Veronalennuksen jälkeen Suomessa on edelleen EU:n korkein olutvero
Hallituksen esitys alentaa olutveroa on myönteinen, mutta riittämätön toimi panimoalalle. Veronalennus ei kuro kiinni veroeroa muihin maihin. Panimoala myös huomauttaa, että lainsäädännössä tulisi kohdella juomia tasapuolisesti eri juomaryhmien välillä.

Hallituksen esittämä olutveron alentaminen on oikeasuuntainen, mutta riittämätön toimi oluen matkustajatuonnin hillitsemiseksi. Suomessa on veronlaskun jälkeenkin tuntuvasti EU:n korkein olutvero. Suomen olutveron alennus on hyvin pieni, eikä eroa muihin maihin saada kiinni näin pienillä alennuksilla. Vastaavasti Viron tulevat korotukset olutveroon ovat hyvin maltilliset, eikä veroero Viroon näin ollen merkittävästi kavennu.
Olutveron pienestä alennuksesta huolimatta alkoholivero kokonaisuudessaan nousee, kun viinien ja väkevien alkoholijuomien veroja nostetaan. Verojen nostaminen huolettaa panimoalaa.
”Näin pienimuotoisilla muutoksilla ei hillitä matkustajatuontia Virosta tai etäkauppaa muista maista. On riski, että matkustajatuonti vain kasvaa, kun alkoholijuomasekoituksia kuten lonkeroa lähdetään hakemaan halvemman verotuksen perässä Virosta ja samalla tuodaan mukana oluet. Veropäätöksissä pitäisi vielä paremmin huomioida juomien kotimainen valmistus”, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.
Matkustajatuontina tuodaan eniten olutta ja toiseksi eniten mietoja juomasekoituksia ja siideriä. Suomen korkea alkoholivero on kannustanut kuluttajia hakemaan juomat Virosta, jossa verotaso on Suomea reilusti matalampi. Kotimainen myynti on laskenut ja korvautunut matkustajatuonnilla ja ostoilla ulkomaisista verkkokaupoista.
Panimoala korostaa, että verotuksen tulisi olla tasapuolista eri juomaryhmien välillä siten, että kaikilla saman vahvuisilla alkoholijuomilla olisi sama vero. Nyt eri juomaryhmät ovat epätasa-arvoisia toisiinsa nähden.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750, tuula.loikkanen@panimoliitto.fi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi HeikkinenViestintäpäällikköPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0503708677Tuula LoikkanenToimitusjohtajaPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0409220750Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Suomalaisen juomateollisuuden tulevaisuus ratkaistaan nyt20.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Nyt käynnissä olevat lakimuutokset muuttavat merkittävästi suomalaisen juomateollisuuden toimintaympäristöä.
Julia Ståhle aloittaa Panimoliiton yhteiskuntasuhteiden ja viestinnän erityisasiantuntijana15.10.2025 08:07:09 EEST | Ilmoitus
Julia Ståhle siirtyy Panimoliittoon SAMOKin sosiaalipolitiikan asiantuntijan tehtävistä. Ståhle on ollut RKP-nuorten puheenjohtajana vuosina 2022–2024.
Suomalaisen elämästä tulee entistä kalliimpaa2.9.2025 22:21:42 EEST | Uutinen
Hallituksen budjettiriihessä tehdyt päätökset nostavat suomalaisen elinkustannuksia. Erityisesti alkoholiin ja virvoitusjuomiin kohdistuvat veronkorotukset osuvat jokaisen arkeen ja syövät ostovoimaa.
Panimotuotteiden kokonaismyynti laski alkuvuonna 2025 – kylmä kesä vaikuttaa varmasti, viinien kauppoihin tulon vaikutus vielä arvailujen varassa18.7.2025 09:00:00 EEST | Uutinen
null
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vedenkäyttö on kansainvälisesti huipputasoa – uusi selvitys korostaa alueellisten ratkaisujen merkitystä vesipolitiikassa4.6.2025 08:10:00 EEST | Uutinen
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vesiselvitys tarkastelee suomalaisen kokonaisvesiresurssin tilaa, vedenkäyttöä yleisesti sekä toimialalla. Selvityksen on määrä tarjota pohja keskustelulle siitä, miten kansalliset erityispiirteet voidaan huomioida EU:n yhteisessä vesiin ja vesiresurssiin liittyvässä päätöksenteossa. Euroopan komissio on aloittanut työn unionin vesiresilienssin parantamiseksi. Komission strategia julkaistaan keskiviikkona 4.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme