SDP:n Kim Berg: Hallituksen huvijahti jättää hyvinvointialueet hukkumaan ilman pelastusrengasta
20.9.2023 15:49:56 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg näkee valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettibluffin lävitse: vasta toimintansa käynnistäneet hyvinvointialueet joutuvat karsimaan palveluverkkoa, palvelutasoa ja henkilöstöään ministerin puheista huolimatta.

Kansanedustaja Berg kiinnitti huomionsa valtiovarainministeri Purran budjettiriihi-infon hurskaisiin puheisiin hyvinvointialueiden rahoituksen kasvamisesta sekä vetoomuksiin sen puolesta, etteivät alueet leikkaisi palveluistaan tai toimipisteverkostaan.
- Totuus on se, että hallitus ei jätä hyvinvointialueille mitään muuta mahdollisuutta kuin leikata palveluista, sulkea terveyskeskuksia ja todennäköisesti myös irtisanoa henkilöstöä – aivan kuten ennen vaaleja kerroimme oikeistohallituksen valtaan päästessään tekevän, Berg muistuttaa.
Purra viittasi rahoituksen kasvulla voimassa olevan rahoituslain mukaiseen kehitykseen, johon hallitus ei vielä ehtinyt puuttua.
- Todennäköisesti hyvinvointialueilta olisi leikattu jo nyt heti, jos se vain olisi ollut hallitukselle mahdollista. Hallitusohjelmassa esitetyt miljardiluokan ”tehostukset” ovat kuitenkin mahdollisia vasta 2025 eteenpäin, Berg toteaa.
Hyvinvointialueiden rahoitus on ollut aloitusvaiheessa alijäämäistä useastakin eri syystä, joista vähäisimpänä ei ole kuntien monin paikoin jopa tarkoituksellinen alibudjetointi, joka on tullut esille vasta tilinpäätöksien valmistuttua.
- Lisäksi koronavuodet aiheuttivat suuria haasteita kuntien ja kuntayhtymien palveluille, kun keskityttiin pakon sanelemana koronan torjuntaan ja hoitoon. Muun palvelutarpeen tyydyttäminen jäi vähemmälle ja hoitovelka kasvoi merkittävästi. Hyvinvointialueiden kustannustason nousu on ollut hyvinvointialueindeksiä korkeampaa muun muassa yleistä linjaa suurempien palkankorotuksien, ostopalvelujen hintojen nousun, vuokratyövoiman käytön ja kiinteistökustannusten takia. Tämä aiheuttaa vakavaa rahoitusvajetta alueille, johon hallitus ei ole todellisuudessa reagoinut mitenkään, Berg avaa.
Hallitus väittää tukevansa alueita tuottavuuden kasvattamisessa, mutta ei todellisuudessa ole esittänyt mitään konkreettisia välineitä siihen.
- Tyhjät lupaukset johtavat ainoastaan siihen, että alueet jätetään yksin hukkumaan ilman pelastusrengasta, kun hallituksen velkarahalla ostettu huvijahti ajelehtii auringonlaskuun, Berg heittää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Hallitus vie alkoholilakia eteenpäin ilman EU-oikeudellista varmuutta – suuren valiokunnan enemmistö sulki asiantuntijat ulos12.6.2026 15:27:19 EEST | Tiedote
Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä alkoholilain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön tehdyt merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö lakiesityksen valmistelu Euroopan unionin avoimuusdirektiivin mukaiset notifiointivelvoitteet.
SDP:n Gebhard, Hamari ja Laine-Nousimaa: Hallituksen tuotava esitys pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi12.6.2026 12:05:14 EEST | Tiedote
Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Leena Meri antoivat ristiriitaisen kuvan hallituksen valmiudesta edistää pakottavan kontrollin kriminalisointia. Orpo vakuutti hallituksen tarttuvan kaikkiin keinoihin lähisuhdeväkivallan torjumiseksi, mutta Meri totesi, ettei uskalla luvata esityksen ehtivän eduskuntaan tällä hallituskaudella.
Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus hidastaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä12.6.2026 11:56:38 EEST | Tiedote
Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä pitää huolestuttavana hallituksen luonnonsuojelulakiin ajamaa muutosta, jolla lisättäisiin kestävyysraportointivelvollisten yritysten hallinnollista taakkaa. – Hallituksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoita on erittäin kannatettava, mutta EU:n vaatimaa tiukempi raportointivelvoite uhkaa jarruttaa markkinoiden käynnistymistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen rahoitusvajeen arvioidaan olevan jopa miljardi euroa vuodessa ja on selvää, että julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan tarpeeseen, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Saku Nikkanen: Valetilit, bottiarmeijat ja verkkohäirintä kuriin – esitän digilompakolle uutta tehtävää12.6.2026 11:15:35 EEST | Tiedote
Suomeen valmistellaan Digi- ja väestötietoviraston digitaalista identiteettilompakkoa, jonka on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen on jättänyt toimenpidealoitteen digilompakon hyödyntämisestä myös sosiaalisen median ongelmien ratkaisemisessa, erityisesti valetilien, verkkohäirinnän ja disinformaation torjunnassa.
Kutsu medialle: Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa 12. – 13.8.202612.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunta ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan. Osa edustajista vierailee ennen kokouksen alkua Lahdessa ja osa Kotkassa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista poliittista tilannetta. Medialle avoimet osuudet keskiviikkona 12.8.: Klo 9:30: vierailu HaminaKotkan satamaan Klo 9:30: vierailu Iskun Lahden tehtaalle Klo 11:30-12:15 yleisötilaisuudet Kotkassa ja Lahdessa,paikat tarkentuvat Klo 13:30-14:30 lounastarjoilu, Kouvolan kaupungintalo Klo 14:30-15:30 kokouksen avaus ja lehdistötilaisuus, Kouvolan kaupungintalo Klo 16:00 yleisötilaisuus Manskin kävelykadulla Kouvolassa Klo 19:30 illallinen Medialle avoimet osuudet torstaina 13.8.: Klo 8:30-10:30 vierailu, Kaakkois-Suomen poliisi Klo 13:30-14:45 medialounas, Kouvolan kaupungintalo Ilmoittauduthan tilaisuuteen tämän linkin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme