SDP:n Helena Marttila: Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskeminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle

 - Kentän viesti on vahva: jälkihuollon ikärajan laskeminen olisi lyhytnäköinen säästötoimi, joka tulee todennäköisesti lisäämään kuluja. Hallituksen esitys vaikuttaa perustuvan puutteellisiin tietoihin jälkihuollosta, ja ennen kaikkea on tyystin ohitettu se, että kulut todennäköisesti vain siirtyisivät toisaalle, Marttila summaa lausuntoja.

Kun jälkihuollon ikärajan nostosta 25 ikävuoteen päätettiin vuonna 2019, sitä perusteltiin muun muassa sillä, että moni nuori syrjäytyy jälkihuollon loppuessa, ja vain harvalla heistä on siinä vaiheessa esimerkiksi ammattia.

 - Ei ole syytä olettaa, että nämä perustelut olisivat lyhyessä ajassa muuttuneet. Jos ikärajaa lasketaan, joutuvat nämä nuoret siirtymään palvelusta toiseen. Tämä puolestaan on aina riski palvelun katkeamiselle ja sille, että nuori putoaa tyhjän päälle, lastensuojelun sosiaalityöstä keväällä eduskuntaan noussut Marttila muistuttaa.

Vuodelle 2024 arvio 23–24-vuotiaiden tuensaajien määrästä on 3000–3500 nuorta. Tuen kustannukset nuorta kohden ovat THL:n koordinoiman hankkeen mukaan arviolta n. 4 000 euroa vuodessa. Hallitus on laskenut kustannusvaikutukseksi 12–14 miljoonaa vuodessa. Todennäköisesti säästö jäisi huomattavasti vähäisemmäksi, mutta kaikkein heikoimmista lähtökohdista ponnistavien, monenlaisia haasteita jo lapsuudessa kokeneiden nuorten elämässä vaikutus olisi valtava, korostaa Marttila.

 - Jälkihuollon palveluja ei myöskään tarjota turhaan, vaan vastuutyöntekijä arvioi tuen tarvetta jatkuvasti. Toisin sanoen jokaisen jälkihuollon tukea saavan on arvioitu olevan tuen tarpeessa, joten apu tulisi järjestää jotenkin muuten – ellei tarkoituksena ole jättää auttamatta ”kukin on oman onnensa seppä” -ajattelun nimissä.

Marttilan mukaan onkin päivänselvää, että suuri osa tuen tarpeesta vain siirtyisi aikuissosiaalityön kustannukseksi. Lisäksi riskinä on nuorten lisääntyvä syrjäytyminen ja kasvavat elinkaarikustannukset heikomman työllistymisen ja sosiaaliturvariippuvuuden muodossa.

 - Jos tavoitteena on säästö pitkällä aikavälillä, tulisi yhteiskunnan päinvastoin satsata heikoimmista lähtökohdista ponnistaviin ja ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisemiseen – ei jättää näitä nuoria oman onnensa nojaan. Se on myös inhimillisestä näkökulmasta ainoa oikea vaihtoehto, Marttila päättää.