SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallitus on härskisti puolensa valinnut

21.9.2023 08:41:25 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Orpon hallitus ei kyllä jätä mitään paikkaa käyttämättä, missä voi asettua räikeästi palkansaajaa vastaan työnantajan puolelle, sanoo SDP:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen. Työnantajille riittää kyllä aina ymmärrystä, mutta palkansaajille hallitus tarjoaa ennen kaikkea työehtojen heikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia. 

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Jukka-Pekka Flander

Kuten pääministeri Orpo itsekin myöntää, toteuttaa hallitus budjetissaan työnantajille työttömyys­vakuutus­maksujen alennukset ensi vuonna kokonaisuudessaan, kun taas palkansaajat saavat ne vain osittain, kun merkittävä osuus leikkautuu verotuksen kiristyessä.

-Työttömyysvakuutusmaksuissa on tällä hetkellä alennusvaraa, koska Marinin hallituksen toimien ansiosta työllisyys on lähes ennätystasolla ja työllisyysrahaston puskurit ovat täynnä. Nämä rahat on kerätty aikanaan niin työnantajien kuin myös palkansaajien maksuista, Räsänen muistuttaa.

Nyt hallituksen aikeissa on antaa tästä hedelmät yrityksille, kun taas palkansaajien osuudesta ohjataan osa verotuksen kiristämisellä valtiolle. 

-Nyt herää kysymys, että aikooko hallitus jatkaa yksipuolista linjaansa myös tulevaisuudessa? Vaikeina aikoina tarvitaan yhdistävää politiikkaa, jossa kaikki pidetään mukana, eikä hallituksen tule itse lietsoa vastakkainasettelua työmarkkinoilla. Yhteistyö sekä sopiminen ovat olleet Suomen supervoimia, ja tämä olisi syytä hallituksen muistaa, Räsänen päättää.   

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen Keski-Suomen piirin jäsenäänestyksen ykkönen7.6.2026 12:27:30 EEST | Tiedote

Keski-Suomen SDP:n piiri kävi jäsenäänestyksen kansanedustajaehdokkaiden asettamisesta eduskuntavaaleihin vuonna 2027. Jäsenäänestyksen ykköseksi nousi toisen kauden kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen. – Äänestyksen tulos on minulle iloinen yllätys. Tulos SDP:n keskisuomalaisten jäsenistön parissa kertonee siitä kovasta työstä, mitä olen kansanedustajana tehnyt ja mitä asioita eduskunnassa ajan, toteaa Rantanen.

SDP:n Elisa Gebhard: Excelit eivät karkota naisia – kokoomuksen politiikka karkottaa6.6.2026 08:05:49 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard paheksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran kommenttia siitä, että excelit ja talousluvut eivät vetoaisi naisiin. – On vanhoillinen ajatus, että naiset eivät olisi kiinnostuneita taloudesta. Sen sijaan kokoomuksen politiikka osoittaa käytännössä, ettei kokoomus ole naisten puolella. Kokoomuksessa tunnutaan pitävän naisia tyhminä, Gebhard linjaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye