SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tytti Tuppurainen: Asumistuen leikkauksen perusteluilta on pudonnut pohja pois

17.9.2023 10:53:54 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Petteri Orpon (kok.) hallitus esittää asumistukileikkauksia ja perustelee päätöstään työllisyyden parantamisella. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen pitää leikkauksia huonosti perusteltuina. Toimeentulo-ongelmat lisääntyvät eivätkä muutokset kannusta työllistymään.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Jukka-Pekka Flander

 - Asumistuen leikkaukset eivät lisää työllisyyttä. Ne kohdistuvat erityisesti pienipalkkaisiin ja osa-aikatyötä tekeviin. Miten tukien leikkaaminen kasvattaisi työllisyyttä, kun työssä käyvillä ei ole varaa asua työpaikan lähellä? ihmettelee Tuppurainen.
 
Hallitus ei ole teettänyt kattavaa arviota asumistuen leikkausten vaikutuksista. Kela arvioi, että 15 000 ruokakuntaa jäisi leikkausten myötä toimeentulotuen varaan. Esimerkiksi työssäkäyvän ruokakunnan tuki pienenee keskimäärin 133 euroa kuukaudessa. Näitä työssäkäyviä on asumistuen saajista viidennes.

 - Vaikutusten arviointi olisi pitänyt tehdä ennen esityksen tekemistä. On suorastaan vastuutonta tehdä tällaisia leikkauksia ajattelematta lainkaan vaikutuksia kansalaisten arkeen.

 - Asumistuen leikkaukset koskettavat kaikkia tuen saajia, mutta eniten leikkauksista kärsivät pienipalkkaiset työntekijät, kuten siivoojat, vartijat, lastenhoitajat, kaupan ja ravintola-alan työntekijät. Monet heistä ovat jo nyt pienituloisten lapsiperheiden elättäjiä. Suurin osa asumistukea saavista on naisia. Isku on ankarin yksinhuoltajille. Se ei ole oikeudenmukaista eikä kohtuullista, jatkaa Tuppurainen.
 
Toinen hallituksen peruste leikkauksille on vuokratason nousun hillitseminen. Kuitenkin tutkimustieto osoittaa, että asumistuen muutokset eivät vaikuta vuokratasoon, vaan asumistuen leikkaukset jäävät tuensaajan itsensä kannettavaksi.

 - Kun hallituksen esityksen perustelut ovat osoittautuneet vääriksi, osoittaisi hyvää lainsäädäntökulttuuria tunnustaa tosiasiat ja peruuttaa huolimattomasti valmisteltu esitys, päättää Tuppurainen.

Yhteyshenkilöt

Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja

Puh:09 432 3186

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye