Huumekuolemien ehkäisyssä tulee muistaa laaja keinovalikoima
Keskustelu valvottujen käyttötilojen kokeilemisesta huumeita käyttäville on jälleen ajankohtainen, kun eduskunta käsitteli keskiviikkona 13.9. asiasta tehtyä kansalaisaloitetta. Huumehaittojen ehkäisy on käyttötilaa suurempi kysymys ja siksi on varmistettava, että saatavilla on riittävästi matalan kynnyksen palveluja sekä nuorille suunnattua huumeiden käyttöä ehkäisevää toimintaa.
”Nyt käytävä juupas-eipäs-keskustelu käyttötilan kaltaisesta yksittäisestä toimenpiteestä vie huomiota pois olennaisesta. Olennaista olisi, että he, jotka tarvitsevat apua ja tukea, saavat sitä. Tarvitsemme matalan kynnyksen paikkoja, koska nykyinen palvelujärjestelmä ei vastaa riittävällä tavalla hoidon ja tuen tarpeeseen”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.
Esimerkiksi järjestöjen ylläpitämille matalan kynnyksen päiväkeskuksille, jotka tarjoavat terveys- ja sosiaalineuvontaa päihdeasiakkaille, on tällä hetkellä vaikeaa löytää toimitiloja jopa Helsingin kaltaisesta suuresta kaupungista.
”Koko maahan tarvitaan riittävästi matalan kynnyksen terveysneuvontapisteitä, joissa on tarjolla haittojen vähentämisen keinoja. Valvottu käyttötila on yksi mahdollinen toimenpide laajemmassa keinovalikoimassa. Päätöksenteossa olisi tärkeää suunnata resursseja sekä ehkäisevään toimintaan että haittojen vähentämiseen”, Mikkonen sanoo.
Puheista tekoihin
Huumeiden käyttöön tulee ensisijaisesti puuttua sosiaali- ja terveydenhuollon, ei rikosoikeudellisin, keinoin. Huumekuolemien vähentämiseksi tarvitaan tehokkaita ratkaisuja sekä poliittista tahtoa ongelman ratkaisemiseksi.
“Orpon hallitusohjelman kirjaus erityisen huomion kiinnittämisestä nuorten huumeidenkäytön ehkäisyyn ja nuorten huumekuolemien vähentämiseen tulee konkretisoida ja resursoida”, Mikkonen sanoo.
Haittojen vähentämisen ohella keskeistä on, että nuorille tarjotaan laadukasta ja kulloiseenkin ikä- ja kehitystasoon sopivaa ennaltaehkäisevää työtä nuoren omassa yhteisössä, kuten koulussa ja oppilaitoksessa, harrastuksissa ja sosiaalisessa mediassa. Myös perheet tarvitsevat tukea päihteisiin liittyvissä ongelmissa. Varhainen tuki ja tarvittaessa vanhemmuustaitojen vahvistaminen ovat tutkitusti vaikuttavaa ehkäisevää työtä.
”Tarvitsemme myös uusia haittoja vähentäviä toimenpiteitä. THL:n asiantuntijaryhmän suosituksiin ja ratkaisuehdotuksiin tulisi suhtautua vakavasti. Tarvitaan myös tarkempaa tietoa huumekuolemien taustasyistä. Merkittävä osa huumekuolemista Suomessa on hengityslaman aiheuttaneita moniainemyrkytyksiä, joissa yhdistyy alkoholi sekä päihteinä käytetyt lääkeaineet buprenorfiini ja bentsodiatsepiini”, kertoo Mikkonen.
Suomessa monimuotoisesta ehkäisevästä työstä ja terveyden edistämisestä vastaavat pitkälti kansalaisjärjestöt, joilta hallitus on leikkaamassa 100 miljoonaa euroa vuonna 2027.
”Jos aidosti halutaan vähentää huumekuolemia, leikkaukset eivät tarjoa helpotusta tilanteeseen ja hallituksen tulisi ne perua. Merkittävä osa huumekuolemista olisi ehkäistävissä. Jokaisella on oikeus päästä avun piiriin siitä pyydettäessä. On tiedossa, että huumeita käyttävät ihmiset saavat usein apua ongelmiin liian myöhään. Jokainen päihdekuolema – myös alkoholista johtuva – on inhimillinen tragedia, joka koskettaa vuosittain kymmeniätuhansia läheisiä. Menetys vaikuttaa läheisten jaksamiseen ja arjessa selviytymiseen. Siksi laaja-alaisen ja kohdennetun palvelujärjestelmän rakentaminen on tärkeää koko väestöön kohdentuvan ehkäisevän työn ohella”, muistuttaa Mikkonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Mikkonentoiminnanjohtaja
Puh:050 527 4780juha.mikkonen@ehyt.fiTietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Kannanotto: Rahapelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttävät korvamerkittyä rahoitusta17.4.2025 09:31:41 EEST | Tiedote
Verkossa tapahtuva rahapelaaminen ja vedonlyönti ovat avautumassa ulkomaisille yhtiöille rahapelilainsäädännön uudistamisen myötä. Rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt vaativat, että osa peliyhtiöiden rahapelituotoista korvamerkitään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Oikeuskanslerin mukaan korvamerkinnästä on perusteltua säätää lailla.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n korjaussarja puoliväliriiheen: Neljä huomiota pääministeri Orpon hallituksen päihde- ja rahapelipolitiikasta2.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuussa 2025 puoliväliriiheen. Ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta hallituksen välitilinpäätös ei ole mairitteleva. Päihde- ja rahapelipolitiikan korjaussarjalle on akuutti tarve.
Hallitus tuo uuden rahapelilain eduskuntakäsittelyyn – EHYT ry varoittaa lisääntyvistä rahapelihaitoista20.3.2025 14:11:21 EET | Tiedote
Hallitus on tuomassa eduskuntaan esityksensä uudeksi rahapelilaiksi. Kyseessä on historiallinen lakimuutos, jonka seurauksena Veikkauksella ei olisi enää yksinoikeutta verkossa pelattaviin rahapeleihin, vaan ne avautuisivat ulkomaalaisille toimijoille ja yksityiselle voitontavoittelulle. Esityksen mukaan uuden lain tarkoituksena on ”taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja.”
Nuoret löysivät matalan kynnyksen avun päihdeongelmiin - auttavan puhelimen tulevaisuus uhattuna29.1.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Yhä useampi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavista on nuori aikuinen. Vuonna 2024 jo noin viidennes (19 %) palvelusta apua hakeneista oli 18–29-vuotiaita, kun vielä vuonna 2021 nuoria soittajia oli vain 12 %. Päihdeneuvonta tarjoaa neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme