JHL: Hallitus vaarantaa sisäisen turvallisuuden kurittamalla pelastuslaitoksia
Ammattiliitto JHL pelkää, että hallituksen pelastusalalle kaavailemat leikkaukset vaarantavat sisäisen turvallisuuden. Säästöt voivat lisätä pelastajien terveysongelmia ja vaarantaa työturvallisuuden.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toivoo hallituksen kohtelevan turvallisuusalan toimijoita tasapuolisesti rahanjaossa.
– Meidän pitää turvata yhteiskunnan elintärkeät toiminnot. Turvallisuus on kokonaisuus, jossa yhden osa-alueen pettäminen uhkaa koko yhteiskunnan toimivuutta.
Niemi-Laine on erityisen huolissaan palo- ja pelastusalasta, koska valtiovarainministeriö on laittamassa pelastuslaitosten lainanottovaltuudet jäihin.
– Eri puolilta kantautuneiden tietojen mukaan pelastuslaitokset joutuvat tinkimään jopa välttämättömistä kalustohankinnoista.
JHL:n Pelastusalan unionin puheenjohtaja Petteri Häyrinen toteaa, että hallituksen leikkaukset vaarantavat pelastusalan toiminnan ja työturvallisuuden.
– Erityisesti ikääntyneet pelastajat kärsivät terveysongelmista, jos varusteiden mukana kulkeutuu henkilökunnan tiloihin haitallisia aineita varusteiden mukana onnettomuuspaikoilta. Säästöt uusien tilojen rakentamisissa ja vanhojen remontoinneissa aiheuttavat suuria inhimillisiä kustannuksia ja kärsimyksiä.
– Pelastusalalla joudutaan ottamaan työtehtävissä niin isoja riskejä, joten kaluston, varusteiden ja asemien tulisi olla hyvässä kunnossa. Tällä varmistettaisiin, että pelastajat voisivat jatkaa työssä eläkeikään asti.
Pelastuslaitokset hoitavat vuosittain noin 100.000 pelastustehtävää. Ne ovat nykyisin osa hyvinvointialueita, jotka vastaavat lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluista. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion budjetista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiJulkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Hallitus ajaa pienituloiset ihmiset Kelan luukulle23.9.2023 11:35:12 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan hallituksen ilmoittamista leikkauksista, jotka uhkaavat erityisesti pienituloisten ihmisten elämää. Käytännössä kasautuvat leikkaukset ajavat ihmiset hakemaan toimeentulotukea.
JHL: Hallitus sahaa suomalaisten tulevaisuusoksaa20.9.2023 16:46:11 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan hallituksen kaavailemista hyvinvointialueiden rahoitusleikkauksista. Suunnitellut budjettileikkaukset iskevät erityisen kovaa pienituloisiin lapsiperheisiin.
Henkilökohtaisten avustajien tes-neuvottelut jatkuvat20.9.2023 11:57:09 EEST | Tiedote
Henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusosapuolet palaavat neuvottelupöytään. Sekä JHL että Heta ry ovat hyväksyneet sovintoesityksen, joka koski kiistaa pitkien työvuorojen korvauksista.
Henkilökohtaisten avustajien tes-neuvotteluja hiertäneeseen pitkien työvuorojen korvauskiistaan annettiin sovintoesitys14.9.2023 15:03:36 EEST | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) ja Heta ry:n työehtosopimusneuvotteluissa on otettu askel eteenpäin. Sovittelija antoi tänään torstaina 14.9. osasovintoesityksen niin sanotussa pitkien työvuorojen korvauksia koskevassa asiassa. Sovintoesitystä käsitellään ensi viikolla.
Hallituksen budjettiehdotus lisää velkaantumista, kurittaa työntekijöitä ja uhkaa romuttaa julkiset palvelut14.9.2023 12:08:48 EEST | Tiedote
Ensi vuoden budjetti leikkaa tukia pienituloisilta, joiden palkka ei riitä elämiseen. Verokevennykset ja kotitalousvähennykset eivät lämmitä, jos työllä ei tule toimeen ja perusturvalta viedään pohja, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tylyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme