Autot on tankattava ja akut ladattava - suurhäiriöön varautuminen lähtee pienestä
Kun asunnon sähköt katkeavat myrskyssä, ei välttämättä tule ajatelleeksi, että jossain on ihminen, joka kiskoo vaatteet niskaan, hyppää autoon ja lähtee korjauskeikalle - tuulessa ja tuiskussa. Caruna varautuu talven suurhäiriöihin ennalta.

”Suurhäiriössä asentajien asenne on sellainen, että sähköt palautetaan ihmisille, kävi miten kävi. Siinä puhaltavat kaikki yhteen hiileen”, sanoo Carunan käyttöpäällikkö Anna Mickelsson, jonka työtä on varautua pahimpaan.
Mickelsson pitää huolen esimerkiksi siitä, että urakoitsijan asentajat ovat aina valmiina. Sähköverkon vikojen korjaaminen on modernisoitunut merkittävästi, mutta on asioita, jotka on hoidettava jalkapelillä eli lähtemällä maastoon.
Sähkökatkoihin varautuminen on sähköverkkoyhtiön perustekemistä. Carunalla on jatkuvasti joka alueella valmiudessa paikallisia asentajia, jotka ovat valmiina lähtemään korjauskeikalle lyhyellä varoitusajalla. Sähköverkkoyhtiöissä seurataan säätiedotuksia silmä kovana. Vaikeimpia ennustettavia ovat ukkoset, joiden sijainti saattaa yllättää.
Varautuminen on paljon muutakin kuin ihmisten pitämistä valmiina. Se on sitä, että autoissa ja moottorisahoissa on tankit täynnä. Normaalitilanteessa sähköasentaja löytyy yleensä tunnin päästä - myös saaristossa. Myrsky osataan usein ennustaa, mutta sähköasentajan on oltava valmiina myös liikenneonnettomuuden tai tulipalon sattuessa.
Ilmajohdolle kaatunutta puuta etsitään suksilla ja droneilla
Talvimyrskyt ovat sähköverkon ilmajohdoille hankala paikka. Painava lumi ja kova tuuli kaatavat puita ja taivuttavat oksia sähkölinjoille. Kun linja vaurioituu ja sähköt katkeavat, asentajien ensimmäinen tehtävä on paikantaa vika. Joskus se tarkoittaa pitkää tarpomista lumisessa metsässä.
Vikapaikalle mennään mönkijöillä, veneellä, moottorikelkalla, helikopterilla tai vaikka suksilla. Nykyisin asentajat käyttävät vikojen paikantamisessa myös droneja. Ne auttavat saaristossa tai vaikeakulkuisilla suoalueilla.
”Yhden pylväsvälin eteneminen lumisessa metsässä voi kestää todella pitkään, vaikka olisi millainen telamönkijä”, Mickelsson kertoo.
Kun vikapaikkaa etsitään myrskyssä, on otettava huomioon myös turvallisuus. Saaristoon ei lähdetä, kun tuuli on liian kova. Joskus vikojen korjaus viivästyy yksinkertaisesti siksi, että ukkonen estää sähköpylvääseen kiipeämisen. Parin vuoden takaisessa Paula-myrskyssä Koillismaalla asentajat kohtasivat myös emokarhun pentuineen.
Anna Mickelssonilla on itsekin lähtenyt vikapaikalle urakoitsijana. Hän muistaa tilanteiden tunnelman. Parhaiten mieleen on jäänyt vuoden 2002 Unto-myrsky.
“Kuorma-auto juuttui sateen pehmittämälle tielle, ja odotimme monta tuntia vetoapua. Se oli turhauttavaa, mitään ei voinut tehdä ja ihmisillä oli hätä. Viankorjaus kesti useita viikkoja. Pahimpia olivat maatilallisten puhelut. Lehmät kärsivät, kun kaikkea ei ehditty käsin lypsää. Maidon pilalle meno oli pieni juttu, eläinten kipu oli suurempi. Onneksi eläintilojen varautuminen on kehittynyt huimasti 20 vuoden aikana ja varavoimakoneet ovat yleistyneet.”
Nykyään sähköverkon suurhäiriötilanteissa on valmiit, selkeät toimintamallit, eikä kaaosta synny.
“Ongelma ei yleensä ole se, että asentajia ei saataisi vikapaikalle, vaan se, että joskus heitä on vaikea saada korjauskeikoilta pois lepäämään edes työaikalain vaatiman ajan. Heillä on todella suuri ammattiylpeys ja motivaatio etenkin suurhäiriötilanteessa”, Mickelsson sanoo.
Huoltovarmuus puhuttaa nyt Suomessakin uudella tavalla.
“Euroopan sotatilanne ja sähköpulasta puhuminen ovat lisänneet ihmisten tietoisuutta varautumisen tärkeydestä”, Mickelsson sanoo.
Toimi näin Carunan verkkoalueella, kun sähkökatko yllättää myrskyssä tai ukkosella
- Tiedotamme mahdollisista suurhäiriötilanteista nettisivuillamme, Twitter-tilillämme sekä tekstiviestitse. Tilaa Sähkövahti-tekstiviestipalvelu Caruna Plus –nettipalvelusta.
- Asiantuntijamme palvelevat vika-asioissa nopeimmin häiriökartan chat-palvelussa ympäri vuorokauden.
- Jos vika ei näy häiriökartalla, tee vikailmoitus häiriökartan chatissa. Chatin kautta tehdyt vikailmoitukset etenevät nopeimmin. Tarvittaessa voit soittaa meille numeroon 0800 195 911.
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna toimittaa sähköliittymän atNorthin datakeskukseen Espoossa14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Caruna ja atNorth ovat sopineet sähköliittymän laajennuksesta atNorthin datakeskukseen Espoon Sinimäessä. Datakeskuksen rakentaminen työllistää tällä hetkellä noin 200 henkilöä, ja sähköliittymä mahdollistaa datakeskuksen laajentamisen. atNorthin investoinnin kokonaisarvo Espoossa tulee olemaan 400–500 miljoonaa euroa, kun datakeskus on täysin valmis.
Carunan ja Vaisalan yhteistyö: Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa10.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Vaisalan valmistama langaton sääasema on asennettu Carunan 110 kilovoltin suurjännitelinjan pylvääseen Espoossa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Vaisalan IoT-sääasema on asennettu sähköverkkoon. Caruna voi hyödyntää sääaseman dataa sähköverkon kuormituskapasiteetin arviointiin, ja siitä saadaan dataa esimerkiksi myös myrskyjen seurantaan.
Sähköverkon automaatiojärjestelmä lyhentää sähkökatkojen kestoa3.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönjakeluyhtiö Caruna pilotoi kaksi vuotta sitten sähköverkon valvontajärjestelmää, joka paikantaa ja erottaa vian sekä palauttaa sähköt automaattisesti vian ulkopuolella oleville asiakkaille. Automaatiota kokeiltiin Carunan toimialueen 12 kunnassa ja näiden 12 sähköasemalla. Pilotista saatiin hyviä kokemuksia, ja automaatio on otettu käyttöön 28 sähköasemalle.
Liikenteen sähköistyminen etenee – raskas liikenne sähköistyy vauhdilla13.3.2025 08:00:00 EET | Artikkeli
Liikenteen sähköistyminen on yksi merkittävimmistä muutoksista, joka vaikuttaa sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Vuonna 2024 Carunan verkkoalueelle otettiin käyttöön 17 000 uutta ladattavaa autoa, mikä nosti ladattavien autojen kokonaismäärän 74 000:een. Myös raide- ja logistiikkaliikenne, julkinen liikenne sekä veneily ja lauttaliikenne ovat sähköistymässä, mikä tarkoittaa lisääntyvää sähkön kulutusta ja latausinfran rakentamista.
Voiko verkon kuormitusta lisätä: Tulokset pilottikokeilusta Espoossa10.3.2025 10:55:55 EET | Artikkeli
Puhtaan siirtymän kiihtyessä on tärkeää mahdollistaa investoinnit sähköverkkoon, mutta myös kehittää ja tutkia erilaisia teknologioita, joilla voidaan mahdollistaa esimerkiksi nykyistä älykkäämpiä tapoja hyödyntää jo olemassa olevaa sähköverkkoa. Caruna aloitti kaksi vuotta sitten pilotin Espoon 110 kilovoltin sähköverkossa, jossa testataan voiko verkossa siirtää enemmän tehoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme