odottaa
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on huolissaan Kymenlaakson hyvinvointialueen uudistuksesta johtuvista valtionosuusleikkauksista ja on jättänyt asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

Hyvinvointialueuudistuksesta johtuvat valtionosuuden vähennykset jäävät tällä hetkellä pysyvästi rasittamaan kuntien taloutta.
- Tilanne johtaa osassa kuntia kohtuuttomiin talouden tasapainottamisvaatimuksiin. Näen uhkana, että kunnat joutuvat kohtuuttomiin säästötoimin, palveluiden rajuun karsimiseen ja selviytyminen jopa lakisääteisten palveluiden tuottamisesta käy haasteelliseksi, Werning toteaa.
Werning huomauttaa, että esimerkiksi Kouvola, joka on Suomen 11. suurin kaupunki, on joutumassa kohtuuttomiin talousvaikeuksiin.
- Elokuun loppuun mennessä päivitettyjen valtionosuuslaskelmien mukaan Kouvolan osuudet vähenevät vuodesta 2023 vuoteen 2024 yhteensä noin 21,7 miljoonalla eurolla. Tämä tulee johtamaan kokonaisuudessaan noin 5 miljoonan euron negatiiviseen valtionosuuteen. Kymenlaakson kuntien yhteenlaskettu euromääräinen valtionosuus putoaa tämän vuoden lopussa 51,5 miljoonasta eurosta ensi vuonna 4,6 miljoonaan siis -91,1%. Maakunnan kaupungeista kaksi Kouvola ja Hamina liittyvät ensi vuonna negatiivisen valtionosuuden kuntiin, selkeyttää Werning.
Kymenlaakson hyvinvointialueella v. 2022 toteutettu palkkaharmonisaatio jää kuormittamaan kuntien taloutta kohonneiden kustannusten kautta valtionosuusleikkauksissa. Kymenlaakson näkymä on kokonaisuudessaan karua tarkasteltavaa ja Kymenlaakso onkin ylivoimainen häviäjä 2024 valtionosuuksissa.
- Tämä asettaa kunnat eriarvoiseen asemaan niihin kuntiin ja hyvinvointialueisiin nähden, joissa harmonisaatio tullaan tekemään valtion rahoittamana. Ja kokonaisuudessaan tämä tulee epätasa-arvoistamaan niitä kuntia, jotka ovat olleet kehittämässä hyvinvointialueiden toimintaa ennakoivaa vapaaehtoistakuntayhtymämallilla, Werning huomauttaa.
Kansanedustaja Werning kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta mikään kunta ei valtionosuusjärjestelmästä johtuen joudu maksamaan negatiivisia osuuksia eikä näin joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin, ja että millä budjettiriihen nopeilla toimilla hallitus tukee kuntia tässä kriisiytyneessä tilanteessa.
Lisätietoja:
Kansanedustaja Paula Werning (sd.)
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Tuppurainen puhujaksi Varsovan turvallisuusfoorumiin3.10.2023 10:07:27 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on kutsuttu Varsovan turvallisuusfoorumiin (Warsaw Security Forum 2023) 3. – 4. lokakuuta.
SDP:n Tuppurainen yhtyy oikeuskanslerin huoleen hallituksen lainvalmistelun puutteista1.10.2023 10:25:37 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on huolissaan esiin nousseista puutteista hallituksen lainvalmistelussa. Oikeuskansleri on huomauttanut puutteellisesta valmistelusta useaan otteeseen. Puutteet liittyvät erityisesti lakien vaikutusarvioihin, ihmis- ja perusoikeusvaikutusten selvittämiseen sekä vaihtoehtojen kartoittamiseen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen karu kattaus palkansaajille30.9.2023 12:25:57 EEST | Tiedote
Tätä pohjoismaisen mallin mantraa hokemalla hallituksen vajaan ja karun mallin vaikutukset eivät työpaikoiksi muutu. Marinin hallitus loi 80 000 työpaikkaa kasvua tukevalla politiikalla, kommentoi kansanedustaja Lauri Lyly työministeri Arto Satosen lausumia lauantaiaamun Ylen Ykkösaamussa.
SDP:n Filatov: Miina Sillanpään perintöä vaalittava nykyaikanakin29.9.2023 18:14:02 EEST | Tiedote
Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien palvelujen ja tulonsiirtojen kehittäminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen eikä pelkkänä budjetin kulueränä. Vahvojen on pidettävä heikompien puolta, sanoi varapuhemies Tarja Filatov (sd) puhuessaan Miina Sillanpään Seuran 60-vuotisjuhlaseminaarissa 29.9.2023 Helsingissä.
SDP:n Razmyar, Mäkynen ja Gebhard: Hallituksen on aika kohdata opiskelijat silmästä silmään29.9.2023 13:22:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Nasima Razmyar, Matias Mäkynen ja Elisa Gebhard antavat tukensa mieltään osoittaville opiskelijoille ja kehottavat Orpon hallitusta kohtaamaan opiskelijat silmästä silmään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme