Oilersille maukas revanssi Nokian KrP:stä – kolmannen erän tehoalku käänsi pelin
Viime kevään välierissä Nokian KrP:lle taipunut Oilers haki tänään maukkaan revanssin, kun KrP taipui kotikaukalossaan 11-8. Öljymiesten voiton pohjustivat kolmannen erän alun hurjat tehominuutit ja Justus Kainulaisen neljän maalin ilta.
Nokian KrP johti toisessa erässä parhaimmillaan jo 6-4, mutta Riku Reunamäki kavensi ennen erätaukoa, jolta espoolaiset palasivatkin pyörremyrskynä. Ensin Reunamäki pohjusti Tuomas Iiskolan tasoituksen, ja vain seitsemän sekuntia myöhemmin Perttu Järvinen sijoitti onnistuneen karvauksen kruunuksi Oilersin johtoon. Aaro Astala ohjasi Antti Suomelan namupassista 8-6 eikä siinä vielä kaikki. Oilersin pelatessa alivoimalla täräytti Justus Kainulainen melkoisella rystyläpärillä jo 9–6-johdon. Mikko Laakson ylivoimanosto maalin edestä ja Joonatan Kovasen haamukuti laidasta nostivat KrP:n jo maalin päähän, mutta siihen kiri kuivui. Tänään neljä maalia tehnyt Justus Kainulainen kiskaisi yläkulmaan Oilersin kymmenennen ja lopussa vielä Aaro Astala tyhjiin yhdennentoista osuman.
Sarja jatkuu keskiviikkona otteluilla Nurmon Jymy–Happee ja TPS–Classic.
Naisten maanantain ainoassa ottelussa mestari TPS harjoitteli kotonaan maalintekoa ÅIF:ää vastaan, ja turkulaisten kauden toinen voitto tuli lopulta lukemin 17-1.
Ottelun juoni tuli selväksi heti avauserässä, jossa Cira Virta, Anu Raatevaara, Eerika Koski ja Meri-Helmi Höynälä laukoivat taululle 4–0-kotijohdon. Toisen erän lopussa TPS johti jo murskaavasti 13-0 ennen kuin Viivi Heikkinen osui ÅIF:n ensimmäisen maalin vain 11 sekuntia ennen taukosummeria.
Eerika Koski (3+2) ja Jenna Saario (2+3) olivat pistetalkoiden ahkerimmat. Kolme pistettä merkkauttivat Anu Raatevaara (2+1), Laura Rantanen (2+1) ja Milla Nordlund (1+2). TPS:n 7–0-maali oli Ronja Niemelle liigauran ensimmäinen.
Naisten sarjan seuraavat on keskiviikkona pelattava EräViikingit-Classic.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Salibandykauden parhaat palkittiin perinteisessä F-gaalassa28.5.2025 22:18:08 EEST | Tiedote
F-liiga ja Salibandyliitto palkitsivat parhaitaan perinteisessä F-gaalassa tänään. F-liigan sekä Salibandyliiton osalta jaossa oli kauden 2024-2025 parhaiden palkintoja, ja samassa tilaisuudessa liitto palkitsi vielä kalenterivuoden 2024 onnistujia.
Anton Frejd Ruotsista ja Linda Fuchsova Tshekistä F-liiga draftin tämän vuoden ykkösvaraukset28.5.2025 14:51:21 EEST | Tiedote
Jo perinteisessä F-liiga draftissa varattiin tänään Turussa salibandyn pääsarjaan miehissä 22 ja naisissa 24 tulevaisuuden ulkomaista suurnimeä. Miesten sarjan ykkösenä ääneen päässeen LASBin valinta oli ruotsalainen nuorten maajoukkuepelaaja Anton Frejd. Naisissa ykkösvaraukseksi nousi tänä vuonna tshekkihyökkääjä Linda Fuchsova, jonka pääsi varaamaan ensimmäisenä valinnut liiganousija Pirkkalan Pirkat.
F-liigahistorian kolmas draft tänään Turussa – katso maksutta suorana Ruudusta28.5.2025 09:31:42 EEST | Tiedote
F-liigahistorian kolmas F-liiga draft järjestetään tänään Turussa. Sen etenemistä voi seurana suorana Ruudusta ja ulkomailla F-LIIGATV:stä.
Happee jäi ilman liigalisenssiä – Hawks nousee uutena joukkueena F-liigaan27.5.2025 20:22:06 EEST | Tiedote
F-liigan taustalla operoivan SSBL Salibandy Oy:n hallitus on jakanut tiistain kokouksessaan F-liigalisenssit kaudelle 2025-26. F-liigan naisten sarjan kaikki 12 joukkuetta saivat lisenssit uudelle kaudelle – miesten sarjan puolella tehtiin harvinainen ratkaisu.
Toisen kerran peräkkäin – Oilers on F-liigan miesten mestari10.5.2025 19:50:38 EEST | Tiedote
Esport Oilers juhlii toisena keväänä peräkkäin F-liigan miesten mestaruutta kaadettuaan seitsemännessä loppuottelussa Tampereella Classicin maalein 3-1. Ratkaisuottelua seurasi Hakametsän jäähallissa 3 700 katsojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme