Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä täyttää 30 vuotta
Valmiusryhmä on ollut antamassa kriisiapua erilaisten katastrofien yhteydessä ympäri Suomen, mutta toimintaa on ollut myös verkossa koronapandemian ja Vastaamon tietomurron yhteydessä. Juhlaseminaari järjestetään Helsingissä perjantaina 22.9. klo 9.30–16.00 Glo Hotel Artissa.

Psykologien valmiusryhmä työskentelee kriisi- ja onnettomuustilanteissa kansallisten ja paikallisten viranomaisten tukena auttamassa kriisien keskelle joutuneita ihmisiä. Menneen kymmenen vuoden aikana valmiusryhmä on tukenut muun muassa Jämijärven lento-onnettomuuden, Turun joukkopuukotuksen ja Kuopion kouluiskun kokeneita ja heidän läheisiään.
Viime vuosina valmiusryhmä on auttanut myös verkossa. Ihmisiä on tuettu koronatilanteen aiheuttamassa kriisissä ja Vastaamon tietomurron psyykkisiä vaikutuksia on lievennetty psykologien työn avulla.
– Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet erilaisten ja odottamattomien kriisien aikaa. Ajanjaksoon mahtuu muun muassa Turun puukotus eli ensimmäinen terroristisessa tarkoituksessa Suomessa tehty väkivallanteko. Lisäksi korona-aika laittoi ryhmämme uudenlaisen haasteen eteen, koska kaikki kriisityö oli tuolloin tehtävä verkossa, toteaa psykologien valmiusryhmän johtaja Atte Varis.
Psykologinen työ auttaa ihmistä kestämään vakavan kriisin tai onnettomuuden akuutteja vaikutuksia ja edistää myöhempää toipumista. Kriisien ja katastrofien keskellä on siis myös selviytymistä ja toivoa.
– Keskeistä akuutissa kriisityössä on näinäkin vuosina ollut, että tunnistamme avun tarpeessa olevat ihmiset ripeästi. Hyvin kohdennettu ja ajoitettu kriisityö paitsi vaikuttaa välittömästi myös ohjaa jatkohoitoa ja vähentää pidempikestoista oireilua, Varis lisää.
30-vuotista taivalta juhlitaan juhlaseminaarin merkeissä perjantaina 22.9. Helsingin Glo Hotel Artissa. Ohjelmassa puheenvuoronsa pitävät psykologien valmiusryhmän pitkäaikaiset jäsenet, viranomaisen edustaja ja päivän päättää paneelikeskustelu kriisityöstä. Seminaarissa tullaan käsittelemään muun muassa sitä, miten mieli kestää pitkittynyttä kriisiä ja miten psykologien valmiusryhmä perustettiin.
Tervetuloa mukaan!
Sanna Sutela
psykososiaalisen tuen suunnittelija
Ilmoittautumiset: sanna.sutela@punainenristi.fi
Lisätietoja:
Viestinnän asiantuntija Aku Suomalainen, p. 040 581 0346
Psykologien valmiusryhmän johtaja Atte Varis, p. 040 7783 690
Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän 30 v. juhlaseminaari pe 22.9.2023 klo 9.30–16 Juhlapaikka: Glo Hotel Art (Lönnrotinkatu 29, Helsinki).
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti lähettää katastrofirahastostaan apua Libyan tulvista kärsivien auttamiseen15.9.2023 05:23:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lähettää katastrofirahastostaan 150 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Libyassa. Paikallinen Punainen Puolikuu etsii tulvissa kadonneita ja auttaa loukkaantuneita erittäin vaikeissa olosuhteissa.
Suomen Punainen Risti lähettää apua Marokon maanjäristyksestä kärsiville13.9.2023 15:34:24 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lähettää rahallista apua sekä avustustyöntekijän tukemaan Marokon Punaisen Puolikuun työtä tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. Juuri nyt kotinsa menettäneet tarvitsevat ruokaa, puhdasta vettä ja suojaa.
Finlands Röda Kors börjar med kurser i första hjälpen för människor som använder rusmedel8.9.2023 05:30:00 EEST | Tiedote
Kurser i första hjälpen som riktar sig till människor som använder rusmedel har startats på olika håll i Finland. Kurserna som leds av frivilliga har som mål att minska olyckor och dödsfall som främst beror på överdoseringar. Internationella första hjälpen-dagen firas lördagen 9.9.
Suomen Punainen Risti käynnistää ensiapukoulutukset päihteitä käyttäville ihmisille8.9.2023 05:30:00 EEST | Tiedote
Päihteitä käyttäville ihmisille suunnattu ensiapukoulutus on käynnistynyt eri puolilla Suomea. Vapaaehtoisten pitämien koulutusten tavoitteena on vähentää etenkin yliannostuksista johtuvia tapaturmia ja kuolemia. Maailman ensiapupäivää vietetään lauantaina 9.9.
Så här förbereder du dig ifall du skulle gå vilse i skogen – planera din bär- eller svamputfärd med hjälp av Frivilliga räddningstjänstens tips10.8.2023 10:46:23 EEST | Tiedote
När bär- och svampsäsongen inleds rör sig allt fler i skogen igen. Frivilliga räddningstjänstens tips är nyttiga när man går vilse i skogen. När du har utrustat dig omsorgsfullt på förhand och agerar lugnt så klarar du dig lättare ur svåra situationer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme