Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Vihreät Länsi-Uudellamaalla: Palveluiden uudistaminen ei saa johtaa liialliseen keskittämiseen tai lapsilta leikkaamiseen

Jaa

Länsi-Uudenmaan vihreä valtuustoryhmä peräänkuuluttaa tärkeimpien lähipalveluiden turvaamista hyvinvointialueen palveluita kehitettäessä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkostoa ja palvelustrategiaa koskevat puolueiden väliset neuvottelut alkavat tiistaina 19.9.2023.

“Nykyisiin toimitiloihin ei ole tarve lukkiutua ja toimintoja pitää pystyä uudistamaan, osin yhdistelemäänkin, mutta palvelujen liiallinen keskittäminen ei ole oikea ratkaisu. Toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut on turvattava koko alueella”, Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Henna Partanen sanoo.

“Tämä edellyttää myös rohkeutta kokeilla ja kehittää uudenlaisia palveluiden tuotantotapoja, kuten digitaalisia palveluja ja lähipalveluja täydentäviä liikkuvia palveluja”, Partanen lisää.

Palvelustrategiassa linjataan keinoja hyvinvointialueen talouden tasapainoon saamiseksi. Vihreille on tärkeää, että sopeutustoimet valitaan siten, etteivät ne aiheuta palvelujen tarpeen kasvua myöhemmin.

“Säästöt eivät saa johtaa lapsilta leikkaamiseen. Päinvastoin, lasten, nuorten ja perheiden varhaisia tukipalveluita pitää pystyä vahvistamaan. Oikea-aikaisella tuella on suuri vaikutus lasten koko tulevaan elämään, ja se myös tuottaa säästöjä pitkällä aikavälillä. Erityisen tärkeää tämä on nyt, kun maan hallituksen toimet saattavat entisestään syventää lapsiperheköyhyyttä”, aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr.) toteaa.

Vihreät vaatii hyvää tietopohjaa päätöksenteon tueksi.

“Tiukassa taloudellisessa tilanteessa on erityisen tärkeää, että hyvinvointialueen tarjoamat palvelut ovat vaikuttavia. Palvelujen uudistaminen tarkoittaa muutoksia totuttuun. On tärkeää, että henkilöstön ja palvelujen käyttäjien asiantuntemusta hyödynnetään kehittämistyössä”, Partanen päättää.

Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto päättää palvelustrategiasta 24.10.2023. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henna Partanen (kuva: Ilkka Vuorinen)
Henna Partanen (kuva: Ilkka Vuorinen)
Lataa
Saara Hyrkkö (kuva: Ilkka Vuorinen)
Saara Hyrkkö (kuva: Ilkka Vuorinen)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan Vihreät ry (perustettu 1984) on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys ja toimii Vihreän liiton piirijärjestönä toimialueellaan.

Uudenmaan Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja. Tarkoituksen toteuttamiseksi Uudenmaan Vihreät tekee ennen kaikkea vaalityötä mm. asettamalla eduskuntavaaliehdokkaat ja aluevaaliehdokkaat sekä tukemalla jäsenyhdistyksiään kuntavaaleissa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Espoon Vihreät: Mikki Kausteesta valtuustoryhmän uusi puheenjohtaja7.6.2023 12:48:07 EEST | Tiedote

Espoon Vihreiden valtuustoryhmän kesäkouksessa valittiin uusi valtuustoryhmän puheenjohtajisto. Valtuustoryhmän johtoon valittiin Mikki Kauste. Valtuustoryhmän varapuheenjohtajina jatkavat Meri Löyttyniemi (1.vpj) sekä Risto Nevanlinna (2.vpj). Kaupunginhallitus esittää nykyistä Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajaa Inka Hopsua Espoon valtuuston puheenjohtajaksi tulevaksi vuodeksi. Valinta tehdään valtuuston 12.6. kokouksessa.

Uudenmaan Vihreät esittää Saara Hyrkköä Vihreiden puheenjohtajaksi28.4.2023 16:19:50 EEST | Tiedote

Uudenmaan Vihreät päätti virallisesti esittää kansanedustaja, diplomi-insinööri Saara Hyrkköä Vihreiden puheenjohtajaksi. - Vihreiden tavoitteena on rakentaa avointa, kansainvälistä, koulutukseen nojaavaa Suomea, joka kulkee vihreän siirtymän etujoukoissa ja pitää huolta ihmisistä ja taloudesta. Näistä lähtökohdista tulemme haastamaan ja kirittämään tekeillä olevaa oikeistokonservatiivista. On vaikea keksiä merkityksellisempää tehtävää, kuin luotsata Vihreiden uutta alkua juuri tällaisena aikana, sanoo Hyrkkö. Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja Outi Huusko iloitsee Hyrkön ehdokkuudesta. - Saara on kokenut tekijä, joka pystyy kokoamaan puolueväkeä ja tarjoamaan uskottavia ratkaisuja sekä Suomen että Vihreiden tulevaisuuden haasteisiin. Valituksi tullessaan hän olisi Vihreiden ensimmäinen puheenjohtaja Uudenmaan vaalipiiristä, sanoo Huusko. Vihreiden jäsenet äänestävät puheenjohtajasta 29.5.-8.6. Jäsenäänestykseen voivat osallistua kaikki 14.5. puolueeseen liittyneet. Puheenjohtaja valita

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue: Vihreä aluevaltuutettu menetti vaalikelpoisuutensa ja erotettiin terveydenhuollon palvelut -jaostosta16.3.2023 08:26:10 EET | Tiedote

Hyvinvointialueen työntekijöiden vaalikelpoisuus on aiheuttanut paljon keskustelua julkisuudessa ja Valtiovarainministeriön ohjeistuksen tulkinta on valtakunnallisesti (hyvin) kiistanalainen. “Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tulkinta vaalikelpoisuudesta on tiukin mahdollinen. Kaikki hyvinvointialueet eivät ole ottaneet näin tiukkaa tulkintaa”, toteaa aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Laura Tulikorpi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme