Walk in -terapiassa yksikin keskustelukerta voi auttaa
Ratkaisukeskeisen terapian menetelmiin perustuva Walk in -terapia pyrkii helpottamaan 16–29-vuotiaiden oloa. Vastaanotolle ei tarvita lähetettä. Espoossa Walk in -terapiaa tarjotaan Ohjaamotalossa Leppävaarassa maanantaisin kello 14–18. Palvelusta vastaa Espoon seurakunnat.

Walk in -terapia (single session therapy) toteutetaan yksi tapaaminen kerrallaan. Vastaanotolla päivystävät ovat koulutettuja ammattilaisia. Palvelu on ilmaista eikä vastaanotolle voi varata aikaa ennakolta. Walk in on kertaluonteista keskusteluapua, jossa haarukoidaan yhdessä nuoren ihmisen keskeisin ongelma ja etsitään ratkaisuvaihtoehtoja. Nuoren uskoa tulevaisuuteen pyritään niin ikään parantamaan.
- Voimme keskustella elämän kriiseistä ja haasteista tai mistä tahansa, Walk in terapia -koordinaattori, kasvatuksen asiantuntija Anne-Maria Laukkarinen Espoon seurakunnista kertoo.
Walk in -terapiassa ei hoideta mielen sairauksia.
- Tarvittaessa voimme yhdessä pohtia pidempiaikaisen tuen tarvetta. Walk in ei kilpaile pidempien terapiamuotojen kanssa, vaan se on matalan kynnyksen nopeaa tukea, Anne-Maria Laukkarinen sanoo.
Huoli nuorten pärjäämisestä kasvaa
Walk in -terapia on valtakunnallinen hanke, jota koordinoi Lasten ja nuorten keskus. Vastaanottoja on avattu Espoon lisäksi muun muassa Helsingissä, Vantaalla ja Keravalla. Toiminnan toteuttajilla on kaikilla iso huoli nuorten pärjäämisestä ja pahoinvoinnin lisääntymisestä. Anne-Mari Laukkarinen myös kritisoi hallituksen kovia säästölinjauksia.
- On kohtuutonta kuvitella, että esimerkiksi kaikki 18–21-vuotiaat pärjäävät ilman oikeutta tukipalveluihin. Jos 18 vuotta täyttänyt lastensuojelun asiakas tipautetaan yhtäkkiä omilleen, niin riskit syrjäytymisestä ovat isot. Aikuisuuden alussa olevan nuoren pitäisi osata hoitaa itsenäisesti vaikkapa taloutta, käydä töissä, opiskella ja huolehtia asumisestaan. On lisäksi todettu, että monet mielenterveyden sairaudet saattavat puhjeta täysi-ikäisyyden ensivuosina.
Hallituksen nuoriin kohdistamat tukipalveluiden leikkaukset ovat Anne-Maria Laukkarisen mielestä lyhytnäköisiä.
- Ikäluokkien pienentyessä meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta ihmistä, hän toteaa.
Palvelut saman katon alla
Syyskuun alusta alkaen Walk in -terapian ovet Ohjaamotalossa ovat olleet avoinna kolmena maanantaina. Alku on ollut lupaava, sillä ensimmäiset kävijät ovat jo löytäneet vastaanotolle.
Myös yhteistyö Ohjaamotalon muiden toimijoiden kanssa saa Anne-Maria Laukkariselta kiitosta. Palvelun sijainti saman katon alla nuoria ja nuoria aikuisia kohtaavien toimijoiden kanssa on osoittautunut hyväksi tavaksi toimia.
- Pystymme ohjaamaan nuoria tarpeen mukaan Ohjaamotalossa toimivien muiden ammattilaisten puheille. Samassa talossa toimii esimerkiksi mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaisia. Vastaavasti he voivat ohjata kävijöitä Walk in -terapiaan.
Walk in -terapiaa tarjoavilla seurakunnan työntekijöillä on kaikilla oma ammattikoulutus. Osalla heistä on jo terapia- tai psykoterapiakoulutus. Lisäksi he ovat suorittamassa tällä viikolla alkanutta Lyhytterapiainstituutin tuottamaa koulutusta. Koulutusryhmässä on 20 seurakuntien työntekijää. Koulutukseltaan he ovat esimerkiksi nuorisotyönohjaajia, pappeja ja diakoneja.
Walk in -terapia 16–29-vuotiaille maanantaisin klo 14–18 Ohjaamotalo Leppävaarassa, Lintuvaarantie 2, Espoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne-Maria Laukkarinenkasvatuksen asiantuntijaEspoon seurakunnat / Yhteinen seurakuntatyö
Puh:+358405130834anne-maria.laukkarinen@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Esbo församlingar är samarbetspartner med Kalevaspelen 20257.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
De årligen återkommande finska mästerskapen i friidrott, Kalevaspelen arrangeras i Esbo, 1–3 augusti på stadion i Alberga. Senast FM-mästerskapen hölls i Esbo var 2009.
Espoon seurakunnat Kalevan kisojen 2025 yhteistyökumppanina7.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kalevan kisat on vuosittain järjestettävä yleisurheilun yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailu. Tänä vuonna kilpailu järjestetään 1.–3. elokuuta Espoossa Leppävaaran stadionilla. Edellisen kerran kilpailut järjestettiin Espoossa 2009.
Så här klarar du konfirmationsfesten med ära: sex tips för gudföräldrar samt mor- och farföräldrar17.6.2025 16:01:12 EEST | Pressmeddelande
Varje år deltar cirka en halv miljon finländare i konfirmationer och konfirmationsfester. Hur ska jag klä mig på festen? Vad ska faddern göra i kyrkan? Och vad ska man ge i gåva till tonåringen? Esboprästerna Johanna Hirsto och Laura Vähäsarja sammanställde tips inför den livliga konfirmationssommaren.
Yhteisvastuukeräys 2024 tuotti Espoossa 129 000 euroa nuorten hyväksi17.6.2025 10:01:20 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys keräsi varoja yksinäisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi. Espoon seurakuntien suurimman potin, lähes 60 000 euroa, keräsi Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Insamlingen Gemensamt Ansvar 2024 inbringade 129 000 euro i Esbo till förmån för unga17.6.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Insamlingen Gemensamt Ansvar 2024 samlade in medel för att hjälpa ensamma unga som riskerar att marginaliseras. Den största summan i Esbos församlingar, nästan 60 000 euro, samlades in av Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme