Matalapaine tuo Suomeen vaarallisen voimakkaita tuulenpuuskia ja runsasta sadetta
Voimakas matalapaine kulkee keskiviikkona Suomen yli ja voimistaa tuulta lähes koko maassa. Lisäksi erityisesti maan pohjoisosassa sataa runsaasti. Keski- ja Pohjois-Lapissa osa sateesta tulee räntänä tai lumena, mikä voi muuttaa ajokelin erittäin huonoksi.
Ilmatieteen laitoksen 19. syyskuuta tekemän ennusteen mukaan jo tänään tiistaina Lapissa sataa runsaasti vettä, illalla myös lunta tai räntää. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu suuressa osassa maata.
Keskiviikkona maan etelä- ja itäosassa esiintyy vaarallisen voimakkaita lounaistuulen puuskia, jotka puhaltavat yli 20 metriä sekunnissa. Muuallakin maassa puuskissa tuulee yleisesti yli 15 metriä sekunnissa.
"Voimakas tuuli kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja. Tilanteeseen kannattaa varautua esimerkiksi ottamalla irtaimistoa talteen pihalta", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo.
Keski- ja Pohjois-Lapissa tuulee koillisesta, ja kovimmat puuskat ylittävät sielläkin 15 metriin sekunnissa. Tiistain ja keskiviikon kokonaissademäärä yltää pohjoisessa laajalti 20–40 millimetriin, paikoin sataa enemmänkin. Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila on etenkin keskiviikon vastaisena yönä nollan tuntumassa, ja siellä sateesta melko suuri osa voi tulla lumena ja räntänä. Ajoteille voi kertyä lunta tai sohjoa.
Maan etelä- ja keskiosassa sademäärät ovat vähäisempiä, mutta Varsinais-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla alueella voi sataa 15–30 millimetriä vettä.
Tuuli heikkenee koko maassa keskiviikkoiltaan mennessä, ja samalla sadealue väistyy maan etelä- ja keskiosan yltä itään. Maan pohjoisosassa epävakainen sää jatkuu vielä torstaina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Ukkoskesä oli vaisu, Suomessa havaittiin reilut 70 000 maasalamaa26.9.2023 13:50:08 EEST | Tiedote
Ukkoskaudella salamoi keskimääräistä vähemmän. Eniten salamoi Pohjois-Pohjanmaalla.
Satelliitit auttavat sodan vaikutusten arvioinnissa Ukrainassa22.9.2023 12:16:06 EEST | Tiedote
Satelliittihavainnot osoittavat, että Ukrainan sodan alusta alkaen ilmansaasteiden pitoisuudet ovat olleet selvästi tyypillisiä arvoja matalampia monissa Ukrainan kaupungeissa sekä monilla teollisuusalueilla ja voimalaitosten ympäristössä. Pitoisuuksien lasku johtuu teollisuuden ja energiantuotannon toiminnan heikentymisestä, ja näihin liittyvästä fossiilisten polttoaineiden kulutuksen laskusta, sekä sodan aiheuttamasta pakolaisuudesta.
Satellites capture socioeconomic disruptions during the 2022 full-scale war in Ukraine22.9.2023 12:16:06 EEST | Press release
Satellite observations show significantly reduced air pollution levels over the major Ukrainian cities, power plants and industrial areas.
Otsonikerrosta on suojeltava myös tulevaisuudessa – vaikuttaa ilmastonmuutokseen15.9.2023 11:08:45 EEST | Tiedote
YK:n kansainvälisenä otsonipäivänä 16. syyskuuta kiinnitetään huomiota toipuvan otsonikerroksen suojelun merkitykseen ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Aurinkoisesta alkukesästä huolimatta kesän UV-kertymä jäi viime vuotta pienemmäksi8.9.2023 11:59:18 EEST | Tiedote
Voimakasta UV-säteilyä mitattiin Suomessa kesällä tavanomaista vähemmän. Suojautumisraja eli UV-indeksin arvo kolme saavutettiin kuitenkin kesä-heinäkuussa lähes jokaisena päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme