Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe YK:n yleiskokouksen 78. yleiskeskustelussa New Yorkissa 20.9.2023

Jaa

Herra puheenjohtaja, arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat

Kun reilut kymmenen vuotta sitten puhuin ensimmäistä kertaa YK:n yleiskokouksessa Suomen tasavallan presidentin ominaisuudessa, maailma vaikutti varsin monimutkaiselta. Monet Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat olivat läpikäyneet valtavia muutoksia kansannousujen seurauksena. Eurooppa kamppaili sotienjälkeisen ajan syvimmän talouskriisinsä kourissa. Ympäri maailmaa ihmiset kärsivät epävakauden ja konfliktien seurauksista.

Ja kuitenkin tässä kokoussalissa yhteinen tehtävämme oli luoda rakentavaa ilmapiiriä, ymmärtää toisiamme ja etsiä ratkaisuja kohtaamiimme haasteisiin.

Juuri tästä syystä me kokoonnumme tänne New Yorkiin. Emme pelkästään pitämään puheita. Tai vain tullaksemme nähdyiksi. Vaan varmistamaan kollektiivisesti, että kansainvälinen yhteisömme on menossa oikeaan suuntaan.

Kun tänään puhun tällä foorumilla viimeistä kertaa, minun on kysyttävä: olemmeko onnistuneet tehtävässämme?

Maailmasta on tullut entistäkin monimutkaisempi. Globaalit jännitteet ovat korkealla, ja suurvaltakilpailu kiihtyy. Erilaiset maailmankuvat näyttävät olevan keskenään törmäyskurssilla.

Tämän istunnon teemana on ”Luottamuksen uudelleenrakentaminen ja maailmanlaajuisen solidaarisuuden elvyttäminen”. Se ei saa jäädä tyhjäksi sanahelinäksi. Meidän on laitettava nuo sanat käytäntöön.

***

Meillä kaikilla on paljon voitettavaa tasavertaisesta yhteistyöstä.

Monet kohtaamamme haasteet – ilmastonmuutoksesta pandemioihin, köyhyyteen ja sotiin – eivät ole yhden maan tai samanmielisen maaryhmän ratkaistavissa. Myös uusien teknologioiden tarjoamia mahdollisuuksia on parasta hyödyntää yhdessä.

Monenkeskinen järjestelmä on paras tapa vastata kansainvälisen yhteisön kohtaamiin haasteisiin. Mutta nyt tuohon järjestelmään kohdistuu paineita. Globaalien realiteettien muuttuessa monet ovat alkaneet kyseenalaistaa olemassa olevia rakenteita.

Pyrkiessämme vahvistamaan monenkeskistä yhteistyötä kaikkien äänten pitää tulla kuulluksi. Erityisesti kriittisten. Sen sijaan, että kiirehdimme tuomitsemaan muita, meidän on opittava kuuntelemaan.

Ensimmäisessä täällä pitämässäni puheessa puhuin niin sanotusta globaalin etelän maiden nopeasta talouskasvusta ja sen mukanaan tuomista valtavista muutoksista. Nuo muutokset ovat olleet jo pitkään selvästi näkyvissä. Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maat ovat vahvoja geopoliittisia toimijoita. Tämän hetken nopeimmin kasvavat ja runsasväkisimmät taloudet löytyvät juuri noilta alueilta. Tämä on huomioitava keskusteluissamme.

***

Yli puolitoista vuotta sitten Venäjä aloitti laajamittaisen sotansa Ukrainaa vastaan. Venäjän hyökkäys loukkaa suoraan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaa, johon me kaikki olemme sitoutuneet.

Auttamalla Ukrainaa Suomi tukee yhdessä monien muiden kanssa Ukrainan perustavanlaatuista oikeutta puolustaa itseään. Monille suomalaisille Ukrainan taistelu vapaudestaan kantaa kaikuja omasta historiastamme.

Myös me olemme taistelleet vapautemme ja itsenäisyytemme puolesta huomattavasti itseämme suurempaa vihollista vastaan ja maksaneet siitä kovan hinnan. Emme halua nähdä maailman taantuvan tilaan, jossa suuret katsovat oikeudekseen alistaa pienempiään.

Sota on suunnattu Ukrainaa vastaan, mutta se vaikuttaa meihin kaikkiin niin periaatteen kuin käytännönkin tasolla. Sillä on vakavia maailmanlaajuisia seuraamuksia. Sota Ukrainassa ei saa muuttua yhdeksi niistä monista pitkittyneistä konflikteista, joita näemme ympäri maailmaa tälläkin hetkellä. Rauha, joka kunnioittaa Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta, on meidän kaikkien intresseissämme. Sen on oltava tavoitteena.

Suomi tukee Ukrainan pyrkimyksiä oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan saavuttamiseksi. Mutta Ukrainan ei tulisi joutua ponnistelemaan yksin. Tarvitaan niin laajaa kansainvälistä osallistumista kuin mahdollista. On ehdottoman tärkeää, että hiljattain Jeddassa käytyjä keskusteluita jatketaan. Tänään Turvallisuusneuvostossa pidettävä avoin istunto on myös erittäin tärkeä tilaisuus keskustella ja etsiä tietä eteenpäin.

Sodan saattaminen oikeudenmukaiseen päätökseen on ukrainalaisten kannalta olennaisen tärkeää. Samalla se voi auttaa vähentämään jännitteitä laajemminkin.

***

Todistamme parhaillaan kansainvälisen asevalvonta-arkkitehtuurin murentumista. Tärkeistä sopimuksista on luovuttu. Se, mitä niistä on jäljellä, näyttää olevan vaarassa.

Asevalvonnan uudelleenrakentaminen ja vahvistaminen nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa on vaikeaa. Meidän on kuitenkin syytä ymmärtää, että maailma ilman yhteisesti sovittuja sääntöjä ja läpinäkyvyyttä on arvaamaton.

Murrosteknologiat monimutkaistavat tilannetta entisestään. Vaarat kasvavat. Meidän on yhdessä tartuttava näihin kysymyksiin.

***

Globaalisti turvallisuudentunne on heikentynyt huolestuttavalle tasolle. Maailmassa on käynnissä yli sata aseellista konfliktia. Ihmiset Afganistanissa, Sudanissa, Jemenissä ja monissa muissa maissa kohtaavat valtavia humanitaarisia tarpeita. Emme saa jättää yhtäkään näistä hätätilanteista huomiotta.

Kiitän pääsihteeriä New Agenda for Peace –raportissa hahmotellusta visiosta. Meidän on asetettava diplomatian keinot etusijalle ja hyödynnettävä YK:ta täysimääräisesti.

Suomi on pitkään korostanut ihmisoikeuksien yleismaailmallisen ja sitovan luonteen merkitystä. Ihmisoikeuksia on kunnioitettava myös silloin, kun yhteiskunnissamme vallitsee sekasorto. Vaikeina aikoina naisten ja tyttöjen oikeudet usein heikkenevät. Meidän on päättäväisesti suojeltava näiden oikeuksien toteutumista.

YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenenä Suomi työskentelee yhdessä kaikkien kumppaneiden kanssa yleismaailmallisten ihmisoikeuksien ylläpitämiseksi.

Yksikään maa ei ole ihmisoikeuksien saralla täydellinen. Voimme oppia toinen toisiltamme. Kun epäonnistumisia tulee, kansainvälisen yhteisön on varmistettava, että vastuuvelvollisuus ihmisoikeusloukkauksista toteutuu.

***

Aiemmin tällä viikolla meitä muistutettiin perustellusti siitä, että mikäli YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa ei edistytä, sillä on vakavia seurauksia. Tämä vaikuttaa sekä ihmisten elämään ja hyvinvointiin että maailmanlaajuiseen rauhaan ja turvallisuuteen.

Kiireellisin tehtävämme on taata kestävä tulevaisuus kaikelle elämälle planeetallamme. Emmekä ole oikeilla raiteilla. Meidän on otettava tekemämme sitoumukset huomattavasti vakavammin.

Jos jäämme jälkeen yhden tavoitteen toteuttamisessa, seuraukset todennäköisesti moninkertaistuvat muilla osa-alueilla. Ilmastotyö on tästä selkeä esimerkki. Olemme ottaneet merkittäviä askelia, mutta lisää on tehtävä. Kaikki edistys kestävän kehityksen tavoitteiden saralla vaarantuu, jos emme onnistu pysäyttämään maapallon lämpenemistä 1,5 asteeseen.

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat haasteita, joita kansainvälinen yhteisö ei pääse pakoon. Kulunut kesä oli – jälleen kerran – mittaushistorian kuumin. Olemme nähneet tuhoisia tulvia, kuivuutta ja metsäpaloja kaikkialla maailmassa. Meidän on ymmärrettävä, että nämä ovat koko olemassaoloamme uhkaavia kysymyksiä.

On myös tärkeää ymmärtää, että ilmastonmuutos ei kohtele meitä reilusti ja tasapuolisesti. Siitä vähiten vastuussa olevat joutuvat usein kärsimään kaikkein pahimmin.

Meidän on yhdessä nostettava tavoitetasoamme. Tarvitsemme kiireellisesti uusia vahvoja sitoumuksia päästöjen vähentämiseksi. Ja niitä tukemaan tarvitaan pikaisia ja tehokkaita toimia.

***

Kuten pääsihteeri Guterres eilen osuvasti totesi, Yhdistyneet kansakunnat luotiin juuri tällaisia hetkiä varten – hetkiä, jolloin vaara on suurimmillaan ja yhteisymmärrys pienimmillään.

Niiden vuosien aikana, joina olen osallistunut tähän yleiskokoukseen, olemme nähneet valtavia haasteita. Olemme myös nähneet konkreettisia pyrkimyksiä saada monenkeskinen järjestelmä vastaamaan haasteisiin paremmin.

Usein pyrkimyksemme jäävät toteutumatta. Meidän tulisi kaikkien tarkastella omaa toimintaamme etsiessämme juurisyitä toistuville turhautumisille. YK on jäsentensä summa. On meidän tehtävämme varmistaa, että järjestelmä on tilanteen tasalla.

Keskinäistä ymmärrystä ja yhtenäisyyttä voidaan lisätä ainoastaan vuoropuhelun ja avoimen kanssakäymisen avulla. Kenelläkään meistä ei ole varaa jättää muiden huolia huomiotta. Kenelläkään meistä ei ole oikeutta pakottaa muita omaksumaan ajatteluamme tai käsityksiämme.

Meidän on kansainvälisenä yhteisönä oltava valmiita kohtaamaan toisemme keskinäisen kunnioituksen hengessä. Ymmärtäen velvoitteemme toimia yhteistyössä. Jos näin teemme, olen vakuuttunut siitä, että huomaamme, että meillä on paljon enemmän yhteistä kuin kuvittelimmekaan.

Kiitos.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tasavallan presidentin kanslia

President Stubb deltar i digitalt toppmöte om Ukraina9.5.2025 15:38:28 EEST | Pressmeddelande

Republikens presidents kansli Pressmeddelande 31/2025 9.5.2025 Republikens president Alexander Stubb deltar i ett digitalt toppmöte om Ukraina lördagen den 10 maj 2025. Mötet för koalitionen av villiga länder är sammankallat av Storbritanniens premiärminister Keir Starmer och Frankrikes president Emmanuel Macron. Distansmötet är en uppföljning av det toppmöte för koalitionen av villiga som president Macron stod värd för i Paris den 27 mars 2025. Teman för mötet är det fortsatta stödet till Ukraina, förhandlingarna för att få slut på kriget och säkerhetsarrangemang i samband med detta.

Presidentti Stubb osallistuu Ukrainaa käsittelevään valtionpäämiesten virtuaalikokoukseen9.5.2025 15:38:28 EEST | Tiedote

Tasavallan presidentin kanslia Tiedote 31/2025 9.5.2025 Tasavallan presidentti Alexander Stubb osallistuu Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kutsusta halukkaiden koalition valtionpäämiesten virtuaalikokoukseen lauantaina 10. toukokuuta 2025. Kokous on jatkoa presidentti Macronin isännöimälle Ukrainaa käsitelleelle halukkaiden koalition päämiestapaamiselle, joka järjestettiin Pariisissa 27. maaliskuuta 2025. Kokouksen aiheina ovat jatkuva tuki Ukrainalle, neuvottelut sodan lopettamiseksi sekä siihen liittyvät turvallisuusjärjestelyt.

President Stubb to discuss Ukraine at virtual meeting of leaders9.5.2025 15:38:28 EEST | Press release

Office of the President of the Republic of Finland Press release 31/2025 9 May 2025 On Saturday 10 May 2025, President of the Republic of Finland Alexander Stubb will take part in a virtual meeting of the Coalition of the Willing at the invitation of British Prime Minister Keir Starmer and President of France Emmanuel Macron. The meeting on Ukraine is a follow-up to the meeting of the Coalition of the Willing chaired by President Macron in Paris on 27 March 2025. The meeting will focus on continued support for Ukraine, negotiations to end the war and related security arrangements.

President Stubb reser till Japan9.5.2025 15:14:32 EEST | Pressmeddelande

Republikens presidents kansli Pressmeddelande 30/2025 9.5.2025 Republikens president Alexander Stubb reser tillsammans med sin maka Suzanne-Innes Stubb till Japan 8–12 juni 2025. Syftet med besöket är att stärka de bilaterala relationerna mellan Finland och Japan, diskutera aktuella säkerhetspolitiska frågor och globala utmaningar samt främja samarbetet mellan finska och japanska företag. Besöket inleds måndagen den 9 juni i staden Hakui, där presidentparet bland annat träffar stadens borgmästare och besöker ett lokalt gymnasium. Resan fortsätter till Tokyo där presidentparet kommer att vistas 10–11 juni. President Stubb ska bland annat hålla ett tal vid Tokyos universitet och samtala med studerande vid universitet. I Tokyo kommer presidenten dessutom att träffa företrädare för olika sektorer inom näringslivet. Som en del av resan besöker presidentparet världsutställningen EXPO 2025 i Osaka där de torsdagen den 12 juni öppnar Finlands nationella dag. Republikens presidents maka Suzanne

Presidentti Stubb vierailulle Japaniin9.5.2025 15:14:32 EEST | Tiedote

Tasavallan presidentin kanslia Tiedote 30/2025 9.5.2025 Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb vierailevat Japanissa 8.–12. kesäkuuta 2025. Vierailun tavoitteena on tiivistää Suomen ja Japanin kahdenvälisiä suhteita, keskustella ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä ja globaaleista haasteista sekä edistää yhteistyötä suomalaisten ja japanilaisten yritysten välillä. Vierailu käynnistyy 9. kesäkuuta Hakuin kaupungista, jossa presidenttiparin ohjelmassa on muun muassa tapaaminen Hakuin pormestarin kanssa sekä vierailu paikallisessa lukiossa. Tokiossa presidenttipari vierailee 10.–11. kesäkuuta. Presidentti Stubb pitää muun muassa puheen Tokion yliopistossa ja keskustelee opiskelijoiden kanssa. Lisäksi presidentti tapaa liike-elämän edustajia. Osana vierailua presidenttipari tutustuu Osakassa järjestettävään EXPO 2025 -maailmannäyttelyyn ja avaa Suomen kansallispäivän juhlallisuudet 12. kesäkuuta. Tasavallan presidentin puolisolla Su

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye