SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Orpon hallitus voi vielä perua lapsiperheköyhyyden kasvun
16.9.2023 09:00:00 EEST | SDP | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar kehottaa Orpon hallitusta perumaan lapsiperheköyhyyttä kasvattavat sosiaaliturvaleikkaukset ensi viikon budjettiriihessä.

- Monessa perheessä on pian edessä kohtuuttomia tilanteita, jos hallituksen ajamat leikkaukset viedään läpi. Esimerkiksi asumistuen leikkaukset tarkoittavat pahimmillaan satojen eurojen tulonmenetystä kuussa lapsiperheille, joissa joudutaan jo nyt laskemaan tarkkaan jokainen euro. Ne osuvat kipeästi myös muun muassa kokopäivätyössä olevia yksinhuoltajiin, joiden palkka ei yksinkertaisesti riitä sekä vuokraan että perheen elättämiseen. Onko tämä Orpon hallituksen käsitys oikeudenmukaisuudesta ja kohtuudesta?
Razmyar huomauttaa, että hallitus on tehnyt leikkauspäätöksensä ilman kunnollista vaikutustenarviointia, mikä olisi välttämättömyys tällaisia päätöksiä tehtäessä. Päätökset ovat johtamassa eri sosiaaliturvaleikkausten kasaantumiseen samoille kotitalouksille ja sen myötä toimeentulotuen tarpeen merkittävään kasvuun.
- Tämä olisi tullut ilmi heti kättelyssä, jos vaikutustenarviointi olisi tehty huolella etukäteen, kuten asiaan kuuluu. Sen sijaan pääministeri Orpo on vain keskittynyt toistelemaan, että nyt on pakko tehdä kipeitä päätöksiä. Toivotaanko hallituksessa, että jos asiaa toistetaan tarpeeksi monta kertaa, kenellekään ei tule mieleen kysyä, keneen sattuu ja kuinka paljon? Mitä hallitus aikoo sanoa, kun vaikutusarvioinnit on tehty – aikooko se kenties perua päätöksensä? Näillä päätöksillä on valtava merkitys lasten arkeen ja tulevaisuuteen – ei niitä voi tehdä silmät kiinni.
Kokoomusvetoisen hallituksen toistuvat väitteet siitä, että pienituloisilta leikkaaminen olisi välttämättömyys, eivät myöskään kestä lähempää tarkastelua.
- Samalla kun Orpon hallitus on ajamassa satoja perheitä ahdinkoon, sillä on kuitenkin rahaa alentaa hyvätuloisten verotusta jopa 2 000 eurolla vuodessa, eli lähihoitajan tai vartijan kuukausipalkan verran. Vaihtoehtoja siis kyllä on.
- Nyt on mietittävä, että mikä on kohtuullista. Isotuloiselle satojen tai tuhansien eurojen lisäys ei tunnu missään, mutta pienituloisen arjessa satojen eurojen menetys tuntuu merkittävästi.
Jos kyseessä ei ole ollut tietoinen päätös suosia suurituloisia heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella, hallituksella on vielä mahdollisuus korjata kurssia ensi viikon budjettiriihessä, Razmyar muistuttaa.
- SDP auttaa mielellään etsimään keinoja, joilla julkista taloutta voidaan tasapainottaa oikeudenmukaisesti ja niin, että se ei lisää lapsiperheköyhyyttä Suomessa.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Ilona Sorri p. +358 504 794 301
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
KORJATTU TIEDOTE: SDP:n Näkkäläjärvi: Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea17.10.2026 15:35:10 EEST | Tiedote
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kehottaa vasemmistoliittoa haastamaan Orpon–Purran hallituksen politiikkaa SDP:n linjasta murehtimisen sijaan: – Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea. Moni tavallinen pieni- ja keskituloinen ihminen venyttää senttiä, eikä Orpon–Purran hallitus pysty muuhun kuin keskinäiseen riitelyyn ja näpertelyyn.
KORJATTU TIEDOTE: SDP:n Näkkäläjärvi: Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea17.10.2026 15:18:01 EEST | Tiedote
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kehottaa vasemmistoliittoa haastamaan Orpon–Purran hallituksen politiikkaa SDP:n linjasta murehtimisen sijaan: – Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea. Moni tavallinen pieni- ja keskituloinen ihminen venyttää senttiä, eikä Orpon–Purran hallitus pysty muuhun kuin keskinäiseen riitelyyn ja näpertelyyn.
SDP:n Perholehto vasemmistoliiton Koskelalle: Hallituksen politiikan vastavoimia ei kannata ryhtyä heikentämään17.10.2026 14:06:36 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto kummastelee vasemmistoliiton SDP:hen kohdistamaa arvostelua. Perholehdon mukaan opposition keskinäisen nokittelun sijaan huomio pitäisi suunnata siihen, miten Suomen nykyinen suunta saadaan muutettua. – Täytyy sanoa, että vasemmistoliiton puheet kuulostavat nyt hieman keulivan. Jos hoitoon pääsyn puolustaminen, reilu veropolitiikka, työttömyyskriisin torjuminen, sote-järjestöjen pelastaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen eivät ole vasemmistoliitonkin arvoihin sopivaa politiikkaa, niin mikä sitten on? Ei oikeudenmukaisuus ole yhden puolueen yksinoikeus, Perholehto toteaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Hallitus sivuuttaa asunnottomuuden juurisyyt17.10.2026 08:55:46 EEST | Tiedote
– Orpon hallituksen tavoite poistaa pitkäasunnottomuus ensi vuoden loppuun mennessä ei ole kehittynyt toivottuun suuntaan, vaan tällä hallituskaudella asunnottomiksi on jäänyt jopa pienituloisia työssäkäyviä. Mikä surullista, samaan aikaan hallitus omilla toimillaan yhä vain pahentaa asunnottomuuden juurisyitä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Puolustusmiljardien hyödyt on saatava nykyistä laajemmin Suomeen11.10.2026 11:14:03 EEST | Tiedote
Suomi käyttää tulevina vuosina puolustukseen ennennäkemättömiä summia. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan nyt on varmistettava, että investointien hyödyt näkyvät nykyistä laajemmin suomalaisina työpaikkoina, innovaatioina, teollisuutena ja vientinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme