Ansiopäivärahakulut kääntyivät kasvuun
Ansiopäivärahakulut kasvoivat elokuussa 9 % viime vuoden elokuuhun nähden. Kulut kasvoivat joka toisessa työttömyyskassassa. Kasvu johtuu osin lomautusten määrän lisääntymisestä.

Työttömyyskassat maksoivat elokuussa ansiopäivärahaa 170 miljoonaa euroa. Päivärahaa sai 113 000 henkilöä, mikä on 2 % viime vuoden elokuuta enemmän. Lomautuksen ajalta ansiopäivärahaa maksettiin 16 000 henkilölle. Lomautettujen määrä nousi viime vuoden elokuuhun nähden 45 %.
Ansiopäivärahakulut kasvoivat kahdeksassa työttömyyskassassa, mikä vastaa puolta Suomen työttömyyskassoista. Prosentuaalisesti muutos viime vuoden elokuuhun nähden oli suurin Avoimessa työttömyyskassassa, Korkeakoulutettujen työttömyyskassa KOKOssa ja Paperityöväen Työttömyyskassassa. Euromääräisesti kulut kasvoivat eniten YTK Työttömyyskassassa. ”Lisääntyneet lomautukset kasvattavat erityisesti teollisuusalojen kassojen kuluja. Työttömyyden kasvu ei kuitenkaan rajoitu teollisuuteen. Päivärahakulut laskevat tällä hetkellä lähinnä hoito- ja opetusalojen kassoissa sekä yrittäjien kassassa”, TYJ:n toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo.
Kulut kasvoivat elokuussa saajien määrää nopeammin. ”Etuuskulu työttömyyspäivää kohden on kasvanut. Tämä voi johtua monesta syystä. Indeksikorotus nosti etuutta vuoden alussa. Myös palkat ovat nousseet, mikä osaltaan nostaa etuustasoa. Osin syynä voi olla myös se, että kulut kasvavat voimakkaimmin sellaisissa työttömyyskassoissa, joiden jäsenten palkkataso on etuusmenojen perusteella keskiarvoa suurempi”, Aki Villman toteaa.
Elokuu 2023 | Muutos | Elokuu 2022 | |
Maksetut ansiopäivärahat | 170 milj. | + 9 % | 156 milj. |
Ansiopäivärahan saajat | 113 t. hlö | + 2 % | 110 t. hlö |
Lomautetut | 16 t. hlö | + 45 % | 11 t. hlö |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiKuvat
Linkit
TYJ edustaa työttömyyskassoja
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 16 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Ansiopäivärahakulut kasvoivat lokakuussa24.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Ansiopäivärahakulut kasvoivat lokakuussa 22 % viime vuoden lokakuuhun nähden. Kulut kasvoivat suurimmassa osassa työttömyyskassoja.
Työttömyyskassojen jäsenmaksut on vahvistettu ensi vuodelle9.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassojen keskimääräinen jäsenmaksu laskee ensi vuonna. Palkansaajien jäsenmaksu on laskenut selvästi viime vuosien aikana. Keskituloisen palkansaajan kohdalla jäsenmaksu on lähes puolittunut seitsemässä vuodessa.
Ansiopäivärahakulujen kasvu jatkuu19.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahakulut kasvoivat syyskuussa 11 % viime vuoden syyskuuhun nähden. Lomautettujen määrä lähes kaksinkertaistui.
Arvioi laskurilla, miten työttömyysturvan suojaosan poisto vaikuttaa tuloihisi16.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on esittänyt eduskunnalle, että työttömyysturvan suojaosa työtuloille poistetaan. Suojaosa tarkoittaa, että työttömyysturvan saaja voi ansaita 300 euroa ilman, että palkka tai yritystulo vaikuttaa päivärahaan.
Maksettujen ansiopäivärahojen määrä laski alkuvuonna14.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin tammi-kesäkuun aikana 930 miljoonaa euroa. Päivärahakulujen määrä laski alkuvuonna 7 %. Lasku hidastui kesää kohden ja toukokuussa kulut jopa kasvoivat hieman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme