Kutsu medialle: Pohjoismainen imetyskonferenssi Hanasaaressa
Hanasaaressa järjestetään 21.–22.9.2023 imetyskonferenssi, jossa keskitytään muun muassa imetyksen merkitykseen aikuisten terveydelle.

Konferenssin osallistujat edustavat monenlaisia ammattiryhmiä sairaanhoitajista, kätilöistä, lääkäreistä ja ravitsemusasiantuntijoista tutkijoihin ja terapeutteihin.
”Maailman terveysjärjestö WHO:n vauvamyönteisyysohjelmassa on alusta alkaen tuettu ja edistetty imetystä synnytyssairaaloiden kautta. Ohjelma perustuu tieteelliseen tutkimukseen, jonka laatua valvotaan jatkuvasti”, kertoo ylihoitaja ja imetyskouluttaja Kirsi Otronen Helsingin kaupungilta.
Otrosen mukaan imetys tukee sekä vanhemmuutta että äidin varhaista vuorovaikutusta lapsen kanssa.
”Äidinmaito on optimaalista ravintoa lapselle. Siksi on tärkeää antaa imettäville äideille kaikki mahdollinen tuki”, Otronen sanoo.
Otrosen kanssa samoilla linjoilla on tohtori Jack Newman, yksi maailman johtavista imetysasiantuntijoista.
”Ilmaston lämpenemisen seurausten käydessä yhä ilmeisemmiksi keinotekoisen imetyksen kielteiset vaikutukset nousevat esiin, mutta asiaan kiinnitetään tällä hetkellä aivan liian vähän huomiota”, Jack Newman sanoo.
Katso ohjelma täältä: https://www.hanaholmen.fi/event/the-nordic-breastfeeding-conference-2023/
Aika: 21.–22.9.2023
Paikka: Hanasaari, Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Håkan Forsgård, hakan.forsgard@hanaholmen.fi, puh. +358 40 767 7373
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Nya styrelser för de bilaterala nordiska fonderna29.11.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Undervisnings- och kulturministeriet har utsett de styrelsemedlemmar som skall representera Finland i de tre bilaterala nordiska kulturfonderna Kulturfonden för Finland och Danmark, Kulturfonden för Finland och Norge och Kulturfonden Island-Finland. Styrelseperioden sträcker sig från 2024 till 2026.
Pohjoismaisille kahdenvälisille rahastoille uudet hallitukset29.11.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston, Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston ja Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston hallitusten Suomea edustavat jäsenet ja varajäsenet vuosille 2024–2026.
Kaj Kunnas hjälper Svenska nu nå ut i finskspråkiga skolor24.11.2023 09:41:56 EET | Tiedote
Sportjournalisten Kaj Kunnas har samarbetat med nätverket Svenska nu sedan 2021 då han debuterade som föreläsare i finskspråkiga skolor i Finland. Fram till idag har Kaj mött över 6 tusen elever som han säger inspirerar honom minst lika mycket som han försöker inspirera dem.
Kaj Kunnas auttaa Svenska nu -verkostoa tavoittamaan suomenkielisiä oppilaita24.11.2023 09:41:56 EET | Tiedote
Urheilutoimittaja Kaj Kunnas on tehnyt yhteistyötä Svenska nu -verkoston kanssa vuodesta 2021, jolloin hän debytoi luennoitsijana suomenkielisissä kouluissa. Kaj on tähän mennessä tavannut yli kuusi tuhatta oppilasta, jotka hänen mukaansa inspiroivat häntä vähintään yhtä paljon kuin hän yrittää inspiroida heitä.
Borde ekonomer studera konst och litteratur?16.11.2023 09:32:41 EET | Tiedote
Välkommen på Hanaholmens Annual Lecture som den 21 november presenterar Lars Strannegård, rektor för och professor vid Handelshögskolan i Stockholm. Strannegård föreläser om hur näringslivet kan och bör samverka med konsten och bildningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme