Metsäteollisuus ryMetsäteollisuus ry

SKAL ja Metsäteollisuus budjettiriiheen: Vähäliikenteiset tiet pidettävä kunnossa

Jaa

Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä esitetään leikkauksia vähäliikenteisten teiden rahoitukseen. Vaikka hallitusohjelmassa halutaan huomioida yksiselitteisesti alempiasteinen tieverkko, sekä yksityisteille että metsäteille kohdistuvia avustuksia ollaan reippaasti leikkaamassa. Niukkenevan rahoituksen myötä vähäliikenteiselle tieverkolle on jäämässä entistäkin vähemmän varoja inflaation kasvattaessa priorisoitavien pääväylien kustannuksia. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Metsäteollisuus ry peräänkuuluttavat elinkeinoelämälle tärkeiden vähäliikenteisten teiden huomioimista myös Liikenne 12 -suunnitelmaa päivitettäessä.

”Parhaiten vähäliikenteisen tiestön kunnosta pidetään huolta resursoimalla riittävästi perusväylänpitoa, jolla olemassa oleva tieverkko on tarkoitus pitää kunnossa. Nopeasti kohonneet teiden hoitokustannukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa edes pääväylien liikennöitävyyteen ei kyetä panostamaan riittävästi”, toteaa toimitusjohtaja Anssi Kujala SKAL Ry:stä.

Moni vähäliikenteinen alempiasteinen tie on hyvin kriittinen muun muassa maa- ja metsätalouden kuljetuksille. Näillä on myös huoltovarmuuden näkökulmasta suuri merkitys. Erityisesti harvaan asutuilla seuduilla, Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa pääväyläverkko on harva, on alempiasteisilla teillä keskeinen merkitys alueen elinvoiman turvaaville tavarankuljetuksille.

”Vähäliikenteinen ei tarkoita vähäpätöisempää. Yksityisteiltä lähtee päivittäin jopa 4000 puu- ja sivuvirtakuljetusta. Leikkaukset yksityisteiden ja metsäteiden avustuksiin heikentävät edellytyksiä pitkäjänteisesti hoitaa metsätaloudelle ratkaisevan tärkeää tieverkkoa”, muistuttaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki.

Hallitusohjelma sisältää mittavan 4 miljardin investointipaketin, josta 3 miljardia olisi tarkoitus kohdistaa väyliin. Investointipaketti on tarkoitus rahoittaa muun muassa valtion omaisuutta myymällä. Elinkeinoelämän kuljetusten kannalta katse on kääntyy tulevaan budjettiriiheen, sillä tärkeää on saada investointipaketin mukaiset väylähankkeet käyntiin etupainotteisesti mahdollisimman pian. 

Tiestön korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi teitä tulisi päällystää 4000 kilometriä vuodessa. Pelkästään se edellyttäisi noin 150–200 miljoonan euron lisäystä perusväylänpidon rahoitukseen. Tällä panostuksella voitaisiin rahoittaa myös vähäliikenteisempiä, mutta elinkeinoelämälle tärkeitä teitä.

Järjestöt muistuttavat, että ostovoimakorjattu tiestön korjausvelka on jo 2,4 miljardia euroa. Väylärahoja tulisi keskittää erityisesti olemassa olevan tieverkon kunnossapitoon ja kehittämiseen.  

”Teihin on panostettava tällä hallituskaudella etupainotteisesti ja on syytä odottaa, että panostukset näkyvät ensi vuoden budjettiesityksessä. Myös Liikenne 12 -suunnitelmaa päivittäessä on huomioitava elinkeinoelämälle tärkeät vähäliikenteiset tiet”, Kujala ja Lehtomäki sanovat. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Metsäteollisuus ry

Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 74 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työelämäpoliittisena edunvalvojana.

Internet: www.metsateollisuus.fi 
X: www.twitter.com/metsateollisuus 

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 000 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi; @SKALry

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. ‍Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt

Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.

Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote

Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye