Kaisa Tuuliainen aloittaa HOK-Elannon henkilöstöjohtajana
21.9.2023 12:30:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote
Kaisa Tuuliainen (s. 1970) on nimitetty S-ryhmän suurimman osuuskaupan HOK-Elannon henkilöstöjohtajaksi. Hän siirtyy HOK-Elantoon talotekniikkayhtiö ARE:n henkilöstöjohtajan paikalta.

Aiemmin Tuuliainen on työskennellyt HR:n johto- ja kehitystehtävissä muun muassa ISS:llä sekä Finnairilla. Koulutukseltaan Tuuliainen on kasvatustieteen maisteri.
- Odotan innolla ja uteliaana mahdollisuutta liittyä HOK-Elannon vahvojen ammattilaisten voittavaan joukkueeseen. Haluan päästä oppimaan uutta ja jatkamaan hokelantolaisten kanssa duunia matkalla kohti palvelualan parasta työpaikkaa, Kaisa Tuuliainen sanoo.
Kaisa Tuuliainen aloittaa työt HOK-Elannossa 15.12.2023. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
- Kaisa täydentää HOK-Elannon joukkuetta pitkällä ja laaja-alaisella kokemuksella niin palveluliiketoiminnasta kuin muiltakin aloilta. Kaisa on persoonaltaan välitön ja avoin ja hän tuo meille kokemusta muun muassa yrityskulttuurin ja johtamisen kehittämisestä. Toivotan Kaisan koko HOK-Elannon puolesta lämpimästi tervetulleeksi meille, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen sanoo.
HOK-Elannon nykyinen henkilöstöjohtaja Maria Hekkala lopettaa HOK-Elannossa syys-lokakuun vaihteessa ja siirtyy uusiin henkilöstöjohtajan tehtäviin S-ryhmän ulkopuolelle.
- Suuri kiitos Marialle arvokkaasta työstä HOK-Elannon kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä. Maria on huippuammattilainen, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä. Toivotan hänelle onnea uusiin tehtäviin, Veli-Matti Liimatainen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiTietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Oluthuone Rotterdam täyttää 20 vuotta – uudistettu ravintola on nyt avattu13.3.2026 09:17:35 EET | Tiedote
Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva Bierhuis Rotterdam on lämminhenkinen kohtaamispaikka – tuhansien tarinoiden satama, jossa nauru raikaa ja ihmiset kokoontuvat viihtymään yhdessä. Rotterdam on yksi Kampin kauppakeskuksen ainoita alkuperäisiä ja edelleen toiminnassa olevia ravintoloita. Nyt se on avannut ovensa täysin uudistuneena ja juhlistaa samalla 20-vuotista taivaltaan.
Lapset innostuivat työskentelystä Yrityskylä NYTin Alepassa, Coffee Housessa ja Sokos Emotionissa6.3.2026 09:34:04 EET | Tiedote
HOK-Elanto syvensi yhteistyötään Yrityskylä NYT -oppimisympäristön kanssa, kun jo pidempään mukana ollut Alepa sai viime vuonna rinnalleen Coffee Housen ja Sokos Emotionin. Lasten palaute työskentelystä HOK-Elannon toimipaikoissa on ollut innostunutta.
HOK-Elannon vuosi 2025: pitkäjänteinen kehitys ja investoinnit jatkuivat kaikilla toimialoilla25.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, HOK-Elanto, juhlisti 120-vuotista historiaansa menneenä vuonna ja kehitti aktiivisesti palveluverkostoansa. Vuoden 2025 aikana HOK-Elantoon liittyi yli 37 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille vuoden aikana yli 97 miljoonaa euroa. Erinomaisesta vuodesta kiittääkseen HOK-Elanto käytti 4,6 miljoonaa euroa henkilöstönsä palkitsemiseen.
HOK-Elanto on asiakasomistajahinnoitellut kaikkien ravintoloidensa kasvisannokset24.2.2026 09:05:49 EET | Tiedote
HOK-Elanto on asiakasomistajahinnoitellut kaikkien ruokaravintoloidensa à la carte -listojen kasvisruoka-annokset. Jatkossa kaikki kasvisruuat ovat asiakasomistajille 15 prosenttia edullisempia. Tavoitteena on houkutella yhä useampia kokeilemaan kasvipohjaisia vaihtoehtoja ja tehdä ilmastoystävällisten valintojen tekemisestä entistä helpompaa.
Helsingin Vuosaareen aukeaa uusi 24 h -Alepa maaliskuussa17.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Torstaina 12. maaliskuuta aukeaa Vuosaareen upouusi Alepa, joka palvelee asiakkaita viikon jokaisena päivänä ympäri vuorokauden. Avajaisissa on luvassa huikeiden tarjousten lisäksi ilmaisia tuotekasseja sekä kakkukahvit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme