POP Pankki -ryhmä: Maataloutta rasittaa parhaillaan poikkeuksellisen monta ulkoista haittatekijää, nyt olisi oikea aika miettiä yhteisiä ratkaisuja asiaan
POP Pankki -ryhmä on lähestynyt maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia ja esittänyt, että maatalouden rahoitukseen tulisi miettiä nykyistä joustavampi keinovalikoima rahoittaa kotimaisia maanviljelijöitä, joita on rasittanut viimeisen parin vuoden sisään poikkeuksellinen määrä yhtäaikaisia toimialan ulkopuolisia haasteita. POP Pankki -ryhmän näkemyksen mukaan toimialan maksukyky on edelleen olosuhteisiin nähden hyvä, mutta esimerkiksi loppuvuoden muuttunut tukimaksuaikataulu aiheuttaa toimialalle hyvin todennäköisesti tilapäisiä maksuviivästyksiä.

POP Pankki -ryhmä näkee, että valtiontakaukset maksuvalmiuslainoihin tai Finnveran takausten ulottaminen maatalousluottoihin mahdollistaisivat kokonaisvaltaisempien rahoitusratkaisujen tarjoamisen alkutuotannon yrittäjyyden sekä investointisuunnitelmien tueksi.
”POP Pankki -ryhmän pankit ovat aktiivisessa keskusteluyhteydessä viljelijöiden kanssa. Maanviljelijät ymmärtävät yritys- ja elinkeinotoimintaansa liittyvät riskit ja haluavat hoitaa velvollisuutensa. Pankit haluavat tarjota yksilöllisiä rahoitusratkaisuja huomioiden asiakkaan olosuhteet. Toivomme, että yhdessä valtiovallan kanssa pystyisimme laajentamaan tätä keinovalikoimaa huomioimaan entistä paremmin toimialakohtaiset erityisolosuhteet”, toteaa POP Pankki -ryhmän puolesta maa- ja metsätalousministeriä tavannut POP Pankkikeskuksen hallituksen puheenjohtaja Timo Kalliomäki.
”Koronakeväältä on hyviä esimerkkejä siitä, miten esimerkiksi laajoilla yleisillä lainanhoitojoustoilla on voitu auttaa yksityissektoria. Tällöin pankit kantoivat koronapandemian aiheuttaman taloudellisen shokin suurimman iskun ja lievensivät sen vaikutusta yhteiskuntaan merkittävästi. Toivomme, että tämän mahdollisuuden hyödyntämistä voitaisiin selvittää ministeriötasolla. Lisäksi kannatamme valtiontakausten myöntämistä toimialan tulevaisuutta tukeviin hankkeisiin, kuten sukupolven vaihdoksiin. Vaikka lähestyimme maa- ja metsätalousministeriä tässä asiassa, toivomme että eri ministeriöt kävisivät keskustelua aiheesta myös suomalaisen ruokahuoltovarmuuden näkökulmasta. Maatalouteen kohdistuu tällä hetkellä tilapäisiä ulkoisia rasitteita, joiden ei tulisi vaikuttaa koko toimialan kehityskulkuun”, täydentää tapaamiseen osallistunut POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Jaakko Pulli.
Lisätietoja:
Timo Kalliomäki, hallituksen puheenjohtaja, POP Pankkikeskus, puh. 040 523 2068
Jaakko Pulli, toimitusjohtaja, POP Pankkikeskus via Maija Hyötyläinen, viestintä,
POP Pankkikeskus, puh. 050 572 9679
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
POP Pankki -ryhmä on yli 700 asiantuntijaa työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 18 POP Pankkia, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. POP Pankki -ryhmän visiona on olla henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun yhdistävä, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon pankki, joka on vakavarainen ja kasvaa kannattavasti markkinoita nopeammin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk
Tutkimus: joka neljäs suomalainen on luopunut suoratoistopalveluista säästöjen vuoksi16.1.2026 14:28:04 EET | Tiedote
POP Pankin Iro Researchillä teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat suoratoistopalveluihin aiempaa kriittisemmin. 24 prosenttia suomalaisista on jättänyt viime vuonna ainakin yhden suoratoistopalvelun pois. Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista ei käytä suoratoistopalveluihin rahaa lainkaan. Suoratoistopalvelut ovat esimerkki kohteista, joiden käyttöä harkitaan osana oman talouden tasapainottamista.
POP Pankki -ryhmän kansalaissuhdanne-ennuste 2025–2026: talous kääntyy varovaiseen kasvuun22.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen kasvu jää tänä vuonna supistuvan yksityisen kulutuksen painamana hyvin vaatimattomaksi, vain 0,1 prosenttiin. Ensi vuoden puolen välin tienoilla talousnäkymät alkavat kirkastua Euroopan kiihtyvän talouskasvun vanavedessä. Yksityinen kulutus kääntyy kasvuun ja investointikysyntä vahvistuu, erityisesti puolustussektorin panostusten myötä. Vuonna 2026 talouden ennakoidaan kasvavan 1,1 prosenttia. POP Pankin ennuste vuodelle 2026: BKT:n kasvu kiihtyy 1,1 prosenttiin 12 kuukauden Euriborin ennakoidaan olevan keskimäärin 2,3 prosenttia vienti kasvaa 2,7 prosenttia tuonti vauhdittuu 4,2 prosenttiin investoinnit siivittyvät 7,1 prosentin kasvuun; yksityisen kulutuksen arvioidaan kasvavan 0,6 prosenttia. inflaatio nousee 1,8 prosenttiin palkansaajien ostovoima paranee ensi vuonna 2,1 prosenttia työttömyysaste on vuonna 2026 keskimäärin 9,9 prosenttia ja 15–64-vuotiaiden työllisyysaste 71,6 prosenttia.
Tuore tutkimus: ”Työmyyräkulttuuri” on vahvoilla; suomalaiset palkitsevat itseään ruokaan panostamalla, matkustamalla ja liikkumalla – shoppailulla itseään hemmottelee vain joka neljäs17.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
POP Pankin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat palkinneet itseään viimeisen puolen vuoden aikana panostamalla ruokaan (42 %), matkustamalla (33 %) tai liikkumalla (30 %). Shoppailemalla itseään on palkinnut noin 25 prosenttia vastaajista. Miehistä ja 45 –54-vuotiaista noin joka neljäs ei ole palkinnut itseään. Aktiivisemmin itseään hemmottelevat naiset sekä 18– 34-vuotiaat (ei ole palkinnut itseään 13 %, 10 %). Pääkaupunkiseudulla itsensä palkitseminen on pienempiä kuntia yleisempää (ei ole palkinnut itseään 18 % vrs. 25 %). ”Säästäminen on hyvin rationaalinen reaktio talouden viimeaikaisiin liikkeisiin, mutta itseensä satsaamisesta kannattaa pitää kiinni. Itsensä palkitseminen heijastuu omaan jaksamiseen, joka heijastuu taas työhyvinvointiin ja laajemmin taas yleiseen hyvinvointiin”, toteaa johtaja Timo Hulkko POP Pankista.
POP Pankki jatkaa menestymistä valtakunnallisessa pankkivertailussa15.9.2025 06:03:50 EEST | Tiedote
POP Pankilla on EPSI Ratingin pankkivertailussa tyytyväisimmät yritysasiakkaat. Henkilöasiakkaiden pankkivertailussa POP Pankki sijoittui toiseksi niukalla erolla. Yritysasiakasmittauksessa POP Pankki sai 77,4 indeksipistettä toimialan keskiarvon ollessa 70,9. Henkilöasiakasmittauksessa toimialan keskiarvo oli 73,6 indeksipistettä, POP Pankki ylitti tämän reilusti ansaiten 81 indeksipistettä. Petosten ennaltaehkäisyn osalta POP Pankki sai henkilö- ja yritysasiakkailta parhaat arviot. POP Pankki menestyi myös pankkien vastuullisuusmielikuvaa luotaavassa kestävyysindeksimittauksessa.
POP Pankki -ryhmän liiketoiminta kasvussa, alkuvuoden tulos hyvällä tasolla markkinakorkojen laskusta huolimatta13.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
POP Pankki -ryhmän tulos ennen veroja oli 35,9 miljoonaa euroa. Tulos heikkeni odotetusti markkinakorkojen laskun seurauksena vertailukauden 46,5 miljoonasta eurosta. Ryhmän luottokanta kasvoi 1,3 prosenttia, talletuskanta 2,1 prosenttia ja nettopalkkiotuotot kehittyivät positiivisesti. Myös sijoitusten nettotuotot kasvoivat vertailukaudesta. Laskevien markkinakorkojen myötä ryhmän korkokate supistui 12,3 prosenttia 84,2 miljoonaan euroon. Liiketoimintavolyymien kasvusta huolimatta entisestään vahva ydinvakavaraisuus nousi 25,3 prosenttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme