Messukeskus

Kutsu medialle: Sairaanhoitajapäivät 21.-22.9.2023

Jaa

Hyvä median edustaja,

hoitotyön suurin koulutus- ja näyttelytapahtuma Sairaanhoitajapäivät kokoaa alan ammattilaiset Helsingin Messukeskukseen 21.–22.9. Sairaanhoitajapäivillä ollaan tänä vuonna yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä.

Sairaanhoitajapäivät järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 21.–22.9.2023. Tänä vuonna teemana on "Ammattitaidolla tulevaisuuteen".
Sairaanhoitajapäivät järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 21.–22.9.2023. Tänä vuonna teemana on "Ammattitaidolla tulevaisuuteen".

Sairaanhoitajapäivillä on ajankohtainen luento-ohjelma sekä alan toimijoita ja yrityksiä esittelevä näyttely, jossa on mukana muun muassa 20 uutta, tänä vuonna toimintansa aloittanutta hyvinvointialuetta. Kaiken kaikkiaan näyttelyyn osallistuu 128 näytteilleasettajaa eri puolilta Suomea. Tässä vinkkejä tapahtuman ohjelmasta. 

Mitä Suomessa on tehty huumekuolemien ehkäisemiseksi?
Ihmisen parhaaksi -tunnustuksella otetaan kantaa päivänpolttavaan aiheeseen: huumeiden käytön lisääntymiseen ja huumekuolemien määrän kasvuun sekä erityisesti siihen vakavaan tosiasiaan, että nuorten huumekuolemissa Suomi on Euroopan ykkössijalla. Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen saaja on tehnyt uraauurtavaa työtä huumekuolemien torjumiseksi. Hänen johdollaan on merkittävällä tavalla onnistuttu parantamaan haitallisesti huumeita käyttävien asiakkaiden matalan kynnyksen hoitoa. Avajaiset torstaina 21.9. klo 10–11.

Mitä terveydenhuollon henkilökunnan tulee tietää järjestäytyneestä rikollisuudesta?
Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren puhuu Suomen järjestäytyneen rikollisuuden tilannekuvasta, katujengeistä ja nuorison pahoinvoinnista perjantaina klo 10.30.–11.15.

Mitkä vuorovaikutusmallit toimivat päihteitä käyttävien asiakkaiden kanssa?
Somelääkäri-Attena tunnettu päihdelääkäri Atte Virolainen puhuu haastavaksi koetun asiakasryhmän, päihteidenkäyttäjien, kohtaamisesta terveydenhuollossa perjantaina 13.30.–14.30.

Mikä ilmiö oikein on potilaan kokema hoitoyksinäisyys?
Potilas voi kokea jäävänsä hoitosuhteessa yksin. Hän voi kokea musertavaa turvattomuutta ja lamaantua, ellei hän tule kuulluksi, ja ellei hänen oireitaan oteta todesta. Terveystieteiden tohtori Liisa Karhe valottaa hoitoyksinäisyyttä kokeneiden potilaiden tuntemuksia torstaina klo 13.30. –14.

Mihin sairaanhoitaja tarvitsee tunnetaitoja?
Sairaanhoitajan työssä hyvien tunnetaitojen merkitys on ehkä suurempi kuin missään muussa ammatissa. Liian vähälle huomiolle jääneitä tunnetaitoja tarvitaan, jotta potilaskohtaamiset ylipäätään onnistuvat, ja jotta omassa työssä jaksaa. Suomen Sairaanhoitajien asiantuntija Anne Pienimaa kertoo, miten tunnetaitojaan voi kehittää perjantaina klo 11.30.–12.15.

Sairaanhoitajapäivien teemana on tänä vuonna Ammattitaidolla tulevaisuuteen. Katso luento-ohjelma kokonaisuudessaan: www.sairaanhoitajapaivat.fi

Haastattelupyynnöt ja lisätietoja
Puhujien haastattelupyynnöt: Eva Agge, viestintäpäällikkö, Suomen Sairaanhoitajat eva.agge@sairaanhoitajat.fi, p. 044 529 0042

Tietoa näyttelystä: Antti Karjunen, Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija, antti.karjunen@messukeskus.com, p. 050 574 3444

Katso mukana olevat näytteilleasettajat ja näyttelyn Klinikka-lavan maksuton ohjelma: www.sairaanhoitajapaivatnayttely.fi  

Akkreditoituminen ja Lehdistökeskus
Median edustajat voivat akkreditoitua ennakkoon Messukeskuksen uutishuoneessa www.messukeskus.com/uutishuone tai tapahtuman aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa (eteläinen sisäänkäynti, 2. kerros).

Lehdistökeskus palvelee median edustajia tapahtuman aukioloaikoina. Esitäthän saapuessasi Suomen Journalistiliiton lehdistökortin tai muun todistuksen siitä, että saavut tapahtumaan työtehtävissä.

Kuvapankki
Kuvia Messukeskuksen aiemmista tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön: https://mediabank.messukeskus.com.

Sairaanhoitajapäivät 21.–22.9.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Hoitotyön suurimman vuotuisen koulutus- ja näyttelytapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Sairaanhoitajat ja Helsingin Messukeskus. | www.sairaanhoitajapaivat.fi | #sairaanhoitajapäivät #sairaanhoitajat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Tämän hetken sormusmuotoilu yllättää monimuotoisuudellaan ja rohkeudellaan28.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun finaalin yleisöäänestys on alkanut. Korumuotoilijoille suunnatussa, nyt 16. kertaa järjestettävässä kilpailussa katsotaan tulevaisuuteen ja etsitään sormusta, jossa on viitteitä huomisen kauneudesta. Finalistisormusten esittely ja muotoilijoita nähdään I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.10.2023. Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa.

Vuoden herkullisin tapahtuma Viini & Ruoka rantautuu Helsingin Messukeskukseen26.9.2023 10:12:24 EEST | Tiedote

Viini & Ruoka kokoaa ruoasta ja viinistä kiinnostuneet Helsingin Messukeskukseen 26.-29.10.2023. Suosittu ja odotettu tapahtuma tarjoaa kävijöille runsaasti monipuolista koettavaa, kuten mielenkiintoisia näytteilleasettajia, suosittuja viinitastingeja, inspiroivia kirjailijavieraita sekä muita makunystyröitä hiveleviä kokemuksia. Tapahtumassa kilpaillaan myös Vuoden Kokki -ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen finaalit. Viini & Ruoka järjestetään Messukeskuksessa samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa.

Helsingin Kirjamessujen ohjelma entistä laajempi, teemakeskusteluissa esillä valta26.9.2023 00:01:00 EEST | Tiedote

Helsingin Kirjamessut 2023 tarjoaa jälleen monipuolisen ohjelman kirjallisuuden ystäville. Tänä vuonna järjestetään yli 900 keskustelua ja kirjailijahaastattelua, joihin osallistuu yli 1000 kirjailijaa, vaikuttajaa, tutkijaa, taiteilijaa ja poliitikkoa. Paikalla on kotimaisten huippukirjailijoiden lisäksi noin 30 kansainvälisiä kirjailijavieraista kymmenestä maasta. Teemakeskustelujen aiheena on valta kirjallisuudessa. Uutta kirjamessujen ohjelmassa ovat keskustelut kirjailijoiden tuotannoista ja kirjasomen entistä vahvempi läsnäolo. Helsingin Kirjamessut järjestetään 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa nyt 23. kerran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme