Yli 30 000 työntekijää Suomessa altistuu viitearvoa suuremmille radonpitoisuuksille työpaikoilla
18.9.2023 11:31:30 EEST | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Säteilyturvakeskus (STUK) selvitti 700 suomalaisen työpaikan radonpitoisuudet vuosina 2019–2020. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa radonpitoisuuksista, joille suomalaiset työntekijät altistuvat. Elokuussa 2023 julkaistujen tutkimustulosten mukaan arviolta yli 30 000 työntekijää Suomessa altistuu radonpitoisuuksille, jotka ylittävät viitearvon 300 becquereliä kuutiometrissä (Bq/m³). Olisikin tärkeää, että työnantajat tekisivät työpaikoilla lakisääteiset radonmittaukset, jotta altistuminen tunnistettaisiin ja sitä pystyttäisiin rajoittamaan.
Radon on hajuton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, jota syntyy jatkuvasti uraanin hajotessa maankuoressa. Sieltä se voi siirtyä rakennusten sisäilmaan. Koska radonia ei voi mitenkään aistia, on mittaaminen ainoa tapa saada radonpitoisuus selville. Säteilylaki velvoittaa työnantajia radonpitoisuuksien selvittämiseen ja tarvittaessa radonaltistumisen rajoittamiseen radonkorjaustoimilla tai rajoittamalla työskentelyaikaa niissä tiloissa, joissa radonpitoisuus on suuri.
STUK lähetti vuonna 2018 kaikille suomalaisille työsuojeluvaltuutetuille ja -päälliköille kyselyn työpaikan sisäilman radonista. Kyselyyn vastanneet työpaikat saivat kutsun osallistua radonmittauksiin. Osallistuville työpaikoille lähetettiin kaksi radonmittauspurkkia ja osalle työpaikoista lisäksi jatkuvatoiminen radonmittauslaite. Näin saatiin parhaiten arvioitua työnaikainen radonpitoisuus.
Tutkimuksessa 700 työpaikkaa mittasi radonpitoisuuden. Tulokset julkaistiin elokuussa 2023 Health Physics -lehdessä tutkimusartikkelissa ”Radon Exposure Concentrations in Finnish Workplaces”.
Radon on yleisin työperäisen säteilyaltistuksen lähde
Tutkimustulosten mukaan Suomessa on yli 30 000 työntekijää, joiden työpaikoilla työnaikainen radonpitoisuus ylittää viitearvon 300 Bq/m3. Työpaikan radon on siten merkittävin työperäisen säteilyaltistuksen lähde Suomessa. Vaikka purkkimittausten tulosten perusteella keskimääräinen radonpitoisuus oli suomalaisilla työpaikoilla pieni (41 Bq/m3), osa työntekijöistä altistuu silti liian suurille radonpitoisuuksille. Tutkimusmenetelmänä käytettiin todennäköisyysjakaumia hyödyntävää probabilistista arviointia. Menetelmä huomioi paitsi mitatun radonpitoisuuden, myös ilmanvaihdon vaikutuksen ja radonpitoisuuden vuodenaikaisvaihtelun.
Etätyöskentely kotona on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Tämä saattaa johtaa vieläkin suurempaan radonaltistukseen työaikana, koska radonpitoisuudet ovat kodeissa keskimäärin suurempia kuin työpaikoilla.
Altistuminen sisäilman radonille on tupakoinnin jälkeen toiseksi yleisin keuhkosyövän aiheuttaja. Työntekijöiden suojeleminen liialliselta radonaltistumiselta on tärkeä osa työterveyttä ja -turvallisuutta. Työntekijöiden radonaltistus tulee arvioida STUKin hyväksymillä radonmittauksilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Katja Kojo, puh. (09) 759 88 472
Mediapalvelu, puh. 010 850 4761
Linkit
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää. Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda. Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Nationellt program mot hudcancer23.4.2026 09:38:59 EEST | Pressmeddelande
Över 14 000 personer drabbas av hudcancer varje år i Finland. De flesta fallen skulle kunna förebyggas genom effektivare solskydd. Det nationella programmet, som genomförs under åren 2026–2030, stärker arbetet för att bekämpa hudcancer. Programmet offentliggjordes i april 2026.
Kansallinen ohjelma torjuu ihosyöpiä23.4.2026 09:38:59 EEST | Tiedote
Ihosyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 14 000 henkilöä. Suurin osa tapauksista olisi ehkäistävissä tehokkaammalla aurinkosuojautumisella. Vuosina 2026–2030 toteutettava kansallinen ohjelma tehostaa ihosyöpien torjumiseksi tehtävää työtä. Ohjelman sisältö julkaistiin huhtikuussa 2026.
Spåren av Tjernobyl i svampar avtar långsamt14.4.2026 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Spåren från Tjernobylolyckan avtar långsamt i Finlands svampar. Tack vare hjälp från svampplockare förra hösten kunde Strålsäkerhetscentralen göra en mer omfattande kartläggning av läget 40 år efter olyckan.
Tshernobylin jäljet näkyvät yhä sienissä14.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden jäljet hiipuvat hitaasti sienistä Suomessa. Kiitos sienestäjien viime syksynä tarjoaman avun, Säteilyturvakeskus pystyi entistä kattavammin selvittämään, mikä tilanne on nyt, 40 vuotta onnettomuuden jälkeen.
Jussi Heinonen blir strategi- och utvecklingsdirektör vid Strålsäkerhetscentralen10.4.2026 14:08:05 EEST | Pressmeddelande
Diplomingenjör Jussi Heinonen har utsetts till tillförordnad strategi- och utvecklingsdirektör vid Strålsäkerhetscentralen (STUK) för den femåriga perioden 1.5.2026–30.4.2031. Heinonen har arbetat vid STUK sedan 2002. De senaste tre åren har han varit chef för strategisk utveckling.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme