Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristölupa hylättiin
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristöluvan. Hylkäämisen syynä olivat hankkeen toimintaan liittyvän kuljetusliikenteen aiheuttama rasitus naapurustolle sekä ympäristön pilaantumisen vaara.
Lempäälän Asemakylän läheisyyteen on suunniteltu uutta kalliokiviaineslouhosta ja asfalttijätteen käsittelytoimintaa. Louhoksen ympäristölupa palautui ympäristölupaharkintaan korkeimman hallinto-oikeuden todettua, että louhoksen kuljetusliikenne aiheuttaisi toteutuessaan naapurikiinteistöille naapuruussuhdelain tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta.
Ympäristölupaa haettiin alun perin kalliokiviaineksen louhintaan ja murskaukseen sekä muualta tuotavan louheen käsittelyyn. Uudelleenkäsittelyssä oli kyse lisäksi asfalttijätteen käsittelytoiminnasta.
Nyt tehdyssä lupaharkinnassa huomioitiin muun muassa louhos- ja jätteenkäsittelytoiminnan liikennöintireitin varren kiinteistöjen ja asuinrakennusten sijainti, nykyinen taustamelu alueella sekä raskaan liikenteen vaikutus meluhaittaan. Toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa pidettiin kokonaisuutena arvioiden merkittävänä.
Kohtuutonta rasitusta melusta ja pölystä
”Louhostoiminnasta voidaan katsoa aiheutuvan hakemuksella kuvatuissa olosuhteissa, jopa tiukkojen lupamääräysten mukaisesti toimittaessa, merkittävää ympäristön pilaantumisen vaaraa,” kertoo ympäristöylitarkastaja Kirsi Järvinen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Vaara ilmenisi etenkin toimintaan olennaisesti liittyvän kuljetusliikenteen aiheuttamana melu- ja pölyhaittana”, hän täsmentää.
Louhinta- ja jätteenkäsittelytoiminnan ei myöskään katsottu olevan sijoitettavissa alueelle tai rajoitettavissa toiminta-ajaltaan siten, että sen aiheuttama ympäristön pilaantuminen ja pilaantumisen vaara voitaisiin ehkäistä. Ympäristöluvan myöntämisen edellytykset jäivät täten täyttymättä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen kokonaisuudessaan.
Lupapäätös nro 101/2023 on nähtävillä aluehallintovirastonvesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa. Hae päätös kirjoittamalla tietopalvelun hakukoneeseen asian diaarinumero (LSSAVI/10041/2021).
Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lisätiedot:
ympäristöylitarkastaja Kirsi Järvinen, p. 0295 018 221
ympäristöylitarkastaja Matleena Pyhälahti, p. 0295 018 770
ympäristöylitarkastaja Leena Erving, p. 0295 018 748
etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme