Tilastokortit esittelevät museoiden vuotta 2022
Museovirasto on julkaissut vuoden 2022 Museotilaston tietoja esittelevät Tilastokortit. Tilastot kertovat laajasti museoiden monipuolisesta toiminnasta. Koronarajoitusten hellittäessä erityisesti museokäynnit ja yleisötapahtumat lisääntyivät reippaasti.

Vuonna 2022 Suomen 151 ammatillisesti hoidettua museota ylläpitivät 326 museokohdetta, joissa vierailtiin 6 856 674 kertaa. Luvuissa on hurja kasvu, sillä museokäyntejä tehtiin 2,5 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuotena. Koronarajoitukset vähensivät museoiden käyntimääriä vuosina 2020 ja 2021, jolloin museot olivat suljettuina pitkiäkin aikoja, tapahtumia järjestettiin vähemmän ja yleisömääriä rajoitettiin. Vuosi 2022 oli kuitenkin edelleen osittain poikkeuksellinen museoiden toiminnassa, sillä koronarajoituksia oli voimassa vielä alkuvuodesta.
Museot järjestivät paikan päällä jälleen runsaasti erilaisia yleisötapahtumia. Sen sijaan verkossa livestriimattuja tapahtumia järjestettiin huomattavasti vähemmän kuin koronavuosina 2020 ja 2021. Museokäyntien ja yleisötyön vilkastuminen näkyy myös museoiden omissa tuloissa, jotka kasvoivat ennätyslukemiin, lähes 54,9 miljoonaan euroon. Omista tuloista pääsymaksutuloja oli 29,4 miljoonaa euroa, mikä oli jopa enemmän kuin ennen koronaa (27,9 miljoona euroa vuonna 2019).
Museotilastoja kortteina ja tietokantana
Tilastokortit esittelevät kootusti vuoden 2022 Museotilaston lukuja. Tilastokortit on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tilastoluvuista on koottu englanninkielinen tiivistelmä.
Vuoden 2022 Tilastokortit
- Tilastokortti 1/2022: Suomen museot 2022
- Tilastokortti 2/2022: Museokäynnit vuonna 2022
- Tilastokortti 3/2022: Museoiden talous 2022
- Tilastokortti 4/2022: Museoiden henkilökunta 2022
- Tilastokortti 5/2022: Museoiden yleisöpalvelut 2022
- Tilastokortti 6/2022: Museoiden kokoelmat 2022
- Statistics card 7/2022: Finnish museums 2022: Facts and Figures
Kaikki tilastokortit on julkaistu Museotilastot.fi-verkkosivuilla. Tilastokorttien kuvituksesta vastasi Riku Ounaslehto ja taitosta Days Agency.
Vuoden 2022 Tilastokorttien lisäksi Museotilasto-verkkopalvelusta voi hakea tilastotietoa Suomen päätoimisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Lisäksi verkkopalvelusta löytyvät tilastojulkaisut vuosilta 2007–2015, Tilastokortit vuosilta 2016–2022 sekä CC BY 4.0 -lisenssillä julkaistut taulukot vuosilta 2007–2022.
Museoviraston vuosittain kokoama Museotilasto perustuu museoiden tilastokyselyn kautta antamiin vastauksiin. Sen tavoitteena on antaa mahdollisimman luotettava yleiskuva maamme ammatillisesta museotoiminnasta. Vuoden 2022 tilastokysely lähetettiin 151 ammatillisesti hoidetulle museolle, joista lähes kaikki vastasivat tilastokyselyyn ainakin osittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Anu Niemelä, puh. 0295 33 6015, anu.niemela@museovirasto.fi
erikoisasiantuntija Anna Alavuotunki, puh. 0295 33 6019, anna.alavuotunki@museovirasto.fi
Kuvat
Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Vuoden 2023 Nautica Fennica -vuosikirja paneutuu merihistoriaan ja elämäkertoihin15.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Museovirasto ja Suomen merihistoriallinen yhdistys ovat julkaisseet monitieteisen artikkelikokoelman Merihistoria ja elämäkerrat – Nautica Fennica 2023. Teoksen ovat toimittaneet Pirita Frigren ja Mikko Aho.
Hankeavustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin haettavissa24.10.2023 10:00:03 EEST | Tiedote
Museovirasto julistaa haettavaksi hankeavustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin vuodelle 2024. Avustukset haetaan haeavustusta.fi-palvelussa. Haut avautuvat 2.11.2023 klo 9.00 ja päättyvät 15.12.2022 klo 15.00.
Hankeavustukset maailmanperintökohteiden hoitoon haettavissa20.10.2023 15:12:46 EEST | Tiedote
Maailmanperintökohteiden tulee omalla esimerkillään kannustaa ja lisätä muihin kulttuurihistoriallisiin kohteisiin soveltuvien korjausmenetelmien ja -materiaalien tuntemusta. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelun kautta 30.11.2023 klo 15.00 mennessä.
Avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen sekä muinaisjäännösalueiden hoitoon haettavissa18.10.2023 14:29:23 EEST | Tiedote
Entistämisavustuksen tarkoituksena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä osana kansallista kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Muinaisjäännösavustuksilla tuetaan kiinteiden muinaisjäännösten hoitoa ja säilymistä. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta. Hakuaika päättyy 30.11.2023 klo 15.00.
Elävän perinnön Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailun voittajaksi kuva perinnesaunottajasta10.10.2023 13:54:59 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestetty Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailu keskittyi elävän kulttuuriperinnön tallentamiseen. Kilpailuun lähetettiin 166 valokuvaa, jotka esittelevät aineetonta kulttuuriperintöä ympäri Suomen. Kilpailun voitti Ville Kurki kuvallaan perinnesaunottajasta. Kilpailun järjestivät Museovirasto ja Wikimedia Suomi yhteistyössä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme