SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Orpon hallitus voi vielä perua lapsiperheköyhyyden kasvun

Jaa

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar kehottaa Orpon hallitusta perumaan lapsiperheköyhyyttä kasvattavat sosiaaliturvaleikkaukset ensi viikon budjettiriihessä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

 - Monessa perheessä on pian edessä kohtuuttomia tilanteita, jos hallituksen ajamat leikkaukset viedään läpi. Esimerkiksi asumistuen leikkaukset tarkoittavat pahimmillaan satojen eurojen tulonmenetystä kuussa lapsiperheille, joissa joudutaan jo nyt laskemaan tarkkaan jokainen euro. Ne osuvat kipeästi myös muun muassa kokopäivätyössä olevia yksinhuoltajiin, joiden palkka ei yksinkertaisesti riitä sekä vuokraan että perheen elättämiseen. Onko tämä Orpon hallituksen käsitys oikeudenmukaisuudesta ja kohtuudesta?

Razmyar huomauttaa, että hallitus on tehnyt leikkauspäätöksensä ilman kunnollista vaikutustenarviointia, mikä olisi välttämättömyys tällaisia päätöksiä tehtäessä. Päätökset ovat johtamassa eri sosiaaliturvaleikkausten kasaantumiseen samoille kotitalouksille ja sen myötä toimeentulotuen tarpeen merkittävään kasvuun.

 - Tämä olisi tullut ilmi heti kättelyssä, jos vaikutustenarviointi olisi tehty huolella etukäteen, kuten asiaan kuuluu. Sen sijaan pääministeri Orpo on vain keskittynyt toistelemaan, että nyt on pakko tehdä kipeitä päätöksiä. Toivotaanko hallituksessa, että jos asiaa toistetaan tarpeeksi monta kertaa, kenellekään ei tule mieleen kysyä, keneen sattuu ja kuinka paljon? Mitä hallitus aikoo sanoa, kun vaikutusarvioinnit on tehty – aikooko se kenties perua päätöksensä?  Näillä päätöksillä on valtava merkitys lasten arkeen ja tulevaisuuteen – ei niitä voi tehdä silmät kiinni.

Kokoomusvetoisen hallituksen toistuvat väitteet siitä, että pienituloisilta leikkaaminen olisi välttämättömyys, eivät myöskään kestä lähempää tarkastelua.

 - Samalla kun Orpon hallitus on ajamassa satoja perheitä ahdinkoon, sillä on kuitenkin rahaa alentaa hyvätuloisten verotusta jopa 2 000 eurolla vuodessa, eli lähihoitajan tai vartijan kuukausipalkan verran. Vaihtoehtoja siis kyllä on.

- Nyt on mietittävä, että mikä on kohtuullista. Isotuloiselle satojen tai tuhansien eurojen lisäys ei tunnu missään, mutta pienituloisen arjessa satojen eurojen menetys tuntuu merkittävästi.

Jos kyseessä ei ole ollut tietoinen päätös suosia suurituloisia heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella, hallituksella on vielä mahdollisuus korjata kurssia ensi viikon budjettiriihessä, Razmyar muistuttaa.

 - SDP auttaa mielellään etsimään keinoja, joilla julkista taloutta voidaan tasapainottaa oikeudenmukaisesti ja niin, että se ei lisää lapsiperheköyhyyttä Suomessa.

Yhteyshenkilöt

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu

Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote

Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye