Historiantutkijan ainutlaatuinen tietokirja on kattava läpileikkaus keskiaikaiseen sodankäyntiin
Historiantutkija Juho Wilskmanin upeasti kuvitettu tietokirja on kansainväliselläkin mittapuulla harvinaislaatuinen. Se esittelee keskiajan sodankäyntiä vanhan maailman romahduksesta 300-luvulta aina uuden ajan alkuun, Suomesta Sudaniin ja Irlannista Japaniin.

Aropaimentolaisten nousu 300-luvulla muutti maailmaa Rooman valtakunnasta Kiinaan. Seuraavilla vuosisadoilla taistelukenttiä hallitsivat milloin jalkamiesten tiiviit rintamat, milloin ratsastavat jousimiehet tai haarniskoihin sonnustautuneet peitsimiehet – muista joukoista puhumattakaan. Sotia käytiin niin merten aalloilla kuin kivisillä muureillakin.
“Tämä kirja sai alkunsa huomiosta, ettei kukaan ole oikeastaan kirjoittanut kattavaa kirjaa keskiajan sodankäynnistä suomeksi. Päätin tarttua tilaisuuteen”, Wilskman toteaa esipuheessa.
Keskiajan sotahistoriasta väitelleen Juho Wilskmanin kirja on kansainvälisesti poikkeuksellinen teos sodista, jotka koskettivat kaikkia hallitsijoista rahvaaseen. Runsas tietokirja kertoo sodankäynnin muutoksesta ja kehityksestä Rooman valtakunnan hajoamista seuranneen vuosituhannen aikana. Kronologisesti etenevä tietokirja sukeltaa monipuolisesti erilaisiin teemoihin kuten jalkaväen nousuun ja ruutiaseiden voittokulkuun.
Juho Wilskman (s. 1981) on keskiajan sodankäynnistä väitellyt historiantutkija.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä6.5.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme