Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnell huomauttaa, että yksi tiedustelun muoto on julkisista lähteistä löytyvä tieto, jota yhdistetään muista lähteistä saatuihin tiedonpalasiin.

"Suomi on nyt Naton jäsen, mikä tekee Suomesta entistä houkuttelevamman kohteen ulkomaiselle tiedustelulle", toteaa Limnell.

Limnellin mukaan Suomi on perinteisesti ollut avoin yhteiskunta. Julkisiin palveluihin liittyviä tietoja on ollut tapana julkaista ennemmin runsaasti kuin kitsastellen. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä tässä piilee kuitenkin myös turvallisuusuhka.

"Yksittäisen laitoksen, palvelun tai toimipisteen tietojen julkisuus ei sinänsä vielä muodosta suurempaa turvallisuusuhkaa. Suomessa on kuitenkin pitkälti yhdenmukaiset tavat suojata erilaista kriittistä infrastruktuuria, ja julkisista lähteistä löytyvää tietoa yhdistelemällä tiedusteluorganisaatio voi tehdä päätelmiä tai vähintäänkin valistuneita arvauksia tavastamme suojautua ja varautua", Limnell jatkaa.

Limnellin mukaan siviiliviranomaisilla ei Suomessa ole tapana “ylipunaleimata” dokumentteja kovinkaan herkästi. Sen sijaan näennäisen harmittomalta tuntuvaa tietoa on julkaistu verkossa ja eri toimijoiden julkisissa esittelyissä sekä vuosikertomuksissa. Tämä on seurausta siitä, että Suomi on pitkään ollut avoin ja turvallinen, länsimainen demokratia.

“Olisi väärin sanoa, että olemme olleet naiiveja tai sinisilmäisiä aiemmin. Kysymys on ennemminkin siitä, että teknologisen kehityksen mukanaan tuomat uudet tiedustelukeinot sekä Suomen muuttunut turvallisuusympäristö antavat painavan syyn miettiä tiedon julkisuus uusiksi”, Limnell summaa.

Esimerkiksi kunnat ovat perinteisesti luovuttaneet sähköpiirustuksia, LVI-suunnitelmia ja pohjapiirustuksia hyvin avoimesti silloin, jos jokin taho on ilmoittanut kiinnostuksestaan investoida ja rakentaa kunnan alueelle. “Näissä tapauksissa maito on jo läikkynyt, jälkiä jättämättä”, Limnell toteaa.

“On hyvä huomata, että tieto on julkista myös silloin, kun se luovutetaan vain tietopyyntöä vastaan. Tällöin tiedon pyytäjästä jää viranomaisrekisteriin merkintä, toisin kuin kaikille julkaistussa tiedoissa esimerkiksi verkossa”, Limnell muistuttaa.

Tietopyynnöissä noudatetaan julkisuusperiaatetta. Sen mukaan viranomaisen asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia ja kansalaisella on halutessaan oikeus saada tietoa niistä.

Suomessa tiedon julkisuudesta määrätään ensisijaisesti peruslaissa ja julkisuuslaissa. Jälkimmäistä on päivitetty viimeksi 1990-luvulla. Lisäksi tietoturvaluokituksista määrätään tiedonhallintolaissa sekä valtioneuvoston asetuksella.

“Suomen kaltaisessa avoimessa demokratiassa tasapaino tiedon julkisuuden ja yhteiskunnan turvallisuuden välillä on paitsi arvovalinta, myös lainsäädännöllinen kysymys”, Limnell toteaa. “Sen ratkaisemiseksi täytyy selvittää, mitä nykyisen lain puitteissa voidaan tehdä sekä onko lain päivittämiselle tarvetta.”

Limnellin mukaan tuoreena Nato-maana Suomen tuleekin ottaa huomioon meihin nyt kohdistuva erityinen mielenkiinto. “On syytä harkita tarkkaan, mikä tieto on julkista - sekä kuinka julkista mikäkin julkinen tieto on”, Limnell päättää.