Yli 30 000 työntekijää Suomessa altistuu viitearvoa suuremmille radonpitoisuuksille työpaikoilla
Säteilyturvakeskus (STUK) selvitti 700 suomalaisen työpaikan radonpitoisuudet vuosina 2019–2020. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa radonpitoisuuksista, joille suomalaiset työntekijät altistuvat. Elokuussa 2023 julkaistujen tutkimustulosten mukaan arviolta yli 30 000 työntekijää Suomessa altistuu radonpitoisuuksille, jotka ylittävät viitearvon 300 becquereliä kuutiometrissä (Bq/m³). Olisikin tärkeää, että työnantajat tekisivät työpaikoilla lakisääteiset radonmittaukset, jotta altistuminen tunnistettaisiin ja sitä pystyttäisiin rajoittamaan.
Radon on hajuton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, jota syntyy jatkuvasti uraanin hajotessa maankuoressa. Sieltä se voi siirtyä rakennusten sisäilmaan. Koska radonia ei voi mitenkään aistia, on mittaaminen ainoa tapa saada radonpitoisuus selville. Säteilylaki velvoittaa työnantajia radonpitoisuuksien selvittämiseen ja tarvittaessa radonaltistumisen rajoittamiseen radonkorjaustoimilla tai rajoittamalla työskentelyaikaa niissä tiloissa, joissa radonpitoisuus on suuri.
STUK lähetti vuonna 2018 kaikille suomalaisille työsuojeluvaltuutetuille ja -päälliköille kyselyn työpaikan sisäilman radonista. Kyselyyn vastanneet työpaikat saivat kutsun osallistua radonmittauksiin. Osallistuville työpaikoille lähetettiin kaksi radonmittauspurkkia ja osalle työpaikoista lisäksi jatkuvatoiminen radonmittauslaite. Näin saatiin parhaiten arvioitua työnaikainen radonpitoisuus.
Tutkimuksessa 700 työpaikkaa mittasi radonpitoisuuden. Tulokset julkaistiin elokuussa 2023 Health Physics -lehdessä tutkimusartikkelissa ”Radon Exposure Concentrations in Finnish Workplaces”.
Radon on yleisin työperäisen säteilyaltistuksen lähde
Tutkimustulosten mukaan Suomessa on yli 30 000 työntekijää, joiden työpaikoilla työnaikainen radonpitoisuus ylittää viitearvon 300 Bq/m3. Työpaikan radon on siten merkittävin työperäisen säteilyaltistuksen lähde Suomessa. Vaikka purkkimittausten tulosten perusteella keskimääräinen radonpitoisuus oli suomalaisilla työpaikoilla pieni (41 Bq/m3), osa työntekijöistä altistuu silti liian suurille radonpitoisuuksille. Tutkimusmenetelmänä käytettiin todennäköisyysjakaumia hyödyntävää probabilistista arviointia. Menetelmä huomioi paitsi mitatun radonpitoisuuden, myös ilmanvaihdon vaikutuksen ja radonpitoisuuden vuodenaikaisvaihtelun.
Etätyöskentely kotona on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Tämä saattaa johtaa vieläkin suurempaan radonaltistukseen työaikana, koska radonpitoisuudet ovat kodeissa keskimäärin suurempia kuin työpaikoilla.
Altistuminen sisäilman radonille on tupakoinnin jälkeen toiseksi yleisin keuhkosyövän aiheuttaja. Työntekijöiden suojeleminen liialliselta radonaltistumiselta on tärkeä osa työterveyttä ja -turvallisuutta. Työntekijöiden radonaltistus tulee arvioida STUKin hyväksymillä radonmittauksilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Katja Kojo, puh. (09) 759 88 472
Mediapalvelu, puh. 010 850 4761
Linkit
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää. Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda. Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
STUK tarvitsee lisää aikaa ydinjätteen loppusijoituslaitoksen turvallisuuden arviointiin27.9.2023 12:22:46 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskuksen turvallisuusarvio ja lausunto käytetyn ydinpolttoaineen käyttölupahakemuksesta ei valmistu vielä tänä vuonna. Asia käy ilmi STUKin vuoden 2023 toisesta valvonnan kolmannesvuosikatsauksesta.
STUK assesses the safety of small nuclear power plants together with the French and Czech authorities26.9.2023 12:55:00 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK), together with the nuclear safety authorities of France and the Czech Republic (SÚJB and ASN), has assessed the safety solutions designed for small nuclear reactors (SMR). The assessment was carried out for the purposes of future licencing procedures and it was not related to licencing the assessed reactor in Finland or other countries.
STUK bedömer säkerheten vid små kärnkraftverk tillsammans med franska och tjeckiska myndigheter26.9.2023 12:55:00 EEST | Tiedote
Strålsäkerhetscentralen (STUK) har tillsammans med strål- och kärnsäkerhetsmyndigheterna i Frankrike och Tjeckien (ASN och SÚJB) bedömt de säkerhetslösningar som utformats för en liten modulär kärnreaktor (SMR). Bedömningen sökte lärdomar för eventuella framtida tillståndsförfaranden och var inte relaterad till beviljande av tillstånd för den bedömda reaktorn i Finland eller något annat land.
STUK arvioi pienen ydinvoimalaitoksen turvallisuutta yhdessä Ranskan ja Tshekin viranomaisten kanssa26.9.2023 12:55:00 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus (STUK) on arvioinut yhdessä Ranskan ja Tshekin säteily- ja ydinturvallisuusviranomaisten (SÚJB ja ASN) kanssa pienydinreaktoriin (SMR) suunniteltuja turvallisuusratkaisuja. Arvioinnilla haettiin oppeja mahdollisia tulevia lupamenettelyjä varten eikä se liittynyt arvioidun reaktorin luvitukseen Suomessa tai muissakaan maissa.
Strålsäkerhetscentralen erbjuder expertstöd till EU:s centrum för samordning av katastrofberedskap14.9.2023 14:15:01 EEST | Tiedote
Strålsäkerhetscentralen (STUK) bär det internationella huvudansvaret för att tillhandahålla EU:s centrum för samordning av katastrofberedskap ERCC expertstöd med anknytning till radiologiska och nukleära hot fram till slutet av januari 2024. I praktiken innebär ansvaret att ERCC kan be STUK om expertstöd för bedömning av internationellt betydande strålningshändelser och deras konsekvenser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme