Metsänomistajat toimivat Metsämarssin mukaisesti - Monitavoitteinen ja aktiivinen metsänhoito on arvossaan
Metsänomistajien tavoitteet metsien hyödyntämisessä ovat yleisesti monipuolistuneet. Metsätutka-kyselyn vastausten mukaan yli puolet metsänomistajista asettaa erityisiä tavoitteita metsänomistukselleen. Näistä metsänomistajista monitavoitteisia piirteitä on valtaosalla ja kolmasosa luokittelee itsensä suoraan joko virkistyskäyttöä tai taloudellista turvaa korostaviksi.

Metsänomistajien tavoitteiden ja toiveiden kehittymistä on tärkeä seurata, sillä ne ovat pohjana metsänomistajakeskeisesti toimiville palveluille. Metsätutka-kyselyn mukaan esimerkiksi tärkeimpinä puukauppapalveluina toivotaan tiedotusta puun hintatasosta, puukaupan mahdollisuuksien selvittämistä sekä leimikon kilpailuttamista ja tarjousten vertailua.
”Metsänhoitoyhdistysten palveluiden tavaramerkki on henkilökohtainen palvelu ja puukaupan kilpailuttaminen, jotka nähtiinkin Metsätutka kyselyn mukaan metsänomistajien keskuudessa tärkeimpinä palvelulaadun ominaisuuksina tuloksista raportoinnin lisäksi”, toteaa MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen.
Metsätutka-kysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, kun muuten metsänomistajien tavoitteita tutkitaan valtakunnallisessa tutkimuksessa vain kymmenen vuoden välein. Metsänomistajien tavoitteet olivatkin yksi Metsätutkan uudistuksen painopisteistä. Lisäksi seurantaan otettiin metsänomistajien luottamusta talouteen, jossa yhtenä osana on investointihalukkuus. Kyselyn tulosten mukaan puolet arvioi metsänhoidon investointien olevan samalla tasolla kuin ennenkin ja kolmasosa arvioi niiden jopa lisääntyvän seuraavan vuoden aikana.
”Metsänomistajien tavoitteisiin ja toiveisiin pyritään vastaamaan kehittämällä metsänomistajakeskeistä palvelutarjontaa. Metsänhoito- ja puukauppapalveluiden tarpeet osoittavat, että metsänhoitoyhdistyksien palveluille on kysyntää jatkossakin, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puhelinkyselyllä helmi-maaliskuun vaihteessa suomalaisilta metsänomistajilta. Vastaajia oli 552, ja se kuvaa suomalaista metsänomistajakuntaa kattavasti. Vastausten virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä 95 prosentin luottamusvälillä. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen metsätilarakennetilaston mukaan 632 000 metsänomistajaa ja 347 000 vähintään kahden hehtaarin metsätilakokonaisuutta. Tutkimuksen teki Kantar TNS Agri Oy.
Lisätietoja viikon 37 Metsämarssista.
Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen puh. 044 373 9377
Metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola puh. 040 502 6810
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä - MTK:n linjaukset valtion aluehallintouudistukseen23.11.2023 09:16:40 EET | Tiedote
Suomen hallitus valmistelee parhaillaan mittavaa aluehallinnon uudistusta. Sen keskiössä ovat uuden luvituksesta vastaavan viranomaisen sekä alueellisten elinvoimakeskusten perustaminen. Sekä lupaviranomaisen että elinvoimakeskusten osalta MTK edellyttää hallinnon läheisyysperiaatteen vahvistamista – ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä, MTK:n johtokunta painottaa.
Komission monitorointilainsäädäntö on julkaistu – MTK tyrmää komission suunnitteleman valvontajärjestelmän22.11.2023 15:58:02 EET | Tiedote
Komission 22. marraskuuta julkaiseman esityksen tarkoituksena on lisätä tietoa metsistä, ja käyttää tätä metsänkäytön suunnitteluun. Data auttaisi komission mukaan esimerkiksi lisäämään metsien tuhonkestävyyttä. Komission esitys todellisuudessa loisi sille metsien ja metsätalouden valvontajärjestelmän. Arvokkaan yksityismaiden metsädatan avaaminen ei ole millään tapaa perusteltua, korostaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
MTK:n Viljanen: Halpuuttamisen uusi aalto alkanut22.11.2023 10:23:11 EET | Tiedote
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen on huolestunut kaupan luomasta alennuspaineesta ruuan hintaan. ”Elintarvikekaupassa viritellään kitkerästi muistamamme halpuutuksen uutta aaltoa”, Viljanen totesi avatessaan valtuuskunnan kokouksen keskiviikkona Espoon Hanasaaressa. Puheessaan Viljanen kaipasi ruokaketjuun uutta rahaa kuluttajien kasvavasta ostovoimasta sekä viennistä.
Maitovaltuuskunta: Suomalainen maidontuotanto kestävän ruuantuotannon kärjessä16.11.2023 13:56:22 EET | Tiedote
Maitovaltuuskunta korostaa suomalaisen maidontuotannon potentiaalia kestävässä ruuantuotannossa ja ilmaisee kiitoksensa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille ponnisteluista suomalaisen maatalousviennin edistämiseksi. Maitovaltuuskunta rohkaisee ministeriä jatkamaan tätä tärkeää työtä, joka luo edellytyksiä kestävälle tuotannolle ja jonka arvo heijastuu aina tuottajalle asti.
Uusi säädöshanke pysäytettävä – yksityismetsien tiedot eivät kuulu komissiolle16.11.2023 11:27:49 EET | Tiedote
EU:n komissio aikoo jatkaa metsiin liittyvää säädösvyörytystä kautensa loppuun. Komissio on tiettävästi ensi viikolla julkistamassa esityksensä metsien monitorointiasetukseksi. Asetus edellyttäisi yksityiskohtaisen tiedon keräämistä ja raportointia jopa metsälötasolla. MTK pitää esitystä mahdottomana ja vaatii Suomen hallitukselta välittömiä toimia asetushankkeen pysäyttämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme