MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2023 -kilpailun voittaja julkistetaan tiistaina 3.10. klo 15
20.9.2023 13:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Suomen pitkäaikaisin ja arvostetuin vaatesuunnittelukilpailu Vuoden nuori suunnittelija etsii vuosittain alan nousevia kykyjä, joita kannattaa seurata juuri nyt. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin tänä vuonna 29. kertaa ja kilpailun aiheena oli ilo. Kilpailun voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron palkinnon.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailussa etsitään uutta luovia ja toteuttamiskelpoisia suunnitelmia, ja siihen voivat osallistua vaatesuunnittelun opiskelijat.
Kilpailutehtävä oli tänä vuonna kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa tehtävänä oli suunnitella asukokonaisuus, jossa aiheena on ilo. ”Suuren kilpailun aiheena oli nyt vain kolme kirjainta. I, L ja O! Näinä aikoina niihin mahtuu koko elämä. Miten näytät ilon pukeutumisessa ja koristautumisessa? Vai haluatko piilottaa sen?” raadin puheenjohtaja, toimittaja Jaakko Selin kiteyttää teeman.
Kilpailun toisessa osassa tehtävänä oli suunnitella MIELI ry:n Mielinauha 2024. Mielinauha on MIELI ry:n vuosittain toistuva valtakunnallinen kampanja, jonka tuotoilla tuetaan kotimaista mielenterveystyötä ja kriisityötä. MIELI ry on I love me 2023 -messujen pääyhteistyökumppani.
Kilpailutyöt on arvioinut muotialan vaikuttajista koostuva raati. Raadin työskentelyyn osallistuivat toimittaja ja raadin puheenjohtaja Jaakko Selin, muotitaiteilija Ritva Falla, luova johtaja Martta Louekari, viestintäjohtaja Taru Marjamaa, vaatesuunnittelijat Hammi Mettinen, Katri Niskanen ja Mari Talka, stylisti ja muotitoimittaja Nina Nuorivaara sekä Glorian päätoimittaja Kristiina Raitala. Osa raadin jäsenistä on tavattavissa julkistustilaisuudessa.
Voittajamallisto nähdään julkistustilaisuudessa sekä I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.10.2023, jossa Vuoden nuori suunnittelija on esillä omalla osastollaan ja tapahtuman ohjelmassa.
RSVP torstaihin 28.9. mennessä täällä
Paikka: Helsinki Contemporary, Bulevardi 10, Helsinki
Tervetuloa!
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh. 040 5599 155, pia.sievinen@messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh. 040 5599 155, pia.sievinen@messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Helsingin Messukeskuksessa yli miljoona kävijää vuonna 20252.2.2026 10:46:46 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen kävijämäärä ylitti viime vuonna miljoonan kävijän haamurajan ensimmäistä kertaa sitten koronavuosien. Messuilla, yritystapahtumissa, kongresseissa ja kokouksissa kävi yhteensä 1 004 912 vierasta.
Ilmiöksi muodostunut MP Jonnela toi ennätysmäärän nuoria MP 26 -messuille1.2.2026 20:13:58 EET | Tiedote
MP 26 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 30.1. – 1.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa. ”Elämyksellisyys näkyi MP-messuilla ja paikalla oli paljon motoristeja, myös entistä enemmän nuoria ”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola.
Vuoden 2026 lähiruokateko -palkinnon haku on käynnistynyt29.1.2026 16:42:35 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto myönnetään vuosittain toimijalle, joka on edistänyt lähiruoan tunnettuutta ja tuonut esiin sen merkitystä osana suomalaista yhteiskuntaa. Kilpailu järjestetään jo 13. kerran, ja ehdotuksia palkinnonsaajasta voi jättää 15.2. saakka Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla.
Vene 26 Båt -messut esittelee veneitä mökkirantaan, päiväreissuille ja matkailuun28.1.2026 16:27:03 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut esittelee 400 venettä, joista löytyy jokaiselle omaan tarpeeseen sopiva. Suurin osa esiteltävistä veneistä on suomalaisia. Veneiden lisäksi messuilla on tarvikkeita ja varusteista veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin – ja 500 ohjelmaa. Vene 26 Båt -messut on Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma, joka tuo 10 päivää kesää 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme