Naisjohtajien määrä junnaa paikallaan Suomessa
Naisten osuus kaikista johtavissa tehtävissä toimivista henkilöistä on 36,3 prosenttia Suomessa vuonna 2022, käy ilmi EVAn päivitetystä Lasikattomittarista. Suomessa on enemmän naisia johtavissa tehtävissä kuin OECD-maissa keskimäärin. Naisjohtajien osuus Suomessa on pienentynyt viime vuosina.

EU:n direktiivin mukaan vuoden 2026 kesään mennessä suurimpien pörssiyritysten hallituspaikoista 40 prosenttia pitää olla aliedustetulla sukupuolella, eli naisilla. Tässä on Suomella tekemistä, sillä suurten pörssiyhtiöiden hallituksissa naisten osuus on Suomessa 36,1 prosenttia.
”Tie hallitukseen vie pörssiyhtiön johtoryhmän ja toimitusjohtajatehtävän kautta. Kiintiöt ovat heikko laastari Suomen tasa-arvon ongelmiin. Yksi syy on koulutus. Suomessa koulutusmarkkinat ovat poikkeuksellisen sukupuolittuneet. Suurin ero on luonnontieteiden, teknisten tieteiden ja insinöörikoulutuksessa, joissa 40 prosenttiyksikköä suurempi osuus miehistä kuin naisista on saanut kyseisen alan koulutuksen. Yhtä räikeä ero koulutusvalinnoissa on OECD-maista vain Itävallassa”, EVAn johtaja Emilia Kullas sanoo.
Tytöt ja pojat valitsevat erilaisia aineita jo yläkoulussa. Eriytyminen eri aloille jatkuu opiskeluvuosina.
”Paras tapa edistää tasa-arvoa on tukea markkinataloutta ja mahdollistaa yrittäjyyttä etenkin naisvaltaisilla sosiaali- ja terveysaloilla. Vielä tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota lasten ja nuorten koulutusvalintoihin ja saada tytöt innostumaan matematiikasta ja tekniikasta”, sanoo Kullas.
EVAn Lasikattomittari seuraa naisten aseman kehittymistä johtajissa, työvoimaan osallistumisessa ja koulutuksessa eri maissa. Lisäksi Lasikattomittariin päivitetään kotitalouksien lastenhoitoon käyttämät keskimääräiset menot sekä valtion äideille myöntämät tuetut vapaat eri maissa.
EVAn Lasikattomittari ja Emilia Kullas: EU:n kiintiövaatimus asettaa suomalaisyritykset peilin eteen -EVA Blogi keskiviikkona 20.9. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: johtaja Emilia Kullas, emilia.kullas@eva.fi tai +358 40 342 4484
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Huom! Tiedotteen embargo on 20.9. kello 6.00. Asiaa käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun painetuissa uutislehdissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emilia KullasJohtaja
Puh:+358 40 342 4484emilia.kullas@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset tyytyväisiä euroon – rahapolitiikan ongelmat jäävät turvallisuustarpeen varjoon2.9.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Selvä enemmistö suomalaisista (58 %) suhtautuu myönteisesti siihen, että markasta siirryttiin euroon. Kielteisesti asiaan suhtautuu viidesosa (21 %) ja neutraalin kannan ottaa lähes yhtä moni (18 %).
EVA: Suomalaiset hyväksyvät osan Purran leikkauksista – koulutus ja sote halutaan rajata ulkopuolelle27.8.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaisten enemmistö hyväksyy leikkaukset erityisesti kehitysyhteistyöhön ja yritystukiin sekä hyväksyy niin sanotun juustohöylän käytön, mutta torjuu koulutukseen ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvat leikkaukset.
EVA: Yli puolet työttömistä on vaikeasti työllistettäviä – kolme keinoa nuorten työllistämiseen20.8.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Rakenteellinen työttömyys syvenee Suomessa. Yli puolet työttömistä kuuluu rakennetyöttömiin, joiden työllistyminen ei onnistu pelkästään talouden kasvun avulla, kertoo EVAn tuore selvitys.
EVA: Suomalaiset torjuvat ajatuksen EU-verosta9.8.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti ajatukseen uudesta EU-tason verosta, jolla rahoitettaisiin unionin toimintaa, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset luottavat yhä enemmän markkinatalouteen ja torjuvat sosialismin29.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin markkinatalouteen ja liberalismiin, kun taas sosialismin suosio on laskenut jyrkästi, ilmenee EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme