Somerolle toivotaan tuulista syksyä - alueen ensimmäinen tuulipuisto on liitetty Carunan verkkoon
21.9.2023 10:00:00 EEST | Caruna Networks Oy | Artikkeli
Ilmattaren Palman tuulipuisto Somerolla liitettiin sähkönjakeluyhtiö Carunan verkkoon kesällä 2023. Voimalaitos liitettiin Carunan 20 kilovoltin jakeluverkkoon Palman sähköasemalle, joka sijaitsee Someron pohjoispuolella, tuulipuiston välittömässä läheisyydessä. Voimala tuottaa vuosittain noin 50 gigawattituntia energiaa.

Uusiutuvan energian määrä Suomessa kasvaa huimaa vauhtia. Carunan jakeluverkon uusiutuvan energian tuotantokapasiteetti on tänä vuonna jo 1730 megawattia, mikä on hieman enemmän kuin Olkoluoto 3:n tuotantokapasiteetti. Palman tuulipuisto on Someron kunnan alueella ensimmäinen tuulipuisto, ja se sisältää yhteensä neljä 4,3 megawatin tuulivoimalaa.
“Carunan keskijännitteisessä jakeluverkossa Palman tuulipuisto on tuotantoteholtaan todella suuri. Palman sähköasemalle tehtiin pieni saneeraus, jotta tuulipuisto voitiin liittää Carunan verkkoon”, Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Lassi Vuokko kertoo.
Palman alue oli tuuliolosuhteiden ohella myös sähköverkon kannalta hyvin otollinen paikka liittää verkkoon sähköntuotantoa, koska tarvittavaa infrastruktuuria oli jo osittain olemassa. Maanrakennustöiden aikana muutamia Carunan pienjänniteverkon kaapeleita jouduttiin hieman siirtämään.
“Tiukasti toteutusaikataulusta huolimatta työt saatiin hyvässä yhteistyössä valmiiksi suunnitellusti. Tästä iso kiitos Carunalle ja Carunan kumppaniverkostolle. Nyt edessä on vielä jonkin verran testejä ja koeajoja, joilla varmistetaan tuulivoimaloiden vaatimustenmukaisuus”, Ilmattaren projektipäällikkö Tuomas Lapp sanoo.
Vuokon mukaan energiamurros näkyy alalla juuri nyt voimakkaasti.
“Olen ollut alalla yli kymmenen vuotta, ja koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista kiinnostusta uusiutuvan energian verkkoon liittämiselle - kyselyjä tulee jatkuvasti. Tällä hetkellä teemme parhaamme sen eteen, että pystymme mahdollistamaan asiakkaiden uusiutuvan energian lisääminen ja sähköverkon tehokkaan kehittämisen niin, että sähkönjakelu on turvattu jatkossakin”, Vuokko sanoo.
Ilmattaren mukaan Palman pystytykset ja käyttöönotto sujuivat kesällä joutuisasti ja jopa aikataulua edellä. Nyt kaikki neljä Palman tuuliturbiinia tuottavat sähköä Carunan 20kV- verkkoon. Palman tuulipuisto otetaan kokonaisuudessaan käyttöön vuoden 2023 aikana.
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Carunan kapasiteettikartta uudistuu: sähköverkon vapaa kapasiteetti näkyvissä koko verkkoalueella9.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Caruna on uudistanut sähköverkon kapasiteettikartan, jotta asiakkaat voivat suunnitella hankkeitaan entistä paremman tiedon pohjalta. Kartalta voi tarkastella sähköverkon vapaata kapasiteettia kaikilla jännitetasoilla ja tehdä hankkeiden liityntäkyselyitä.
Caruna uudistaa 41 kilometriä voimajohtoa Naantalin ja Uudenkaupungin välillä7.7.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Caruna uudistaa Naantalin ja Uudenkaupungin välisen 110 kV -voimajohdon. Keväällä käynnistyneet rakennustyöt jatkuvat vaiheittain, ja voimajohdon arvioidaan valmistuvan vuoden 2028 aikana.
Caruna korjasi viikonlopun aikana lukuisia ukkosen aiheuttamia sähkövikoja6.7.2026 11:55:00 EEST | Tiedote
Viikonlopun ukkoset, salamointi ja puuskittainen tuuli aiheuttivat useita sähkökatkoja Carunan verkkoalueella. Viikonlopun aikana Carunan verkkoalueella ilmeni kymmeniä ukkosen aiheuttamia vikoja verkossa, varsinkin lounais-Suomessa, Länsi-Uudellamaalla sekä jonkin verran Etelä-Pohjanmaan alueella.
Sähköverkon kehittäminen saa vahvaa tukea asiakkailta – toimitusvarmuus ja sähköistyminen keskiössä30.6.2026 09:03:30 EEST | Tiedote
Carunan asiakaskuuleminen osoittaa, että sähköverkon kehittämistä pidetään välttämättömänä sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Asiakkaat korostavat erityisesti toimitusvarmuutta, kapasiteetin riittävyyttä ja puhtaan energian mahdollistamista. Carunan sähköverkon kehittämissuunnitelmia koskeneisiin asiakaskuulemisiin osallistui lähes 7 000 asiakasta.
Sähköverkot nousivat turvallisuuskysymykseksi – raportti varoittaa varautumisen puutteista2.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Carunan ja Nordic West Officen tuoreen raportin mukaan Suomen on vahvistettava sähköverkkojen resilienssiä nopeasti. Yhteiskunnan sähköistyminen kasvattaa sähköverkkojen merkitystä samalla, kun uhat monipuolistuvat ja investointitarpeet kasvavat. Tämä tarkoittaa investointeja verkkoihin, varaosavarastoihin, kyberturvallisuuteen ja osaavaan henkilöstöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme