Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kouluissa kokataan syksyllä taas kotimaista

Jaa

Kokkaa kotimaista -koulukampanja on ihastuttanut kouluissa jo kolmena syksynä. Yli 30 000 kasiluokkalaista on kokkaillut MTK-yhdistysten toimittamista raaka-aineista herkullisen aterian. MTK:n toiminnassa aktiivisesti mukana olevat toimijat halki Suomen huolehtivat kampanjan jalkauttamisesta ja ruokailon levittämisestä. 

Laadukkaat raaka-aineet ja oivaltavat reseptit ruokailon lähteinä 

Kokkaa kotimaista -materiaali pitää sisällään kotimaiset raaka-aineet pää- ja jälkiruokaan sekä sähköisen oppimateriaalin ja oppilaille jaettavan reseptivihkosen. Tämän vuoden ruokaohjeet ja herkulliset inspiraatiokuvat on toteuttanut keittiömestari Kati Laszka. Suomalaiset, monipuoliset ja laadukkaat raaka-aineet sopivat moneen makuun ja ruokavalioon.

Pääraaka-aineita tämän syksyn kampanjassa ovat kotimainen siipikarjanliha, makoisat tomaatit, yrtit ja kasvikset sekä mainiot maitotuotteet, kuten kerma ja tuorejuusto. Lisäksi kotoisa peruna, mahtava proteiininlähde herne ja kotimainen pasta sekä maukkaat monipuoliset omenat ja pehmoinen kaura, tällä kertaa makeana herkkuna omenapaistoksen päällä.  

Reseptit reissaavat, laadukkaat raaka-aineet ovat paikallisia! 

Ruoka ja ruokavalinnat ovat aina ajankohtaisia, ja some-kanavat tarjoavat nuorille jatkuvana virtana erilaista, herkullista ja innostavaa sisältöä sekä ideoita. Laadukkaiden raaka-aineiden merkitys ja kotimaisuus saattavat välillä painua taka-alalle. Kokkaa kotimaista -kampanja haluaa innostaa ruuanlaittoon ja tarjoaa oppilaille kassillisen kotimaisia raaka-aineita.

Kivojen reseptien myötä saattaa syttyä oivallus: reseptit reissaavat, raaka-aineet ovat paikallisia! Yhdessä kokatun ja nautitun aterian voima on vaikuttava. Yhteisessä ruokapöydässä voidaan keskustella vaikkapa seuraavista aiheista: Mitä ruuan alkuperä merkitsee? Tiedätkö mistä ruoka tulee? Millainen ruoka maistuu sinulle tai perheellesi? Millaisia makumuistoja tai perinteitä ruokaan liittyy?  

  • On äärimmäisen tärkeää, että nuoret ovat tietoisia siitä, mistä ruoka tulee ja miten sitä tuotetaan. Sanonta "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa" pätee myös tässä asiayhteydessä. Haluamme antaa nuorille mahdollisuuden ymmärtää suomalaisen ruuantuotannon arvo ja rikkaus, jotta he voivat tehdä tietoisempia ruokavalintoja ja vaalia suomalaista ruokakulttuuria myös tulevaisuudessa, painottaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Ruotsinkieliset koulut mukaan kampanjaan 

Kokkaa kotimaista -mallin tavoitteena on kertoa suomalaisesta ruuantuotannosta herkullisella ja konkreettisella tavalla. Samalla malli herättelee kokeilemaan ruuanlaittoa sekä tutustuttaa oppilaat suomalaiseen ruokaan, ruuantuottajiin ja suomalaiseen, rikkaaseen ruokakulttuuriin.  

Kokkaa kotimaista -kampanja on osa MTK:n toteuttamaa ruokakasvatusta ja kouluyhteistyötä. Tänä vuonna kampanja uudistuu mukavilla tavoilla: Kampanja-aika pitenee helmikuun loppuun saakka, ja SLC-yhteistyön myötä kampanja laajenee Kocka inhemskt -nimellä myös ruotsinkielisiin yläkouluihin. 

Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmalli on tehty kotitalousopettajille helpoksi toteuttaa: Paikallinen tuottajayhdistys toimittaa oppimateriaalin kotitalousopettajalle ja vie koululle kotimaisia raaka-aineita sisältävän ruokakassin.   

Kokkaa kotimaista -kampanjan mahdollistaa MTK-Säätiö. Kampanjan toteutuksessa on mukana myös Maaseudun Sivistysliitto. 

Kampanjamateriaali löytyy MSL:n verkko-opistosta: https://moodle.msl.fi/course/view.php?id=181  

Lisätietoja: 
Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK, 0503413167
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, heidi.siivonen@mtk.fi, 0405688802 

Kuvat

Kokkaa kotimaista
Kokkaa kotimaista
Kuva: Kati Laszka
Lataa
Kokkaa kotimaista
Kokkaa kotimaista
Kuva: Kati Laszka
Lataa
Kokkaa kotimaista
Kokkaa kotimaista
Kuva: Kati Laszka
Lataa
Kokkaa kotimaista
Kokkaa kotimaista
Kuva: Kati Laszka
Lataa
Kokkaa kotimaista
Kokkaa kotimaista
Kuva: Kati Laszka
Lataa
Kokkaa kotimaista
Kokkaa kotimaista
Kuva: Kati Laszka
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote

Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote

Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye