Kuvataiteilija Jarno Vesalan yksityisnäyttely avautuu Salon taidemuseossa 30.9.2023
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 29.9.2023 klo 10 kuvataiteilija Jarno Vesalan läsnä ollessa.

Tasan kymmenen vuotta sitten Vuoden nuoreksi taiteilijaksi valitun Jarno Vesalan (s. 1977) yksityisnäyttely Salon taidemuseossa on laaja katsaus taiteilijan pääasiallisesti kolmen viime vuoden aikana tehtyyn tuotantoon. Vanhan veturitallin korkeat, hämärästi valaistut salit luovat ainutlaatuiset puitteet Vesalan suurille installaatioille, joita ei ole nähty esillä tässä laajuudessa sitten vuoden 2013 näyttelykiertueen. Kymmenessä vuodessa teosten koko ja massa ovat kasvaneet ja samalla niistä on tullut koko tilan täyttäviä installaatioita.
Vesalan teoksissa yhdistyy useita taiteen ilmaisumuotoja kuten liikkuvaa kuvaa, kuvanveistoa sekä ääntä. Näyttelysalien pimeys toimii välineenä teosten esittämiselle. Keskeisessä roolissa installaatioissa on katsojan kokemus. Teokset ovat kuin pysähtyneitä elokuvan kohtauksia, joihin katsoja pääsee sisään. Katsojasta tulee osa teosta, kun hän sulautuu hahmoksi muiden joukkoon. Teokset syntyvät taiteilijan ympäristöstään tekemistä havainnoista. Hän pyrkii jakamaan muistonsa tapahtuneesta siten, että katsoja tavoittaa teoksen äärellä saman tunteen kuin taiteilija itse havaintonsa syntyessä. Teosten hahmoissa aistittava, juuri tapahtunut tai tuleva muutos luo jännitteen katsojan ja teoksen välille.
Veturitallin näyttelyn teoksia yhdistää meille kaikille yhteinen ja yhteiskunnassamme ajankohtainen aihe, kodin käsite. Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Joskus koti voidaan menettää tai sinne yritetään tunkeutua väkisin. Näyttelytilojen dramaturgia johdattelee katsojaa kurkkimaan ikkunoista sisään sekä liikkumaan videoprojisointien ja rakennelmien välissä. Saloon on toteutettu myös kokonaan uusi, teeman yhteen kokoava teos, jossa katsoja joutuu seuraamaan erään tapahtuman kulkua osana suurta ihmisjoukkoa, hiljaisena hyväksyjänä. Miltä tuntuu olla osa ryhmän toimintaa, mutta samalla ulkopuolinen ja yksin? Vesalan rakentamat kohtaukset ovat hienovireisiä kannanottoja tämän hetken yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Samalla taiteilija esittää pienten eleiden kautta kysymyksiä ihmisenä olemisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Nyqvist, intendentti, puh. 0447784888, minna.nyqvist@salo.fi
Kuvat
Linkit
Salon taidemuseo Veturitalli on Salon kaupungin vuonna 1998 perustama taidelaitos, joka tuottaa korkeatasoisia näyttelyitä ja toimii konserttien ja muiden eri tapahtumien järjestäjänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Salon taidemuseo Veturitalli
Kuvataiteilija Sanni Weckmanin tekstiiliteoksia Salon taidemuseon Sivuraide-galleriassa 30.9.2023 alkaen18.9.2023 11:05:13 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 29.9.2023 klo 10 kuvataiteilija Sanni Weckmanin läsnä ollessa.
Oliver ja Tellervo Kochta-Kalleisen videoinstallaatio 101 kaikkien puolesta Salon taidemuseossa 6.5.2023 alkaen24.4.2023 07:31:00 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 5.5.2023 klo 10 taiteilijoiden Oliver ja Tellervo Kochta-Kalleinen läsnä ollessa.
Meeri Koutaniemen & Gertrude Bellin valokuvanäyttely avautuu Salon taidemuseossa 6.5.202324.4.2023 07:30:00 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 5.5.2023 klo 10 kuvajournalisti Meeri Koutaniemen läsnä ollessa.
Kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903–1979) pienoisveistoksia Salon taidemuseossa16.1.2023 09:36:51 EET | Kutsu
Salon taidemuseo Veturitallin kevään avaa kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903–1979) näyttely Elämää elävästi ja todesti. Näyttely on esillä Sivuraide-galleriassa 28.1.–23.4.2023.
Turun Taidegraafikoiden 90-vuotisjuhlanäyttely Painetut maailmat avautuu Salon taidemuseossa 28.1.202316.1.2023 09:36:23 EET | Kutsu
Kutsu medialle: Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14) perjantaina 27.1.2023 klo 10 kuraattori Juha Joron läsnä ollessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme