Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen muutettava maastapotkulakia ja löyhennettävä kolmen kuukauden sääntöä
Petteri Orpon (kok.) hallitus on kirjannut hallitusohjelmaan tavoitteen, jonka mukaan Suomeen töihin muuttaneen henkilön olisi poistuttava maasta, mikäli hänen työsuhteensa loppuu, eikä hän kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä kykene löytämään uutta työpaikkaa. Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt lakimuutosten valmistelun. Hallintovaliokunnan sd-jäsenet Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen, Eemeli Peltonen ja Paula Werning kritisoivat hallituksen tavoitetta, heidän mielestään kolmen kuukauden takaraja on liian tiukka ja epärealistinen tavoite.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on kirjannut hallitusohjelmaan tavoitteen, jonka mukaan Suomeen töihin muuttaneen henkilön olisi poistuttava maasta, mikäli hänen työsuhteensa loppuu, eikä hän kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä kykene löytämään uutta työpaikkaa. Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt lakimuutosten valmistelun. Hallintovaliokunnan sd-jäsenet Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen, Eemeli Peltonen ja Paula Werning kritisoivat hallituksen tavoitetta, heidän mielestään kolmen kuukauden takaraja on liian tiukka ja epärealistinen tavoite.
- Maahanmuuton on oltava hallittavalla, kestävällä ja inhimillisellä pohjalla. Nyt hallitus sahaa omaansa ja koko Suomen jalkaan, kun se luo maastapotkulain kolmen kuukauden säännöllä epävarmuutta ulkomaisten työntekijöiden keskuuteen, toteaa Eveliina Heinäluoma.
Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, jolla vastataan osaavan työvoiman tarpeeseen, vahvistetaan kasvun mahdollisuuksia ja huolehditaan, että hyvinvointivaltion palvelut voivat jatkua laadukkaina. Myös Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että työperusteinen maahanmuutto on Suomen talouskasvun ja palvelujen turvaamisen kannalta tärkeää. Kolmen kuukauden rajan asettaminen tulee kuitenkin heikentämään merkittävällä tavalla Suomen vetovoimaa työperäisessä maahanmuutossa. Kansainväliset otsikot maahanmuuttopolitiikan tiukennuksista heikentävät Suomen vetovoimaa entisestään.
- On ylitsepääsemätön totuus, että Suomessa on työvoimapula, joka koskee monia eri aloja. Tarvitsemme tänne työntekijöitä ja osaajia, jotta meillä on jatkossakin riittävästi hoitajia vanhainkodeissamme, tarjoilijoita ravintoloissamme ja tutkijoita yliopistoissamme. On surullista nähdä, että Suomen vetovoimaisuuden kasvattamisen sijaan hallitus aikoo rangaista ulkomailta tulevia osaajia ja työnhakijoita työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa kiristämällä. Myös lukuisat asiantuntijat ja elinkeinoelämä ovat kritisoineet tätä tavoitetta, sillä se ei tule mitenkään edistämään ratkaisujen löytymistä Suomen työvoimapulaan, toteaa Saku Nikkanen.
Yksi esimerkki alasta, joka tulisi kärsimään tästä lakimuutoksesta on suomalainen peliteollisuus, jonka työntekijöistä peräti 30 prosenttia on ulkomailta perheineen Suomeen houkuteltuja huippuosaajia. He mahdollistavat suomalaisten pelialan yritysten kyvyn menestyä kansainvälisillä makkinoilla. Nyt monet alan ulkomaalta koko perheensä Suomeen muuttaneet asiantuntijat ja heidän työnantajansa joutuvat pelkäämään tätä kaavailtua maastakarkoitusjärjestelmää.
- Kilpailu osaavasta työvoimasta tulee vain kiristymään tulevaisuudessa. Tässä kilpailussa Suomen on pärjättävä ja pystyttävä houkuttelemaan maailmalta osaajia tänne töihin. Hallituksen täytyy lähettää selkeä viesti kansainvälisille työmarkkinoille Suomen vetovoimaisuudesta ja avoimuudesta kansainvälisille osaajille. Taloutemme ja kasvumme tulee vain kärsimään, jos vaikeutamme lyhytnäköisillä päätöksillä työperäistä maahanmuuttoa Suomeen, jatkaa Eemeli Peltonen.
- Samaan aikaan hallitus tavoittelee irtisanomisen helpottamista ja pysyvän oleskeluluvan saamisen vaikeuttamista. Työntekijät voivat yhä herkemmistä syistä saada potkut ja ulkomailta Suomeen muuttanut irtisanottu saa kolmen kuukauden sisään potkut koko maasta. Suomessa tulisi olla pitkäjänteinen mahdollisuus rakentaa elämäänsä. Tämä uudistus loisi epävarmuutta ja pelkoa, joka vain heikentää kotoutumisen tehokkuutta. Työn perässä Suomeen muuttaneet ovat voineet tuoda mukanaan perheen, lapset voivat olla koulussa ja he ovat voineet asua Suomessa jo useamman vuoden. Jos vanhempi joutuu työnsaamisen kiristämisen takia poistumaan maasta, voi se repiä koko perheen jo syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan kasvaneet juuret. Mikäli joku raja on nyt syystä tai toisesta saatava, hallitus voisi harkita edes vähän inhimillisempää kuuden kuukauden rajaa, toteaa Paula Werning.
Hallintovaliokunnan sd-ryhmä huomauttaa, että nyt esitetyt muutokset evät ole yllättävää politiikkaa perussuomalaisilta, joiden suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon on aina ollut nuivaa.
- Katseemme kääntyvätkin kokoomukseen, joka ainakin vaalipuheissa on korostanut työperäisen maahanmuuton tärkeyttä Suomen menestykselle. Vaikka esimerkiksi maahanmuuttovirasto on todennut, etteivät esitetyt muutokset ole suuria nykykäytäntöön, tulee tosiasiassa työnantajan ilmoitusvelvollisuus tai jonkinlaisen automaation säätäminen muuttamaan nykytilaa merkittävästi. Toivommekin kokoomukselta nyt selkärankaa laittaa piste tämän vahingollisen hankkeen valmistelulle, sd-edustajat toteavat.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Eemeli PeltonenKansanedustaja
Puh:050 557 9092eemeli.peltonen@eduskunta.fiPaula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Suuren valiokunnan sd-jäsenet: Tekoälyn sääntelyn täytyy ennaltaehkäistä riskejä ja turvata perusoikeudet28.9.2023 17:51:30 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta on saanut valmiiksi eduskunnan kannan EU-neuvotteluihin tekoälyn sääntelyä koskevaan asetusehdotukseen (Artificial Intelligence Act). Valmistelussa ovat olleet tiiviisti mukana suuren valiokunnan demariryhmän jäsenet: Elisa Gebhard, Maria Guzenina, Timo Harakka, Kimmo Kiljunen, Jani Kokko, Helena Marttila, Matias Mäkynen ja Ville Skinnari.
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Hallituksen järjetön linja ruokkii aivovuotoa25.9.2023 18:14:46 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan vaikuttaa sille, että ainoa asia, jossa perussuomalaiset on saanut hallituksessa tahtonsa lävitse, on suomalaisen yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen linja työperäisessä maahanmuutossa.
SDP:n Pia Hiltunen: SSAB:n muutosneuvottelut tulevat vaikuttamaan Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteeseen merkittävästi25.9.2023 16:38:49 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen painottaa SSAB Europea yhteiskuntavastuusta ja kantaa huolta muutosneuvotteluista, jotka tulevat vaikuttamaan 2400 henkilöön.
SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle22.9.2023 16:31:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa22.9.2023 15:02:06 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme