Rikosuhripäivystyksen palveluiden riittävä rahoitus on turvattava
18.9.2023 08:37:31 EEST | Rikosuhripäivystys | Tiedote
Rikosuhripäivystyksen (RIKU) palveluiden rahoitukseen ei oikeusministeriön talousarvioesityksessä ole esitetty indeksikorotusta, joka takaisi palveluiden säilymisen nykyisellä tasollaan. RIKUn palveluita joudutaan supistamaan vuonna 2024, jos valtionavustus RIKUn julkisen palveluvelvoitteen toteuttamiseen säilyy nykyisellään samalla kun henkilöstö- ja muut kustannukset väistämättä kasvavat.
– Viime vuonna 28 300 rikoksen uhria, uhrin läheistä ja todistajaa sai apua Rikosuhripäivystyksestä. Rikosprosessi on lähes aina uhrille vieras ja raskas kokemus, jossa RIKUn tarjoama tuki ja käytännön neuvot auttavat uhria jaksamaan ja saamaan oikeutta, sanoo RIKUn toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.
RIKUn valtionavustus yleisten tukipalveluiden toteuttamiseen on ollut 4 675 000 euroa vuodesta 2022 lähtien. Samaan aikaan RIKUn asiakkaiden määrä on kasvanut huomattavasti. Neljässä vuodessa 2018–2022 asiakkaiden määrä kaksinkertaistui, ja kasvu on jatkunut vuonna 2023. Kasvusta johtuen toimintaa on jo tehostettu muun muassa panostamalla puhelinauttamiseen.
RIKU on esittänyt oikeusministeriölle, että tarve avustuksen kasvulle on noin 10 prosenttia.
RIKUn asiakkaat eri palveluissa 2014–2022:

Lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten uhrit ovat suurimpia asiakasryhmiä
Yleisimmät syyt asiakkuuteen viime vuonna olivat lähisuhdeväkivalta (6100 asiakasta), seksuaalirikokset (4500) ja omaisuusrikokset (2800). Verkkorikosten uhrien määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Kolme neljäsosaa asiakkaista on naisia. RIKUlla on ollut merkittävä rooli Vastaamo-tietomurron uhrien tukemisessa jo lähes kolmen vuoden ajan ja työ jatkuu.
RIKUsta asiakkaat saavat tukea ja neuvontaa rikosprosessiin liittyen sekä keskusteluapua rikoskokemukseen. Palveluiden supistaminen voi kohdentua sekä puhelin- ja chat-palveluihin että henkilökohtaiseen kasvokkaiseen tukeen.
– Viime vuosina erityinen haaste rikoksen uhrien asemassa ovat olleet pitkät rikosprosessit, jotka kuormittavat uhreja ja jättävät heidät usein epätietoisuuteen pitkiksi ajoiksi, Åberg sanoo.
RIKUn peruspalveluissa työskentelee tällä hetkellä noin 66 työntekijää henkilötyövuosissa laskettuna, ja vapaaehtoisia on yli 500. RIKUn toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisten tekemään asiakastyöhön, jota tehdään työntekijän tuella ja ohjauksessa. Rahoituksen jääminen nykytasolle ei riitä nykyisen henkilöstöresurssin ylläpitämiseen, mikä vaikuttaa suoraan myös vapaaehtoisten tekemään auttamistyöhön.
RIKUssa on jo nyt käynnistetty säästötoimenpiteitä palvelutason ylläpitämiseksi ensi vuonna. Tällä hetkellä laskelmat osoittavat, että ilman valtioavustuksen indeksikorotusta tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena-Kaisa ÅbergToiminnanjohtajaRikosuhripäivystys
Puh:050 3378 703leena-kaisa.aberg@riku.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Rikosuhripäivystys (RIKU) parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa vaikuttamalla ja tuottamalla tukipalveluita. RIKUn palvelut ovat käytettävissä 31 palvelupisteessä ympäri maata – kasvokkain, puhelimitse ja verkossa. Palvelut ovat maksuttomia ja RIKUun voi ottaa yhteyttä myös nimettömänä. Toimintaa rahoittaa oikeusministeriö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosuhripäivystys
Brottsofferjourens klientantal ökade i fjol11.2.2026 07:24:51 EET | Pressmeddelande
Brottsofferjouren (RIKU) hade sammanlagt 31 300 klienter i sina olika tjänster under år 2025, vilket är cirka 500 fler än året innan. Den internationella brottsofferveckan uppmärksammas den 16–22 februari.
Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärä kasvoi viime vuonna11.2.2026 07:24:51 EET | Tiedote
Rikosuhripäivystyksen eli RIKUn eri palveluissa oli vuonna 2025 yhteensä 31 300 asiakasta, eli noin 500 enemmän kuin toissa vuonna. Kansainvälistä rikosuhriviikkoa vietetään 16.–22. helmikuuta.
Identifiera och hänvisa-verktyget hjälper yrkesverksamma att bemöta och hänvisa brottsoffer15.1.2026 10:28:19 EET | Pressmeddelande
Brottsofferjouren (RIKU) lanserar ett nytt Identifiera och hänvisa-verktyg som gör det lättare att identifiera klienter som utsatts för brott och att hänvisa dem till rätt stöd. Det AI-baserade verktyget riktar sig till yrkesverksamma inom olika sektorer som i sitt arbete möter brottsoffer, till exempel inom social- och hälsovården, utbildningen eller organisationsarbete.
Tunnista ja ohjaa -työkalu auttaa ammattilaista rikoksen uhrin kohtaamisessa ja ohjaamisessa15.1.2026 10:28:19 EET | Tiedote
Rikosuhripäivystys eli RIKU julkaisee uuden Tunnista ja ohjaa -työkalun, joka helpottaa rikoksen uhriksi joutuneen asiakkaan tunnistamista ja ohjaamista oikean avun piiriin. Tekoälypohjainen työväline on suunnattu eri alojen ammattilaisille, jotka kohtaavat rikoksen uhreja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetuksessa tai järjestötyössä.
Reilu työ -verkosto: Työvoiman hyväksikäyttö on rikos – uhrien tukipalvelut ja oikeudet on turvattava7.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Työvoiman hyväksikäyttö on vakava ja rakenteellinen ilmiö, johon on oltava resursseja puuttua rikosoikeudellisin keinoin. Kyse ei ole pelkästä työriidasta: Hyväksikäyttö on rikos, ja sitä on käsiteltävä sellaisena. Tiistaina 7.10. vietetään kansainvälistä Kunnon työn päivää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme