Kunnat ja hyvinvointialueet hyötyvät työttömyysmaksujen alentamisesta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää tärkeänä, että hallitus alentaa työttömyysvakuutusmaksuja Työllisyysrahaston esityksen mukaisesti. Koulutuspaikkojen lisäykset tulee kohdentaa pula-ammatteihin, kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajiin ja sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisiin.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on tyytyväinen siihen, että hallitus alentaa työnantajien työttömyysvakuutusmaksuja Työllisyysrahaston esityksen mukaisesti.
– Työttömyysvakuutusmaksujen alennuksesta hyötyvät kiristyvän talouden ja sopeutusohjelmien keskellä kamppailevat kunnat ja hyvinvointialueet, painottaa KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.
Työllisyysrahaston esityksen mukaan työnantajien työttömyysvakuutusmaksu laskisi keskimäärin noin 0,90 prosenttiyksikköä kunta-alalla ja 0,96 prosenttiyksikköä hyvinvointialalla. Vuonna 2024 tämä tarkoittaa kunta-alalla noin 82 miljoonan ja hyvinvointialalla 99 miljoonan euron säästöjä henkilöstökuluihin.
Budjettiriihen päätös työttömyysvakuutusmaksujen säästöistä koskee vain vuotta 2024. Jalonen pitää tärkeänä, että loppuhallituskauden 2025–2027 säästöjä arvioimaan asetetaan kolmikantainen työryhmä.
– Koska työnantajat ja palkansaajat rahoittavat työttömyysvakuutusmaksut, työmarkkinajärjestöjen kannoilla pitää olla ratkaiseva rooli myös jatkotyössä, hän sanoo.
Henkilöstön saatavuuteen helpotusta ja huolia
Henkilöstön saatavuuden turvaamiseen budjettiriihi toi sekä hyviä että huolta herättäviä uutisia. Myönteistä on, että hallitus kohdentaa korkeakoulujen uusien aloituspaikkojen lisäämiseen 41 miljoonaa hallituskaudella. Lisäksi pelastajakoulutuksen jatkuminen turvataan Helsingissä ja Kuopiossa.
- Uudet määrärahat tulisi kohdentaa pula-aloihin, kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajien ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen, sanoo Markku Jalonen.
Toisaalta budjettiriihessä annettiin Kela-korvauksia laajentamalla merkittäviä summia yksityisen terveydenhuollon tukemiseen, samalla kun hyvinvointialueilta säästetään.
- Hoitojonojen purkaminen on aiheellista, mutta jos henkilöstöä siirtyy tuen seurauksena julkiselta alalta yksityisiin terveyspalveluihin, vaikutukset voivat olla pitkällä aikavälillä haitalliset, sanoo KT:n tutkimusjohtaja Mika Juutinen.
Juutinen muistuttaa, että henkilöstöä on jo nykyisellään vaikea saada kohtuullisilla kustannuksilla ammattipätevyyttä vaativiin tehtäviin. Lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi on jouduttu käyttämään yhä enemmän vuokrahenkilöstöä, mikä kasvattaa työnantajien kustannuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku JalonentoimitusjohtajaKT
Puh:040 547 7710markku.jalonen@kt.fiMika JuutinentutkimusjohtajaKT
Puh:0505020300mika.juutinen@kt.fiTietoa julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on kunta- ja hyvinvointialan työnantajajärjestö ja työmarkkinakeskusjärjestö. Jäseniämme ovat kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja hyvinvointialueyhtymät sekä niiden omistamat yritykset.
Neuvottelemme alan työ- ja virkaehtosopimukset, kehitämme työelämää ja osallistumme lainvalmisteluun. Työmme on lakisääteistä, ja sitä tehdään virkavastuulla. Kunta- ja hyvinvointiala työllistää Suomessa joka viidennen palkansaajan. Tavoitteenamme on turvata suomalaisille laadukkaat hyvinvointipalvelut ja puolustaa veronmaksajien etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialalle lähes kolmen vuoden työrauha5.5.2025 23:30:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialan kaikki neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen. Ratkaisun yleisen linjan mukaiset sopimuskorotukset ovat yhteensä 7,37 prosenttia lähes kolmelle vuodelle. Lisäksi on sovittu kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelman jatkosta vuosille 2026–2028.
Sopimuskorotuksista on syntynyt yhteisymmärrys kunta- ja hyvinvointialalla30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksista. Lopullinen tulos vaatii vielä kaikkien sopimusalojen neuvottelutulokset ja osapuolten hallintojen hyväksynnän.
Aikuiskoulutukseen löydettävä pysyvä ratkaisu, pilotin kohdennuksessa muistettava osaajapula-alat16.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
KT vaatii pysyvää ratkaisua aikuiskoulutuksen rahoitukseen ja muistuttaa, että tuki on kohdennettava jatkossakin aloille, joilla osaajapula on suurin.
Hyvinvointialueilla on täyttämättä yli tuhat lääkärintehtävää27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Terveyskeskusten lääkäripula ei ole helpottanut, vaikka vakanssien määrää on lisätty. Toisaalta hyvinvointialueet ovat saaneet vähennettyä vuokralääkärien käyttöä.
Kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat tälle vuodelle poikkeuksellisia lomautuksia ja irtisanomisia: ”Puhutaan lama-ajan lukemista”20.3.2025 14:15:00 EET | Tiedote
Rahapulan lisäksi palvelujen järjestämistä vaikeuttaa hyvinvointialueilla eniten ministeriöiden tiukka ohjaus. Myös palveluverkkoa joudutaan karsimaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme