Kaisa Tuuliainen aloittaa HOK-Elannon henkilöstöjohtajana
Kaisa Tuuliainen (s. 1970) on nimitetty S-ryhmän suurimman osuuskaupan HOK-Elannon henkilöstöjohtajaksi. Hän siirtyy HOK-Elantoon talotekniikkayhtiö ARE:n henkilöstöjohtajan paikalta.

Aiemmin Tuuliainen on työskennellyt HR:n johto- ja kehitystehtävissä muun muassa ISS:llä sekä Finnairilla. Koulutukseltaan Tuuliainen on kasvatustieteen maisteri.
- Odotan innolla ja uteliaana mahdollisuutta liittyä HOK-Elannon vahvojen ammattilaisten voittavaan joukkueeseen. Haluan päästä oppimaan uutta ja jatkamaan hokelantolaisten kanssa duunia matkalla kohti palvelualan parasta työpaikkaa, Kaisa Tuuliainen sanoo.
Kaisa Tuuliainen aloittaa työt HOK-Elannossa 15.12.2023. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
- Kaisa täydentää HOK-Elannon joukkuetta pitkällä ja laaja-alaisella kokemuksella niin palveluliiketoiminnasta kuin muiltakin aloilta. Kaisa on persoonaltaan välitön ja avoin ja hän tuo meille kokemusta muun muassa yrityskulttuurin ja johtamisen kehittämisestä. Toivotan Kaisan koko HOK-Elannon puolesta lämpimästi tervetulleeksi meille, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen sanoo.
HOK-Elannon nykyinen henkilöstöjohtaja Maria Hekkala lopettaa HOK-Elannossa syys-lokakuun vaihteessa ja siirtyy uusiin henkilöstöjohtajan tehtäviin S-ryhmän ulkopuolelle.
- Suuri kiitos Marialle arvokkaasta työstä HOK-Elannon kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä. Maria on huippuammattilainen, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä. Toivotan hänelle onnea uusiin tehtäviin, Veli-Matti Liimatainen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiTietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elanto avaa uuden Alepan Vantaan Pähkinärinteeseen 14.12.7.12.2023 10:30:00 EET | Tiedote
Vantaalle osoitteeseen Lammaslammentie 8 avataan uusi Alepa torstaina 14. joulukuuta klo 10.00. Myymälän kattavasta valikoimasta löytyy muun muassa asiakkaiden paljon toivomat irtokarkit, Kaffekulma sekä paistopiste.
HOK-Elanto ja mobiilioperaattori Moi yhteistyöhön: Moin liittymistä Bonusta 30.11.2023 alkaen30.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto on solminut paikallisen kumppanisopimuksen mobiilioperaattori Moin kanssa. Asiakasomistajillamme on mahdollisuus saada Moin liittymistä Bonusta 30.11.2023 alkaen.
Alepa Pietarinkadun uudistus on valmis – myymälä avataan 30.11.28.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingissä sijaitseva Alepa Pietarinkatu suljettiin lokakuun puolessa välissä laajamittaisen remontin vuoksi. Uusittu Alepa pienentää jatkossa kiinteistön asukkaiden ja myymälän käyttökustannuksia, kun myymälässä syntyvä ylimääräinen lämpöenergia otetaan hyötykäyttöön. Entistä nykyaikaisempi ja energiatehokkaampi myymälä avataan jälleen 30.11.
HOK-Elannon henkilöstölle ennätyksellinen kolmen miljoonan euron tulospalkkio jouluksi22.11.2023 13:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto kiittää kaupoissaan, ravintoloissaan ja muissa toimipaikoissaan työskenteleviä hokelantolaisia vuodesta 2023 yhteensä lähes kolmen miljoonan euron tulospalkkiolla. Palkkio maksetaan tehtyjen työtuntien suhteessa: kokoaikaiselle työntekijälle tulospalkkio on jopa noin 770 euroa.
Uudistettu Alepa Ilola avataan 16.11. remontin jälkeen13.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Vantaalla sijaitseva Alepa Ilola suljettiin lokakuun loppupuolella remontin vuoksi. Entistä nykyaikaisempi ja energiatehokkaampi myymälä avataan jälleen marraskuun puolivälissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme