Avustushaku paikallismuseoiden hankkeille avattu
Paikallismuseoiden hankeavustuksilla tuetaan kokoelmien ja rakennusten säilymistä, kokoelmien hyvää hallintaa sekä tiedon välittämistä museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta 2. marraskuuta 2023 klo 15.00 mennessä.

Paikallismuseoiden hankeavustusten tavoitteena on edistää ja tukea kestävän kehityksen mukaista kulttuuriperintötyötä. Avustusta voidaan myöntää kokoelmien ja rakennusten hoidon sekä tiedon välittämisen lisäksi myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen.
Suomessa on lähes tuhat paikallismuseokohdetta ja kokoelmaa: kotiseutumuseoita, henkilöhistoriallisia museoita, taidemuseoita sekä erilaisia erikoismuseoita. Paikallismuseoissa tallennetaan ja esitellään kulttuuriperintöä pääosin vapaaehtoisten yhdistystoimijoiden ja kuntien voimin.
”Museoviraston hankeavustukset ovat paikallismuseoille tärkeä apu kokoelmatyöhön ja rakennusten hoitamiseen sekä museotoiminnan kehittämiseen. Hanketta kannattaa suunnitella huolellisesti ja olla ajoissa yhteydessä myös alueelliseen vastuumuseoon, jotka neuvovat ja tukevat hakemisessa”, Museoviraston erikoisasiantuntija Jonina Vaahtolammi kannustaa.
Avustuksia voivat hakea kuntien, yhdistysten, säätiöiden ja julkisoikeudellisten laitosten ylläpitämät museot, joiden ylläpitäjä ei saa lakisääteistä valtionosuutta museotoimintaansa.
Vuonna 2023 paikallismuseoille myönnettiin avustus 80 hankkeeseen, yhteensä 479 400 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntijat Jonina Vaahtolammi puh. 0295 33 6337 ja Risto Hakomäki puh. 0295 33 6385 etunimi.sukunimi@museovirasto.fi
Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Vuoden 2023 Nautica Fennica -vuosikirja paneutuu merihistoriaan ja elämäkertoihin15.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Museovirasto ja Suomen merihistoriallinen yhdistys ovat julkaisseet monitieteisen artikkelikokoelman Merihistoria ja elämäkerrat – Nautica Fennica 2023. Teoksen ovat toimittaneet Pirita Frigren ja Mikko Aho.
Hankeavustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin haettavissa24.10.2023 10:00:03 EEST | Tiedote
Museovirasto julistaa haettavaksi hankeavustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin vuodelle 2024. Avustukset haetaan haeavustusta.fi-palvelussa. Haut avautuvat 2.11.2023 klo 9.00 ja päättyvät 15.12.2022 klo 15.00.
Hankeavustukset maailmanperintökohteiden hoitoon haettavissa20.10.2023 15:12:46 EEST | Tiedote
Maailmanperintökohteiden tulee omalla esimerkillään kannustaa ja lisätä muihin kulttuurihistoriallisiin kohteisiin soveltuvien korjausmenetelmien ja -materiaalien tuntemusta. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelun kautta 30.11.2023 klo 15.00 mennessä.
Avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen sekä muinaisjäännösalueiden hoitoon haettavissa18.10.2023 14:29:23 EEST | Tiedote
Entistämisavustuksen tarkoituksena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä osana kansallista kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Muinaisjäännösavustuksilla tuetaan kiinteiden muinaisjäännösten hoitoa ja säilymistä. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta. Hakuaika päättyy 30.11.2023 klo 15.00.
Elävän perinnön Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailun voittajaksi kuva perinnesaunottajasta10.10.2023 13:54:59 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestetty Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailu keskittyi elävän kulttuuriperinnön tallentamiseen. Kilpailuun lähetettiin 166 valokuvaa, jotka esittelevät aineetonta kulttuuriperintöä ympäri Suomen. Kilpailun voitti Ville Kurki kuvallaan perinnesaunottajasta. Kilpailun järjestivät Museovirasto ja Wikimedia Suomi yhteistyössä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme