Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle
19.9.2023 08:38:45 EEST | Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry | Tiedote
Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes 8000 kansainvälistä opiskelijaa, jonka lisäksi ammattikorkeakouluihin saapuu lukuvuodeksi 2023–2024 useita tuhansia vaihto-opiskelijoita. Ammattikorkeakoulut ovat monikulttuurisia ja kansainvälisiä yhteisöjä, joissa opiskelee ja työskentelee ihmisiä erilaisista vähemmistöistä ja monenlaisilla taustoilla.
Käymme nyt laajaa ja tärkeää keskustelua suomalaisen yhteiskunnan suvaitsevaisuudesta ja suhtautumisesta muualta Suomeen saapuviin ihmisiin. Ammattikorkeakoulujen ajattelutapa perustuu ehdottomaan syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Meidän yksiselitteinen viestimme on, että Suomella ei ole varaa tinkiä näistä periaatteista yhtään vaan yhteiskuntamme rakentuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteiden varaan.
Ammattikorkeakouluissa opiskelee merkittävä joukko maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Myös ammattikorkeakoulujen henkilöstö muuttuu vauhdilla monikulttuurisemmaksi. Suomessa maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat edelleen rajusti aliedustettuina korkeakoulutuksessa. Juuri ammattikorkeakoulut tarjoavat tälle ryhmälle usein polun asiantuntijauralle.
Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen lisätä työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa, jotta voimme vastata kasvavaan osaajatarpeeseen ja globaalin kilpailun haasteisiin. Ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet edistämään tätä tavoitetta, jotta maallamme riittää osaajia myös tulevaisuudessa. Kansainvälisten osaajien houkuttelu ei ole mahdollista, jos yhteiskuntamme ei tarjoa turvallista, tasa-arvoista ja yhdenvertaista ympäristöä elämiselle, opiskelulle ja työnteolle. Syrjivien ja rasististen näkemysten edistäminen ja mielipiteiden esittäminen tekevät yhteiskunnastamme turvattoman.
Ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet omassa toiminnassaan yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen, jossa ei ole tilaa syrjinnälle tai rasismille. Ammattikorkeakoulut ovat jo nyt monilla alueille keskeisiä monikulttuurisuuden keskittymiä, joissa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat opiskelijat kohtaavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ida MielityinenToiminnajohtajaAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Puh:0505940731ida.mielityinen@arene.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Pula sote-alan harjoittelupaikoista viivästyttää ammattikorkeakoulusta valmistumista22.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Arene julkaisi tänään Ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikkojen saatavuus sosiaali- ja terveysalalla -kyselyanalyysin. Tulokset osoittavat, että ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoittelupaikkoja ei ole riittävästi. Vaikutukset näkyvät jo pahasti opintojen viivästymisinä. Tilanne kuormittaa ammattikorkeakoulujen sekä sote-palveluita tuottavia organisaatioita. Yli 90 prosenttia vastaajista arvioi harjoittelupaikkatilanteen heikentyneen viime vuosina. Kyselyn tulokset osoittavat, että kyse on valtakunnallisesta ja rakenteellisesta ongelmasta, mikä ei ole ratkaistavissa yksittäisten korkeakoulujen toimilla.
Kestävä kansainvälinen opiskelijarekrytointi on koko yhteiskunnan asia - Ammattikorkeakoulut kouluttavat kansainvälisiä osaajia Suomen tulevaisuuden tarpeisiin4.12.2025 11:26:16 EET | Tiedote
Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia kasvun ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Vuonna 2024 ammattikorkeakouluissa opiskeli jo yli 10 000 lukuvuosimaksuvelvollista opiskelijaa. Kaikki ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet koko korkeakoulukentän yhteisiin eettisiin ohjeistuksiin, jotka ohjaavat vastuullista rekrytointia. Ammattikorkeakoulut tekevät paljon erilaisia toimia edistääkseen opiskelijoiden maahan asettautumista, kielen oppimista sekä työelämään ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista.
Tuoreen kyselyn tulokset: Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö vahvistaa alueiden elinvoimaa24.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
TKI-yhteistyön merkitys tunnistetaan laajasti, mutta rahoituksen epävarmuus ja pysyvien rakenteiden puute nähdään merkittävinä haasteina. Tiedot selviävät Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n lokakuussa 2025 jäsenorganisaatioilleen tekemästä kyselystä.
Pysyvä oleskelulupa annettava myös AMK-tutkinnon suorittaneille12.9.2025 10:01:53 EEST | Tiedote
Hallitus on muuttamassa Suomen ulkomaalaislakia (HE 62/2025). Hallituksen esitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Pysyvän oleskelun edellytyksiä pääsääntöisesti tiukennetaan. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita esitys kohtelee syrjivästi. Toteutuessaan laki tarkoittaisi, etteivät ammattikorkeakoulut voisi enää vastata opetus- ja kulttuuriministeriön asettamiin kansainvälistymistavoitteisiin.
Ammattikorkeakoulujen viesti budjettiriiheen: Ammattikorkeakoulut tukevat orastavaa kasvua18.8.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Taloudellisesti niukat ajat pakottavat uudistamaan ja tekemään valintoja. Ammattikorkeakoulut tukevat valtiovarainministeriön johtoajatusta resurssien suuntaamisesta kasvuun. Pienen maamme niukat resurssit sekä Suomen taloutta riivaavat ongelmat edellyttävät, että eri toimijoiden vahvuudet käytetään nykyistä täysimääräisemmin hyväksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme