Ikäihmisten palveluista ja erityisryhmien asumispalveluista vuorossa keskustelukierros – laitoshoidon muutosten taustalla lainsäädännön vaatimukset
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina lähettää ikäihmisten palvelujen kehittämisen ohjelmaluonnoksen sekä vammaisten ja mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumispalvelujen kehittämisehdotukset laajalle kuulemiskierrokselle yhteistyötoimikuntaan, vaikuttamistoimielimille, valiokunnille ja aluehallituksen jaostoille. Aluehallitus käsittelee kehittämisehdotuksia ja saatuja palautteita lokakuussa 2023.
Aluehallituksessa todettiin, että laki edellyttää laitoshoidosta luopumista vuoden 2027 loppuun mennessä. Sen jälkeen ikäihmisten laitoshoitoa voi olla vain poikkeuksellisesti lääketieteellisestä tai potilasturvallisuudesta johtuvista syistä esimerkiksi vuodeosastolla. Pirkanmaallakin kehitetään ikäihmisten palveluja lain pohjalta.
- Jatkossa ympärivuorokautinen palveluasuminen turvaa pirkanmaalaisille saman hoivan ja huolenpidon kuin laitoshoitokin mutta selvästi kodinomaisemmin. Ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkojen lukumäärä lisääntyy nykyisestä. Tavoitteena on kehittää monipuolisia palvelumuotoja. Painopisteen siirtäminen kevyempiin asumispalveluihin myös hidastaa kustannusten kasvua merkittävästi, summaa aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen.
Palveluvalikoimaa täydentää erityisesti lakiin perustuva yhteisöllinen asuminen. Siinä erilaisiin ryhmäasumisen muotoihin yhdistetään asiakkaan toimintakyvyn edellyttämät palvelut, kuten kotihoito tukipalveluineen, sekä muiden asukkaiden tuoma yhteisö. Yhteisöllisestä asumisesta on Pirkanmaalla kokemusta koko 2000-luvun ajalta esimerkiksi erilaisissa ryhmäkodeissa.
Vammaisten asumispalveluissa on tavoitteena lisätä erityisesti tuettua asumista. Vammaispalveluja on tarkoitus myöhemmin käsitellä kokonaisuutena, sillä asumispalvelut ovat vain osa vammaisten henkilöiden tarvitsemista palveluista.
Suun terveydenhuollon hankinta keskeytettiin
Aluehallitus päätti keskeyttää aiemmin elokuussa päätetyn suun terveydenhuollon hankinnan. Hankinnasta on tullut esiin seikkoja, joiden vuoksi tarjouspyynnön ehdot on todettu palveluntuottajien kannalta ongelmallisiksi ja hankintayksikön kannalta epätarkoituksenmukaisiksi.
Aluehallituksen ja -valtuuston kokousaikataulut palautettiin uudelleen valmisteluun. Muut aluehallituksen esityslistan asiat hyväksyttiin esityksen mukaan mutta pykälät 256-257 ja 259 jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Yhteyshenkilöt
Aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comHyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja joutunut mahdollisesti vääriin käsiin22.9.2023 17:23:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla asuvien Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin, sillä Essity Oy:n tuotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on ilmoittanut henkilötietojen vaarantuneen kyberhyökkäyksessä elokuussa. Tilaajien tietoja on mahdollisesti vuotanut ulkopuolisten tietoon.
Asukastilaisuudet jatkuvat keskustelulla ikäihmisten palveluista sekä erityisryhmien asumispalveluista22.9.2023 14:55:31 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue jatkaa asukastilaisuuksien sarjaa järjestämällä tilaisuuksia seuraavaksi Tampereella, Nokialla ja etäyhteydellä Teamsissa. Seuraavassa tilaisuudessa Tampereen Koukkuniemessä 27.9. keskustellaan erityisesti ikäihmisten ja vammaisten palveluista.
Sähköiset palvelut tutuksi -kuntakierros aloittaa Pirkanmaalla18.9.2023 06:30:00 EEST | Tiedote
Tiedätkö, mitä sähköisiä palveluja Pirkanmaan hyvinvointialueella on? Hyvinvointialue järjestää syksyllä kiertueen, jossa pirkanmaalaiset pääsevät tutustumaan oman asuinkuntansa tarjoamiin sähköisiin palveluihin. Tapahtumapisteillä saa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa palveluiden käyttöön ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Rintasyöpäseulonnan asiakkaille lähtenyt useita samansisältöisiä kirjeitä15.9.2023 14:21:29 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueelta on lähtenyt tietojärjestelmävirheen vuoksi yksittäisille rintasyöpäseulonnassa käyneille asiakkaille jopa viisinkertainen määrä samansisältöisiä kirjeitä. Vika johtuu tietojärjestelmän palvelimen vaihdossa tulleesta vikatilasta. Sitä selvitetään parhaillaan.
Minun tiimini -toimintamalli laajenee koko Pirkanmaalle15.9.2023 12:10:44 EEST | Tiedote
Minun tiimini -toimintamalli on Pirkanmaan hyvinvointialueelle valittu tapa tehdä monialaista yhteistyötä asiakaslähtöisesti. Mallia on kokeiltu Ylöjärvellä, Tampereella ja Lempäälässä. Vuoteen 2025 mennessä malli laajenee hyvinvointialueen kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme