Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK budjettiriihestä: Hallituksen suunta oikea, julkisen talouden tilanne huolestuttava

Jaa

Hallitus pitää kiinni talouslinjastaan ja tavoitteestaan katkaista velkaantuminen. Samalla vahvistetaan ostovoimaa ja panostetaan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Toimet ovat välttämättömiä, jotta Suomi saadaan nostettua takaisin kestävän julkisen talouden tielle.

“Valtiovarainministeriön päivittynyt ennuste on huolestuttava ja julkisen talouden tervehdyttäminen vie aikaa. Tehdyistä päätöksistä ei ole varaa lipsua, eikä hallitus niin budjettiriihessä tehnyt”, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.  

Sopeutustoimien lisäksi on välttämätöntä myös panostaa uuteen kasvuun. Hallituksen budjettiesityksessä liikenteen rahoitukseen varataan yhteensä 597 miljoonaa euroa, josta korjausvelan purkamiseen osoitetaan 250 miljoonan euron määräraha vuodelle 2024. Rakennusalaa tuetaan paketilla, jonka kokoa voi luonnehtia maltilliseksi. 

”Tärkeää on löytää nopeasti vaikuttavia toimia ja toisaalta vauhdittaa hallitusohjelmassa sovitun liikenne- ja infrapaketin toimeenpanoa. Samoin luvituksen sujuvoittamisessa on edettävä nopeasti, jotta esimerkiksi mittavat vihreän siirtymän investoinnit eivät pysähdy luvituksen hitauteen ja valituskierteisiin”, Häkämies muistuttaa.  

Valinta panostaa tutkimus- ja kehitystoimintaan myös taloudellisesti haastavina aikoina on oikea. TKI-toiminnan julkinen rahoitus kasvaa budjettiesityksessä noin 280 miljoonaa euroa vuonna 2024. Tavoitteena on saavuttaa TKI-investointien 4 prosentin osuus BKT:stä vuoteen 2030 mennessä. Tästä rahasta kaksi kolmasosaa olisi yritysten panostuksia ja loppu julkista rahaa. 

”Tärkeää on lisärahoituksen suuntaaminen tuloksia tuottavalla tavalla. Budjettiriihen päätökset ovat oikean suuntaisia, kun panostuksia suunnataan yritysvetoiseen TKI-toimintaan sekä yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyöhön. Yritykset ovat sitoutuneet tekemään osansa, kunhan julkiset panostukset palvelevat yhdessä asetettuja tavoitteita”, Häkämies sanoo.  

Häkämies jakaa hallitukselle moitteita päätöksestä verottaa työttömyysvakuutusmaksun keventämisvaraa pois palkansaajilta sekä suunnitelmista nostaa 10 prosentin arvonlisäverokantaa 14 prosenttiin vuonna 2025.  

”Työttömyysvakuutusmaksuina kerätyt varat ovat yritysten ja työntekijöiden rahoja, eikä niitä pidä käyttää budjettitalouden aukkojen paikkaamiseen. Vaikka kevennysvaraa nyt siirretään valtion kassaan, palkkaverotus kuitenkin kevenee ja kotitalouksien ostovoima vahvistuu, mikä vaikuttaa positiivisesti työllistymisen kannustimiin ja ostovoimaan”, Häkämies sanoo.  

”Suunniteltu arvonlisäveron korotus toimii kuitenkin suoraan tätä tavoitetta vastaan. Se myös iskee aloihin, jotka kärsivät jo pahoin koronasta, kuten matkailu- ja tapahtuma-alaan. On hyvä, että korotusta ei päätetty vielä vuodelle 2024, mutta parempi olisi ollut luopua siitä jo tässä vaiheessa kokonaan.” 

Lisätiedot
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen haastattelupyynnöt: EK:n viestintäjohtaja Nora Elers, 050 574 6977, nora.elers@ek.fi

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Pk-vastuullisuusbarometri 2023: Vastuullisuus korostuu vienti- ja kasvuyritysten kilpailukeinona21.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Vastuullisuuden merkitys tunnistetaan jo varsin kattavasti Suomen pk-sektorin yrityksissä. Kuitenkin vasta puolet 10–250 hengen yrityksistä on asettanut vastuullisuuteen liittyviä tavoitteita. Vastuullisuustyön kehitysvaihe on sitä pidemmällä, mitä suuremmasta, kasvuhakuisemmasta ja vientivetoisemmasta yrityksestä on kyse, ilmenee EK:n teettämästä Pk-vastuullisuusbarometristä. Pk-vastuullisuusbarometri pureutuu 10–250 henkeä työllistävien työnantajayritysten näkemyksiin kattaen 455 pk-yrityspäättäjän vastaukset. Edellisen kerran Aula Research teki tutkimuksen kaksi vuotta sitten. Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä pitää vastuullisuutta merkittävänä asiana omassa liiketoiminnassaan. Vastuullisen toiminnan ensisijaisimpina motiiveina ovat organisaation arvot sekä asiakkaiden odotukset. Oma henkilöstö nähdään vastuullisuustyön tärkeimpänä osa-alueena, sisältäen työhyvinvoinnin, työturvallisuuden ja osaamisen kehittämisen kaltaisia alueita. Lähes yhtä vahvasti korostu

EK:n tietopaketti: vertailussa 8 Suomelle kiinnostavaa cleantech-markkinaa15.11.2023 08:04:00 EET | Tiedote

EK on laatinut kahdeksan maata kattavan vertailuanalyysin Suomen viennille keskeisistä cleantech-markkinoista ja niiden kilpailutilanteesta. Tiivis tietopaketti näyttää, kuinka puhtaan talouden investointi- ja innovaatioaalto etenee eri maissa – teknologiakehityksen, markkinakysynnän ja valtiontukien kiihdyttämänä. EK:n tuottama tietopaketti tarjoaa vertailutietoa seuraavista Suomen viennille keskeisistä cleantech-markkinoista: USA, Kiina, Intia, Saksa, Ranska sekä Ruotsi, Norja ja Tanska. Näiden kahdeksan maan rinnalla esitetään vastaavat faktat Suomen osalta. Aineisto tarjoaa vastauksia kolmeen kysymykseen: Mitä vientimahdollisuuksia kyseiset maat tarjoavat suomalaisille yrityksille, jotka kehittävät ratkaisuja vihreään siirtymään ja energiamurrokseen? Millä cleantech-aloilla maat ovat erityisen aktiivisia? Millä keinoin verrokkimaat houkuttelevat investointeja, huomioiden mm. valtiontuet ja verokannusteet? Tietopakettiin on tiivistetty mm. kunkin maan energiajärjestelmän erityispiir

KUTSU 21.11.: Pk-sektorin vastuullisuusbarometrin tulosjulkistus14.11.2023 08:10:00 EET | Kutsu

Aika: ti 21.11. klo 9–10 Toteutus: Teams Live Event -webinaari Hyvä toimittaja / toimitus Pk-sektorin yritysvastuusta on tullut yhä ajankohtaisempi puheenaihe niin julkisessa keskustelussa, asiakkaiden keskuudessa kuin lainsäädännön valmistelussa. Siksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK on teettänyt Aula Researchilla tutkimuksen, jossa pureudutaan nyt jo toista kertaa pk-yritysten vastuullisuuteen ja sen kehityssuuntiin. Fokuksessa ovat pk-sektorin työnantajayritykset. Tervetuloa tulosjulkistukseen etäyhteydellä: Mikä on yritysvastuutyön kehitysvaihe pk-sektorilla? Miten yrittäjät ja yritysjohtajat itse näkevät vastuullisuuden merkityksen bisnekselleen? Mihin vastuullisuuden osa-alueeseen panostetaan eniten? Miten pk-yritykset hyötyvät vastuullisuudesta? Mitkä ovat vastuullisuustyön suurimmat haasteet ja pullonkaulat? Mikä on kehityksen suunta - kuinka pk-yritysten vastuullisuustyö on kehittynyt verrattuna vuoden 2021 tuloksiin? Barotulosten ohella kuullaan yrityspuheenvuoroja (Alexander

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme