Kansanedustajatrio kysyy Sunilan tehtaan myynnistä
SDP:n kansanedustajatrio Timo Suhonen, Niina Malm ja Juha Viitala ovat jättäneet tänään tiistaina valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Stora Enson aikeesta myydä Kotkan Sunilan tehdas. Yhtiö on ilmoittanut kesäkuun puolivälissä lopettavansa sellutehtaan toiminnan. Ministerillä on 21 päivää aikaa vastata kysymykseen.

Kirjallisen kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Timo Suhonen vaatii tiukasti toimia maan hallitukselta.
– Valtion tulee yhtenä suurena yhtiönomistajana käyttää omistajaohjausta työllisyyden nimissä. Kun 240 puunjalostuksen ammattilaista ajetaan perinteisellä tehdaspaikkakunnalla kilometritehtaalle, ei maan hallitus yhtiön omistajana voi seistä tumput suorina. Maan hallituksen tehtävä on pitää työvoima erityisessä suojeluksessa. Siksi odotan Orpon hallitukselta toimia, jotta Sunilan toiminta voisi jatkua – vaikkapa uuden omistajan ja uuden tuotannon kautta, vaatii Suhonen.
– Tärkeää on nyt, että kauppa tehtaasta on mahdollinen, eikä asiassa samanlaiseen karhunsoutuun kuin viime syksynä ja vuodenvaihteessa, kun sama yhtiö souti ja huopasi Anjalankosken paperitehtaan myynnin kanssa, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Suhonen perustelee.
– Itä-Suomi ja etenkin Kaakonkulma ovat ottaneet iskua kovaa rajan sulkeuduttua. Se näkyy talouden, työllisyyden ja inhimillisen elämänkin taantumisena alueella. On selvää, että puuraaka-aineen tuonnin loputtua idästä ja sen aiheuttaman hinnannousun myötä on kannattavuus koetuksella, mutta odottaisin malttia suurten peruuttamattomien johtopäätösten tekemisessä. Sunilan ammattilaisten osaamiselle on varmasti käyttöä, kun uudet puuraaka-ainepohjaiset tuotteet ja teknologiat lyövät itsensä läpi, sanoo kaakkoissuomalainen Malm.
Työsuojeluvaltuutetun tehtävistä Satakunnasta eduskuntaan valittu Juha Viitala pitää hyvänä merkkinä, jos Sunilan ostajiksi on kiinnostusta.
– On selvää, että on hyvä merkki, jos kiinnostusta Sunilan jatkokehittämiseen löytyy. Tehdashan on ollut lakkautuslistalla aiemminkin seisomassa. Mutta pohjimmiltaan kyse on irtisanomisen helppoudesta verrattuna moniin kilpailijamaihin. Se ei oikeasti paranna alan vetovoimaa nuorten silmissä. Eivät nuoret halua joutua heittopusseiksi. Ja nyt hallitus aikoo vielä lopettaa aikuiskoulutuksen kokonaan, jolloin muuntokoulutus uuteen ammattiin käy yhä vaikeammaksi, linjaa Viitala.
Hallituksen asianomaisella ministerillä on 21 päivää aikaa vastata kysymykseen.
Kirjallinen kysymys
Stora Enson aikeesta myydä Sunilan tehdas
Eduskunnan puhemiehelle
Stora Enso ilmoitti kesäkuun puolivälissä Sunilan sellutehtaan toiminnan lopettamisesta, koska sen toiminta ei ole muuttuneen puuraaka-aineen markkinatilanteen takia kannattavaa. Viime viikolla työministeri Satosen vierailun yhteydessä oli Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi kertonut, että tehdas on myytävänä, jos siitä saadaan asiallinen hinta.
Väistämättä muistuu mieleen saman yhtiön ilmoitus syksyllä 2022 myydä Anjalankosken paperitehdas. Lopulta myynnin sijaan, tammikuussa 2023 ilmoitettiin, ettei tehdasta myydäkään.
Suomen valtio on Stora Enson omistaja, eikä pörssiyhtiön asioihin ole valtiolla valtaa. On kuitenkin valtion ja istuvan hallituksen tehtävä pitää Suomi sen kaikkine alueineen elinvoimaisena ja edistää kansalaisten työllisyyttä.
Koska tiedetään olevan kiinnostuneita tahoja ostamaan Sunilan tehdas ja karvaista kokemuksista Anjalankosken myyntilupausten suhteen, on tärkeää, että pörssiyhtiökin toimii eettisesti ja moraalisesti oikein kertoessaan mahdollisista myyntiaikeista.
On tärkeää Kotkalle ja koko Kaakkois-Suomelle, että Sunilan tehdas pysyisi toimivana puunjalostuksen tehdaspaikkakuntana ja antaisi jatkossakin edes osalle 240 työttömäksi joutuneelle ammattilaiselle ja heidän perheilleen elämisen edellytykset. On selvää, että puunjalostusala on murroksessa, mutta toisaalta on tiedossa, että sillä on suuri potentiaali myös uusien ratkaisujen ja teknologioiden edellä kävijänä.
Tätä varten on maan hallituksella käsissään koko joukko työvälineitä. Kyse on pitkälti halusta ja kyvykkyydestä käyttää niitä menestyksekkäästi. Eikä osaavasta työvoimasta, joita kouluttamalla uusiinkin työtehtäviin ole Kotkassa puutetta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallituksella halua ja aietta ryhtyä toimiin Kotkan Sunilan tehtaan toiminnan jatkamisen turvaamiseksi, vaikka uuden omistajan toimesta,
onko hallitus tietoinen ja aikooko se edistää, että Sunilan tehdas myytäisiin ennemmin kuin lopetettaisiin,
mihin toimiin hallitus on ryhtynyt puunjalostusteollisuuden jatkamisen turvaamiseksi Kotkan Sunilan tehtaalla,
onko pörssilainsäädäntö ajan tasalla tiedottamisen osalta ja
miten hallitus pyrkii estämään, ettei myyntilupauksia petetä kuten Anjalankosken paperitehtaan tapauksessa tehtiin?
Helsingissä 19.9.2023
_______________________________
Timo Suhonen /sd
Niina Malm /sd
Juha Viitala/sd
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiNiina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:040 533 0199juha.viitala@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme