Aluehallitus keskusteli hoidon jatkuvuusmallista. Päätöksiä tehtiin toimistotilojen käytön tehostamisesta ja potilastietojärjestelmien yhdistämisestä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 19.9.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitukselle esiteltiin Tuirassa pilotoidun hoidon jatkuvuusmallin tilannetta. Päätösasioina aluehallitus käsitteli muun muassa hallinto- ja toimistotilojen käytön tehostamista sekä Lifecare-potilastietojärjestelmän muutoksia.

Aluehallitukselle esiteltiin 19.9. pidetyssä kokouksessa hoidon jatkuvuusmallia, jota on pilotoitu Tuiran sote-keskuksessa syyskuusta 2022 alkaen. Mallia esittelivät toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi, ylilääkäri Jussi Piuva, apulaisylilääkäri Janne Mäkelä ja integraatioylilääkäri Marianne Riekki Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.
Hoidon jatkuvuuden mallissa keskeistä on potilaan ja lääkärin välisen hoitosuhteen jatkuvuus. Pitkäaikaisen hoitosuhteen hyödyistä on paljon tutkimusnäyttöä ja siitä on apua esimerkiksi hoitomuotojen valinnassa. Kun lääkäri tuntee potilaan ja tämän taustat, potilasta voidaan mahdollisesti hoitaa kevyemmillä toimenpiteillä. Tämä todettiin myös pilottijaksolla, kun jakson aikana lähetteet erikoissairaanhoitoon sekä laboratoriotutkimuksiin vähenivät.
Tällä hetkellä selvitetään, miten toimintamalli saadaan vietyä laajemmin käytäntöön Pohteen sote-keskuksissa. Hoidon jatkuvuusmallin vahvistaminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella perustuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan.
Aluehallitus keskusteli hoidon jatkuvuusmallista eri näkökulmista. Keskustelua herätti muun muassa digitaalisen sote-keskuksen kytkeytyminen hoidon jatkuvuuden malliin sekä eri ammattilaisten rooli mallin toteuttamisessa. Hoidon jatkuvuusmallilla nähtiin vaikutusta myös työhyvinvointiin, kun työtä voi tehdä pitkäjänteisesti samojen potilaiden parissa.
Hallinto- ja toimistotilojen käyttöä tehostetaan asteittain
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallinto- ja toimistoluonteisten työtilojen käyttöastetta on selvitetty laajasti kevään 2023 aikana. Asiaa on valmistellut tekninen johtaja Ollipekka Huotari.
Selvityksessä kävi ilmi, että tilojen käytössä on merkittävää potentiaalia niiden käytön tehostamiseksi. Taustalla on erityisesti viime vuosina lisääntynyt etätyö. Selvityksen mukaan yli puolet Pohteen hallinto- ja toimistoluonteista työtä tekevästä henkilöstöstä työskentelee satunnaisesti etänä. Keskimäärin etätyötä tehdään 1–2 päivää viikossa.
Hallinto- ja toimistotiloja voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin esimerkiksi laajentamalla neuvottelu- ja kokoustilojen käyttöä ja siirtymällä henkilökohtaisten työpisteiden käytöstä yhteiskäyttöisten työpisteiden käyttöön.
Tavoite on, että vuoden 2027 loppuun mennessä hallinto- ja toimistoluonteisten tilojen kokonaishuonealaa vähennetään 40 prosentilla. Työpisteiden määrää vähennetään siten, että työpisteitä on 75–80 prosenttia niitä käyttävän henkilöstön määrästä.
Välitavoitteena vuoden 2025 loppuun mennessä tiloja vähennetään 15 prosentilla. Työpisteiden määrän osalta välitavoite on 85–90 prosenttia niitä käyttävän henkilöstön määrästä.
Aluehallitus hyväksyi hallinto- ja toimistotilojen käytön tehostamisen esityksen mukaisesti.
Lifecare-potilastietojärjestelmien yhdistämisellä ja ohjelmistopäivityksellä monia hyötyjä
Aluehallitus päätti hankkia Tietoevry Finland Oy:ltä Lifecare-potilastietojärjestelmien yhdistämisen ja versiopäivityksen. Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on käytössä 14 Tietoevry Finland Oy:n toimittamaa Lifecare-potilastietojärjestelmää, jotka sijaitsevat teknisesti kuudessa eri ICT-ympäristössä.
Ohjelmistopäivitys on tullut tarpeelliseksi, kun nykyisen version tuki on TietoEvryn ilmoituksen mukaisesti päättymässä keväällä 2024.
Järjestelmien yhdistämisellä ja versiopäivityksellä saavutetaan monia hyötyjä. Esimerkiksi tietojen käytettävyys ja potilasturvallisuus paranevat ja tietoturvan ja tietosuojan taso nousee. ICT-ympäristön ja siihen liittyvien järjestelmien ylläpitotyö helpottuu ja vähenee. Lisäksi digitaalisen sote-keskuksen toimintaa voidaan laajentaa suunniteltua nopeammin.
Hankinnan kokonaishinta kolmelle vuodelle laskettuna on 7 677 930,00 euroa.
Muut kokousasiat
Aluehallitus perusti virkoja kuntoutuksen toimialueelle ja nimitti jäseniä hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon sekä Pohjois-Suomen yhteistyöalueen tutkimustoimikuntaan.
Katso kaikki käsitellyt asiat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 26.9.2023. Syksyn kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPäivi PeltokorpiToimialuejohtaja, terveyden ja sairaanhoidon palvelutPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 469 1159paivi.peltokorpi@pohde.fiOllipekka HuotariTekninen johtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 322 7287ollipekka.huotari@pohde.fiIlkka HaatajaTietohallintojohtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:040 581 4903ilkka.haataja@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme