Akavan Erityisalat: Liikunnan asiantuntijoiden edunvalvontaa tehostetaan järjestöfuusiolla
Liikunta-alan asiantuntijoiden ammatillinen edunvalvonta tiivistyy, kun Suomen Urheilujärjestöjen Johtavat Toimihenkilöt ry (SUJT) yhdistyy Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n (Nuoli) kanssa marraskuun alussa. Molemmat liitot ovat Akavan Erityisalojen jäseniä.

- Liittojemme yhdistymisen tavoitteena on tehostaa liikunnan korkeakoulutettujen sekä urheilujärjestöjen johto-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä toimivien ammatillista edunvalvontaa, kertovat Nuolen puheenjohtaja Harri Liikala ja puheenjohtaja Esa Koivisto Suomen Urheilujärjestöjen Johtavat Toimihenkilöt ry:stä.
- Olemme nelikymmenvuotisella taipaleellamme pystynyt auttamaan jäsenistöään mitä moninaisimmissa asioissa. Yhdistys on kuitenkin pieni ja palvelua tulee kehittää. Yhdistyminen Nuolen kanssa takaa jäsenistöllemme jatkossa paremmat ja monipuolisemmat palvelut sekä ammattimaisemman ympäristön, arvioi Esa Koivisto.
- Työsarkaa riittää, sillä esimerkiksi yksityinen liikuntapalveluala on heikosti järjestäytynyttä. Työsuhteen ehdot ovat työnantajakohtaisia, pitkälti työlainsäädännön minimitasoon perustuvia, eikä yksityistä liikuntapalvelualaa koskevaa, kattavaa työehtosopimustoimintaa toistaiseksi ole, kertoo Nuolen toiminnanjohtaja Petteri Piirainen.
- Alalla on toimittu suositusten varassa. Olemme laatineet kattojärjestömme Akavan Erityisalojen kanssa yksityiselle liikunta- ja liikuntapalvelualalle suosituksen työsuhteen ehdoiksi, Piirainen kertoo.
Liikunta-ala on
nosteessa
- Liikunta-ala on tulevaisuuden kasvuala, ja on hienoa, että kahden jäsenärjestömme yhdistymisellä voimme edelleen vahvistaa alan asiantuntijoiden edunvalvontaa, sanoo yhdistyvien järjestöjen kattojärjestön, Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.
- Maan hallitusohjelmassa on nyt hyviä kirjauksia liikunnan merkityksestä, vaikkapa Suomi liikkeelle -ohjelma, jonka tavoitteena on lisätä liikunnan määrää kaikissa ikäryhmissä. Ensimmäistä kertaa olemme myös saaneet liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin, iloitsee Luomanmäki.
- Haluamme, että liikunnan kasvanut arvostus näkyy myös alalla työskentelevien jäsentemme työehdoissa ja palkkauksessa. Tähän on vielä matkaa.
***
Suomen Urheilujärjestöjen Johtavien Toimihenkilöiden (SUJT) jäsenet siirtyvät Nuolen jäseniksi niin sanottuina vanhoina jäseninä 1.11.2023. Nuolen nykyisten jäsenten kannalta yhdistyminen ei edellytä erityisiä toimenpiteitä. Fuusioitunut yhdistys jatkaa Nuolen nimen ja brändin alla.
SUJT perustettiin vuonna 1983 ja se on todennäköisesti ollut yksi vanhimpia Suomessa toimivia, liikunnan työntekijöiden edunvalvontaan erikoistuneita ammattiliittoja.
Lisätietoja:
Harri Liikala, puheenjohtaja Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat, puh. 045 187 7979
Esa Koivisto, puheenjohtaja, Suomen Urheilujärjestöjen Johtavat Toimihenkilöt, puh. 044 2441 359
Petteri Piirainen, toiminnanjohtaja, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat, puh. 045 894 5757
Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, puh. 040 525 8582, Akavan Erityisalat
Harri Liikala, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijatPuheenjohtaja
Puh:045 187 7979harri.liikala@nuoli.infoPetteri Piirainen, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijatToiminnanjohtaja
Puh:045 894 5757petteri.piirainen@nuoli.infoEsa Koivisto, Suomen Urheilujärjestöjen Johtavat ToimihenkilötPuheenjohtaja
Puh:044 2441 359Salla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM.
Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Leikkaukset osuvat monelta suunnalta pienituloiseen18.9.2023 10:20:15 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat vaatii hätäjarrua valtiontalouden sopeuttamiseen pelkästään nopeilla leikkauksilla. – Kattava vaikutusarviointi on tehtävä. Esimerkiksi sosiaaliturvan ja järjestösektorin leikkausten yhteisvaikutus on arvioimatta.
Akavan Erityisalat: Hallitusohjelman ylilyönteihin voitava vielä vaikuttaa25.8.2023 10:30:07 EEST | Tiedote
Työntekijän asemaa kiistatta heikentävä yleislinja saa hallituksen tasa-arvo- ja työhyvinvointikirjaukset näyttämään sanahelinältä, arvioi Akavan Erityisalat.
Akavan Erityisalat: Hallitus leikkaa kipeästi työttömiltä ja heikentää luottamusta työmarkkinoilla16.6.2023 18:27:20 EEST | Tiedote
Hallituksen kaavailemat leikkaukset osuvat mm. työttömiin, pätkätöitä tekeviin sekä järjestöihin ja julkiseen hallintoon. – Meidän ammattiliittojen on terästettävä toimintaamme. Haluamme hallituksen kumppaniksi rakentamaan parempaa työelämää, sanoo puheenjohtaja Pasi Hario Akavan Erityisaloista.
Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt Skilla ja Liiketalouden Liitto LTA yhdistyvät8.6.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Hallinnon ja liiketalouden korkeakoulutettuja edustavat Skilla ry ja Liiketalouden Liitto LTA ry yhdistyvät 1.1.2024. Yhdistys jatkaa Skilla-nimellä. Fuusioituvat liitot ovat kumpikin Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöjä.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto ajaa parannuksia museo-oppaiden työoloihin30.5.2023 08:20:31 EEST | Tiedote
Museo-oppaiden työoloja ja asemaa tulee edelleen parantaa, vaatii Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liiton uusi suositus kiinnittää huomiota oppaiden usein puutteelliseen palkkaukseen, työaikaan ja mm. asiakaspalvelun uhkatilanteisiin. MAL on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme