Yrittäjät: Hoitotakuu tiukentui, Kela-korvauksia on korotettava pikaisesti ja kustannuksia on päästävä nopeasti vertailemaan
Kiireettömän hoidon hoitotakuu kiristyi syyskuun alussa kolmesta viikosta kahteen viikkoon, mutta hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat suuresti. – Tällä hetkellä kiireettömän hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat muutamasta tunnista 70 vuorokauteen jopa samalla paikkakunnalla riippuen siitä, kuka on palvelun tuottaja. Vaadimme, että budjettiriihessä hallitus linjaa Kela-korvausten korottamisesta viimeistään ensi vuoden alusta, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari.

– Selkeät vaatimukset kirittävät sekä yksityisiä että julkisia toimijoita. Kela-korvauksilla parannetaan hyvinvointialueiden mahdollisuuksia päästä sote-uudistuksen tavoitteisiin ja luodaan edellytykset hoitovelan pienentämiselle, Jaskari,toteaa.
– Budjettiriihessä hallituksen on laitettava liikkeelle valmistelu, joka avaa vertailukelpoisesti yksityisen ja julkisen sote-palveluiden kustannukset. Kustannusten avaamiseen jälkeen voimme valita parhaat tuottajat ja näemme aidosti, mikä maksaa mitäkin ja ketkä pystyvät tuottamaan parhaat palvelut jonottamatta suomalaisille, Jaskari sanoo.
Orpon hallitus esittää pääosin kustannus- ja henkilöstöresursseihin vedoten, että tällä hallituskaudella toteutetaan 14 vuorokauden hoitotakuuaika. Marinin hallitus esitti jopa 7 vuorokauden hoitotakuuaikaa. Hammashoidossa hoitotakuuaika lyhenee neljästä kolmeen kuukauteen marraskuussa 2024.
– Tunnistamme kustannus- ja henkilöstön saatavuuteen liittyvät ongelmat, ja ne tulee tässä taloustilanteessa ottaa huomioon. Tärkeää on, että nyt pyritään turvaamaan 14 vuorokauden hoitotakuu. Sen toteuttamisessa yksityinen sektori on oiva kumppani. On myös tärkeää, että enimmäishoitotakuuaikojen toteutumista valvotaan tehokkaasti, sanoo Jaskari.
Nyt erot hoitoon pääsyssä ovat kestämättömät
– Ennen syyskuuta kiireettömän hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat muutamasta tunnista jopa 70 vuorokauteen jopa samalla paikkakunnalla riippuen siitä, kuka on palvelun tuottaja, Jaskari sanoo.
– On nopeasti avattava hallitusohjelmassa luvattu julkisen sektorin terveydenhuollon kustannustaso vertailukelpoisesti yksityisen sektorin kanssa, toteaa Jaskari.
Palvelu ei parane sysäämällä lisää rahaa hyvinvointialueiden omaan tuotantoon
Yksityinen sektori on valmis auttamaan hoitotakuun toteuttamisessa.
– Nopean hoitoon pääsyn edistämiseksi tulisi ehdottomasti ottaa palvelusetelit käyttöön, Suomen Yrittäjien sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, yrittäjä Anne Kangas sanoo.
– Palveluseteli olisi myös myönnettävä aina, jos hoitotakuuaika ylittyy, Kangas jatkaa.
Lausunnoilla äskettäin olleessa Orpon hallituksen esityksessä hoitotakuusta on kirjaus, että hyvinvointialueiden tulisi muutoksen vuoksi kasvattaa avohoitokapasiteettiaan vastaavasti. Suomen Yrittäjien kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen pitää tätä kestämättömänä.
– Hyvinvointialueiden tulisi ennemmin ottaa palvelusetelit laajasti käyttöön ja ostaa palvelua yksityisiltä palveluntuottajilta, Matikainen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Harri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiTanja Matikainenkunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö
Puh:0400 866 648tanja.matikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme